LOHJA | Lohjalainen yleisurheilun erikoisseura Länsi-Uudenmaan Urheilijat on saanut Suomen Urheiluliitolta kaksi lahjakorttia liiton ohjaajakoulutuksiin.
– Saamme kouluttaa kaksi uutta ohjaajaa. Lahjakortit tulevat tarpeeseen, meillä on pulaa ohjaajista, sanoi LUUn valmennusvastaava Juha Heinänen.
– SUL:n koulutustilaisuuksissa saa ohjaajan pätevyyden.
Heinäsen mukaan lahjakorteilla koulutukseen osallistuvia ei ole nimetty.
– Meillä on ohjauksen piirissä 150–200 lasta, ja lisäksi kiertävä Sporttivaunukin tarvitsee ohjaajan. Kaikki halukkaat voivat ilmoittautua ohjaajiksi, Juha Heinänen vinkkasi.
– Harrastajamäärissämme on kasvua viimekesäisestä, nyt on ”haippi”. Olemme onnistuneet markkinoinnissa, ja seurassa on hyvä henki. Ohjaajat ovat ollet kauan mukana ja lapset ovat oppineet tuntemaan heidät. Puskaradiokin on toiminut.
Harrastajamäärissä on nyt ’haippi’.
LUUn valmennusvastaava Juha HeinänenSeuran ohjaajakunnassa on kuitenkin aika ajoin vaihtuvuutta.– Omat aktiiviurheilijamme ovat yleensä olleet ohjaajina, mutta heitä on nyt vähemmän.
SUL ja optikkoliike Specsavers myönsivät ohjaajakoulutuslahjakortteja kaikkiaan 20 seuralle eri puolilla Suomea. Koulutukset rahoitetaan 5. toukokuuta juostun Helsinki City Run -puolimaratonin tuotoilla. Massatapahtuma on SUL:n järjestämä ja Specsaversin sponsoroima.
– Yleisurheilu on monipuolinen lasten perusliikuntavalmiuksia kehittävä laji, jossa yleisurheiluseuran osaava ohjaaja pystyy merkittävästi vaikuttamaan lapsen hyvinvointiin liikunnallisten taitojen kautta. 16 000 osallistujan Helsinki City Runilla juostiin erittäin tärkeän asian puolesta, sanoi lohjalainen SUL:n markkinointipäällikkö Samuli Vasala.
Entinen kestävyysjuoksija Vasala juoksi kuudenneksi Budapestin EM-kisojen 5 000 metrillä 1998. Hän oli tuolloin LUU:n urheilija.