Ojaniitun päiväkoti ja koulu yhdessä miljoonan halvempi

Paikalliset
Kommentoi 6

LOHJA | Ojaniittutalo eli Ojaniitun päiväkodin ja koulun yhteinen rakennus Lohjan Gruotilassa on 1,1 miljoonaa euroa halvempi, jos se rakennetaan yhdellä kertaa kuin tauottamalla rakentamista. Tällaiseen tulokseen on tullut hanketta suunnitellut työryhmä. Sen esitys hyväksyttiin viime keskiviikkona Lohjan opetuslautakunnassa.

– Paljon keskusteltiin, mutta samansuuntaisesti työryhmän esityksen kanssa. Lautakunta asettui yksimielisesti sen taakse, lautakunnan puheenjohtaja Juha Lipponen kertoo.

Vuosi sitten Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi Ojaniitun päiväkodin ja koulun tarveselvityksen. Tuolloin jatkosuunnittelun ohjeeksi annettiin, että hanke on vaiheistettava kustannusten jakamiseksi pidemmälle aikavälille. Ensin rakennetaan päiväkoti, pidetään vuosi taukoa ja sitten vasta koulu.

Tämä tarkoittaisi päiväkoti- ja kouluhankkeiden suunnittelua ja kilpailuttamista erillisinä. Työryhmän teettämien laskelmien mukaan Ojaniittutalon kustannusarvio on yhtenä kokonaisuutena toteutettuna 11,7 miljoonaa euroa, vaiheistettuna 12,8 miljoonaa.

Koko rakennus on joka tapauksessa paalutettava kerralla vaurioiden välttämiseksi. Pitkä keskeneräinen jakolinja rakennuksen halki ja vuoden seisovat keskeneräiset rakenteet aiheuttavat suuria kustannuksia. Lisälaskua tulee myös työmaan uudelleen perustamisesta.

Lautakunta esittääkin kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että koulun suunnittelua varten tälle vuodelle myönnetään 160 000 lisämääräraha. Ojaniitun päiväkodin suunnitteluun tälle vuodelle on varattu 240 000 euroa.

PAIKALLISET 4

6 kommenttia Kommentoi
Käyttäjän Anne Uotila kuva
Anne Uotila

Kommentit

17.6.2012 06:44

Metsolan koulun ja muidenkin koulujen ympäristössä asuvat tietävät että koulun tuoma särö kotirauhaan ei rajoitu ainoastaan koulupäiviin vaan meno jatkuu iltaisin ja öisin.
Jos hermot menee metelöinnistä, mopojen pärinästä, nuorison ryyppäämisestä yms. niin Ojaniityn tulevan koulun läheisyydessä asuvien kannattaa alkaa katsoa uutta asuntoa.
Metsolan koulun pihalla olevaa hulabaloota ei olla saatu loppumaan tässä vuosien saatossa, vaikka siellä poliisikin aika ajoin käy piipahtamassa.

Eikö kaupunki voisi kieltää kokonaan koulujen pihalla turhan oleskelun?

17.6.2012 09:32

Paljon viisaampaa olisi kieltää koulut... tulisi vähemmän häiriöitä... teille kunnon ihmisille... mutta häiriintyneisyyttänne se ei "parantaisi".

18.6.2012 06:53

Onko Auliksella koulu kodin vieressä vai mikä luulet olevasi kommentoimaan toisten puolesta?

18.6.2012 11:49

Pitäis tehdä sellanen koulu, jossa toimii päiväkoti, koulu, 'vanhusten' päiväkoti, työväenopisto iltasella, jne. Eli kunnon menoo olis aamusta iltaan. Kuntalaiset maksaa ja haluu käyttää rakennuksia. Joo monikäyttörakennuksia mieluummin kuin pelkkä koulu.
Hesassa panostetaan ulkoilma kuntosalilaitteisiin. Kävin kokeilemassa Lauttasaaressa. Koska saadaan samanlaisia laitteita Aurlahteen.

18.6.2012 12:08

"Pitäis tehdä sellanen koulu, jossa toimii päiväkoti, koulu, 'vanhusten' päiväkoti, työväenopisto iltasella, jne. Eli kunnon menoo olis aamusta iltaan. "

Tästähän on puhuttu jo vuosia... tuloksetta. Koulussa on paljon tiloja joita vaoidaa - tai oikeammin voitaisiin - hyödyntää erilaisissa harrastus- ja kulttuuririennoissa... mutta kun ei niin ei:-(((

18.6.2012 16:51

Eikö tuollaista päiväkotia tai koulua voi aidata sillälailla,että portit alueelle ovat auki vain silloin kun koulussa tai päiväkodissa on henkilökunta paikalla? Ovathan teollisuuslaitoksetkin ja esim. varastoalueetkin yleensä aidattuja. Rajoittaisi varmaan jonkin verran häiriökäyttäytyjien toimintaa.

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.