LOHJA | Lohjan terveysasemia ei vähennetä. Näin päätti Lohjan kaupunginvaltuusto keskiviikkoiltana äänin 23–28. Päätöksellä pyörrettiin lokakuussa 2010 valtuuston tekemä periaatepäätös kahden terveysaseman malliin siirtymisestä.
Esityksen nykyjärjestelmässä pysymisestä teki Matti Pajuoja (vas.). Häntä kannattivat usean valtuustoryhmän edustajat. Lopullisessa äänestyksessä kaikki useamman valtuutetun ryhmät Vasemmistoliittoa lukuunottamatta hajaantuivat.
Keskustelu asiasta kesti kaupunginvaltuustossa kaksi tuntia. Kahden terveysaseman mallin kannattajat korostivat hoidon laatua ja palvelujen varmistamista, vastustajat vetosivat ennen muuta terveysasemien läheisyyteen.
– Pajuoja ei berberiä pyörittele. Olen aina kannattanut nykyisten terveysasemien säilyttämistä, ja kannatan edelleen, Matti Pajuoja sanoi.
Oikeisto- ja keskustaryhmien ryhmäpuheenvuoron käytti kokoomuksen Irene Äyräväinen, joka heti aluksi kertoi ryhmän olevan erimielinen asiassa.
– Nykyinen terveysasemaverkosto on luotu 1970-luvulla aivan toisenlaiseen tilanteeseen. Lääketieteeseen on tullut valtavasti uusia mahdollisuuksia, joita ei pienillä asemilla voida hyödyntää, Irene Äyräväinen linjasi.
Myös Irene Äyräväinen teki kaupunginhallituksen pohjaesitykseen muutosehdotuksen. Se korosti palvelujen laadun parantamista ja niiden saatavuuden turvaamista, ja sisälsi ehdotuksen, että yhteispäivystystä HUS:n Lohjan sairaanhoitoalueen kanssa ryhdytään valmistelemaan. Samansisältöinen maininta yhteispäivystyksestä oli myös Pajuojan muutosesityksessä. Se siis tuli hyväksytyksi.
LUE LISÄÄ PÄIVÄN LÄNSI-UUSIMAASTA