Keväällä arvostelimme kirjan ”Värikkäät kenraalit”, kehuimme sen kirjoittajista kenraali Hägglundin ja haukuimme toimittajat Jaakkosen ja Simulan.

Toimittaja Simula on nyt lähestynyt meitä vihassa sähköpostilla, että olemme ammattitaidoton ja sokea, koska arvostelussa on merkitty artikkeli kenraali Nenosesta hänen kirjoittamakseen. Niin on, ja se on Pasi Jaakkosen kirjoittama. Jäämme siis odottamaan Jaakkosen kiukunpurkausta.

Päämoitteet oli kylläkin osoitettu kustantamoille, jotka eivät editoi. Aiomme vastakin äristä virheistä, jotka ovat kirjassa isompi asia kuin kolumnissa joka on päivänperhonen. Myös meille saa vastakin äristä, joskaan ei kannata sinutella ilman sinunkauppoja.

Saudi-Arabian kuningas Abdullah on nimittänyt uuden kruununperijän kuolleen tilalle, prinssi Salmanin joka on nuori mies, vasta 76 vuotta. Salman toimi yli 50 vuotta Riadin kuvernöörinä.

Tänä aikana pääkaupunki kehittyi askeettisesta erämaakauppalasta moderniksi suurkaupungiksi, mutta Salmanilla on taloudellisesti rehellisen miehen maine. Ei mikään ”kuvernööri 10 %”. Mahtaako Saudista koskaan tulla perintömonarkiaa?

Tuon historiallisesti nuoren valtion kokoaminen perustui siihen, että heimopäälliköistä tehtiin avioliitoilla Saudin huoneen sukulaisia. Äitiensä sukunimen mukaan kutsutuilla veljessarjoilla pitää olla balanssi. Sukupolvi mennään loppuun ennen kuin valta siirtyy seuraavalle. Kuninkaan nuorimmat velipuolet ovat kuusissa kymmenissä, vanhimpien velivainaiden vanhimmat pojat jo yli 70.

Jos Saudia vertaa Japaniin, joka koottiin Yamaton hallitsijahuoneen ympärille vastaavalla tavalla kauan sitten, tulevaisuus voi olla värikäs.

Japanissa on ollut euromallinen perintömonarkia vasta vuodesta 1889. Siihen saakka systeemi oli teknisesti sama kuin saudeilla nyt. Keisarin asema kiersi sukuhaarojen kesken lyhyissäkin pätkissä, mutta nuorisoa suosien.

Moni keisari luopui asemastaan 20–30-vuotiaana. Valta oli emerituskeisarien ja heidän vävyjensä ja lankojensa muodostamalla verkostolla, josta johtavat virkamiehet valittiin.

Mutta Japanissa myös karsittiin perimyskelpoisten joukkoa siirtämällä kokonaisia sukuhaaroja tavalliseen aateliin. Tätä saudienkin ehkä pitää vielä kokeilla. Mutta entä jos siitä seuraa, kuten keskiajan Japanissa, sisällissotia? Kun dynastian sivuhaarojen tie valtaistuimelle suljettiin, ne änkesivät takaisin vallan keskiöön muun muassa shoguneina, keskenään taistellen.

Kun saudissa tapahtuu todellinen sukupolven vaihdos, ei ole enää sanottu että kuningas on valtion toimitusjohtaja kuten nyt. Nykyinen systeemi ei ole demokraattinen, mutta osaksi läpinäkyvä. Parlamenttia kehitettäessä tulee Saudi-Arabialle vahva ylähuone, jonka kautta dynastian sukuhaarojen ja heimoruhtinassäädyn edustus ja vallankäyttö on jotenkin julkista ja läpinäkyvää.

Muuallakin sellainen on ollut tarpeellinen orgaaninen kehitysvaihe. Demokratiaa on harvoin onnistuttu luomaan hyppimällä vuosisatojakin kestävien kehitysvaiheiden ylitse. Länsimaissa pakataan unohtamaan, miten pitkä kehityshistoria yhteiskuntamallillamme on.

Trotskilaiset eivät voittaneetkaan Kreikan vaaleja. Ei saatu kertarytinää vaan pitkä kitinä. Meillä on haave valmiista maailmasta ja lopullisesta systeemistä, mutta ei sellaisia ole eikä tule.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja kouluttaja.