Sote-palvelujen järjestäminen Lohjan osalta loppuun käsitelty

Paikalliset
Kommentoi 4

LOHJA | Lohja ei aio järjestää sosiaali- ja terveydenhuollon (sote) palveluja yhteistyössä Siuntion ja Inkoon kuntien kanssa, eikä näe tarpeelliseksi aloittaa asiasta neuvotteluja. Asiasta päätettiin yhdistymishallituksen kokouksessa tiistaina.

– Voimavarat menee ihan omien palvelujen järjestämiseen. Meillä on tarpeeksi töitä että saadaan Karjalohjan ja Nummi-Pusulan liitoksen vaatimat palvelut järjestettyä, kommentoi päätöstä yhdistymishallituksen puheenjohtaja Irene Äyräväinen.

Kokouksessa äänestettiin päätöksen sanamuodosta äänin 2–11. Kaksi äänesti sanamuodon ”Lohja ei tässä vaiheessa järjestä eikä aloita neuvotteluja” puolesta, kun taas enemmistö kannatti päätösesityksen sanamuotoa ”Lohja ei järjestä eikä aloita neuvotteluja”. Yhteistyön aloittaminen Siuntion ja Inkoon kanssa ei olisi tarkoittanut Lost-sopimuksen jatkamista, vaan olisi edellyttänyt uusien ratkaisujen kehittämistä.

– Tämän vaalikauden asiat on näin. Olemme neuvottelemasta päästyä neuvotelleet ja tehneet kaikenlaisia järjestelyjä. Työrauha on nyt ihan paikallaan vähän aikaa, toteaa Äyräväinen.

4 kommenttia Kommentoi
toimitus

Kommentit

20.6.2012 11:08

Hyvä asia, kun Lohjalla on tehty päätös asiasta. Nyt loppuu tuo asian pallottelu ja utopioiden haihattelu Siuntion kohdalla.
Hyvä todellakin Uuden Lohjan päättäjien / neuvottelijoiden saada työrauha.
Täysin ymmärrettävää, että tuo Siuntion tyyli asioiden suhteen on väsyttänyt / kyllästyttänyt yhdistymisahallituksessa. On se Siuntossakin saanut paljon pahaa aikaan.
Nyt odotellaan, miten ryhmä 14 hoitaa homman "kotiin". Ovat pahasti sotkeneet kunnan tilanteen ja aiheuttaneet monelle veronmaksajalle harmia ja epätoivoa.
Odottelevalla kannalla tässä Siuntion kunnan asukkaa ovat.

20.6.2012 11:23

Odotettu päätös ja nyt viimeistään olisi ryhdyttävä kiireellisiin hommiin sote-asioiden suhteen. Valitettavasti vain kesä ja kesälomat vievät tehokasta työaikaa. Nyt R14 voisikin julkistaa suunnitelmansa kunka asiat viedään eteenpäin. Turha tulla sanomaan, ettei niitä olla ehditty ajatella. Joka tapauksessa on luultavaa, että Siuntion sote- kustannukset eivät ainakaan alene. Iloista kunnallisveronmaksajaa R14 rakastaa.

20.6.2012 20:04

Perusongelmia lienee, että valtuustossakin on aika monta sellaista, joita kunnan palvelut eivät juuri heilauta sinne eikä tänne. Työterveyshuolto pelaa jossain yksityisellä asemalla, lapsilla vakuutukset - eipä siinä terveyskeskusta tarvita.

Monta on myöskin niitä, joita homman kustannukset ja veroäyrit eivät myöskään juuri kiinnosta (kunhan ei kiinteistöveroon kajota....). Yrittäjät yms. tulonsa pääomatulojen prosentilla saavat eivät kunnallisveroja maksele juurikaan, joten mitä väliä...

20.6.2012 21:07

Jos olen oikein ymmärtänyt 31.12.2012 Lost hakee oman omaisuutensa pois Inkoosta ja Siuntiosta mikä tarkoittaa aika isoa määrää esim: terveydenhuollon kalustoa. Tietenkin ko. kunnat voivat ne hyvällä hinnalla ostaa jos haluavat mutta kuitenkin. On siinä 1.1.2013 hammaslääkäriin menijällä ihmettelimistä kun lääkäri pyörii tyhjässä huoneessa vailla ensimmäistäkään "työkalua" penkistä puhumattakaan. Sama koskee labra, röntgen, yms laitteita. Tämän lisäksi jo pelkät tietoliikenne yhteydet Siuntio-Lohja-Hus akselilla maksavat niin paljon että heikko hirvittää. Kaikki Lost yhteistyön aikana kertynyt potilasdata on Lohjalla ja siellä pysyvät. Sieltä sitten onkimaan jos tarvetta on ja onhan sitä. Jo pelkästään tietojärjestelmät ja tietoliikenne asiat ovat niin iso soppa että kiire tulee. Sitten kun miettii henkilöstö puolen asioita niin kuka haluaa takaisin töihin pienen kunnan palkkalistoille? Lostista ei kukaan tervejärkinen lähde esim. Siuntion tk:hon töihin jos Lohjalla paikkoja on vapaana ja onhan niitä. Varmana tietona kerrottakoon että työsopimuksia on jo Lohjalla allekirjoitettu yli tuon 31.12.2012 päivän eli kaikki ennen Lostin perustamista Siuntiossa töissä olleen eivät sinne enään palaa. Arvelen soppaa niin suureksi että potilasturvallisuuten vedoten valtio puuttuu tähän peliin jotenkin ja hintalappu kaikesta tästä tulee olemaan Siuntiolle äärimmäisen kallis.

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.