LOHJA | Länsi- ja Keski-Uudenmaan viidesluokkalaiset vastasivat tammikuussa hyvinvointikyselyyn. Sen tuloksista ilmenee, että koulu ja lasten vanhemmat ovat onnistuneet omassa tehtävässään vähintäänkin riittävän hyvin enimmän lapsijoukon kohdalla.
Kouluun, opettajiin ja kouluyhteisöön liittyvien tekijöiden osalta seitsemän lasta kymmenestä ilmaisee positiivisen näkemyksensä. Selkeän kielteisesti tai tyytymättömästi näihin vastasi yksi lapsi kymmenestä.
Koulussa tyytymättömyyttä herättää eniten koululounas, jonka mausta 51 prosenttia vastaajista ei pidä. Lohjalaiset viidesluokkalaiset kertovat, että kuitenkin aina maistavat ruokaa.
– Monet oppilaat eivät tykkää kouluruoasta. Esimerkiksi perunat ovat kylmiä ja kumisia, kertoo Helena Keinänen.
Kotiruoka kuitenkin kelpaisi.
– Ruoan pitäisi vain olla laadukkaampaa, kertoo Milja Mertaniemi.
Viidesluokkalaiset kertovat, että koulussa katsotaan, että kaikki menevät syömään.
– Osa kuitenkin ottaa hyvin vähän ruokaa ja sekoittaa sen lautaselleen, kertoo Saara Kero.
– Pojat syövät vähän enemmän kuin tytöt, Jami Jääskeläinen sanoo.
Opetuspäällikkö Juha Lemberg kertoo, että toimenpiteitä kouluruoan suhteen on käynnissä tälläkin hetkellä.
– Työryhmä työskentelee sen parantamiseksi.
PAIKALLISET 4