Kataisen-Urpilaisen hallitus on täyttänyt vuoden. Syntymäpäivä oli juhannusaattona. Se johtaa maata vielä kolme vuotta, ellei sitä ennen hajoa tai muuta kokoonpanoaan. Meillä on jo pitkään totuttu siihen, että hallitukset istuvat täydet neljä vuotta eduskuntavaalista  seuraavaan. Sen verran yhtenäiseltä tämäkin hallitus näyttää ainakin ulospäin, että saattaa pitää kiinni vallan kahvasta koko kauden.

Arvelin vuosi sitten, että Kataisen kuuden puolueen hallitus voisi mennä nurin jo muutamassa kuukaudessa. Olin väärässä, niin kuin moni muukin ennustajaukko. Laskeskelin, että rankat budjettiratkaisut veronkorotuksineen ja menoleikkauksineen olisivat ainakin Vasemmistoliitolle liikaa ja se hyppäisi rattailta. Ei hypännyt. Valta on alkanut maistua puolueen puheenjohtajalle, kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäelle. Hän tietää, että oppositiossa on kurja istua. Voi vain huudella hallitukselle herjoja eduskunnassa, mutta maan asioista ei pääse päättämään. Siksi on parempi pysyä kuuden porukassa ja  suostua hallituksen kahden pääpuolueen, Kokoomuksen ja SDP:n, karvailtakin maistuviin päätöksiin. Tätä ei pidä ymmärtää kritiikiksi Arhinmäelle. Hän on saanut hyvää aikaan varsinkin urheilun puolella.

Tapana on arvioida hallitusten saavutuksia. Minä annan Kataisen- Urpilaisen hallitukselle sen ensimmäisestä vuodesta arvosanan 7. Se ei ole hyvä, eikä huono. On kohtalaista keskitasoa. Pohjapisteet se saa jo siitä, että on ylipäänsä pysynyt pystyssä. Aikamoinen ponnistus hallitukselta, jossa on mukana lähes koko poliittinen kenttä Kokoomuksesta Vasemmistoliittoon. Vain opposition penkeillä istuvat Perussuomalaiset ja Keskusta puuttuvat välistä.

Ylileveähän se on. Näin laaja pohja pakottaa löysiin kompromisseihin.  

Olisin voinut antaa arvosanaksi 7 ½ ellei hallituksessa olisi salailtu tai ainakin peitelty eräitä hankalia päätöksiä. Hallituksen ohjelman nimi kuuluu juhlavasti: ”Avoin, oikeudenmukainen ja rohkea Suomi”. Upea otsikko, mutta avoimuuden osalta olisi rutkasti parannettavaa.

Tietysti hallituksen pöydällä saattaa joskus olla niin alustavia suunnitelmia, että niistä on vaikea sanoa mitään varmaa. Mutta selvät päätökset on heti kerrottava. Niitä ei pidä pantata. Mitä kauemmin yritetään salata ja kiemurrella, sitä tukalammaksi hallituksen ja ministerien olo käy. Siitä on monta varoittavaa esimerkkiä.

Kuntauudistus lähti kömpelösti liikkeelle. Virkamiehet olivat valmistelleet kartan uudesta radikaalista kuntajaosta. Siitä saatiin tietää vasta kun esitys vuoti julkisuuteen. Siitä syntyi iso meteli.

Armeijaremontissa kävi samoin. Puolustusministeri Stefan Wallin myönsi vasta monen mutkan jälkeen, että hän oli vaatinut Dragsvikin ruotsinkielisen yksikön säilyttämistä. Hän oli harrastanut poliittista ohjausta ministerin valtuuksin. Miksei hän sitä heti kertonut? Olisi päässyt paljon vähemmällä.

Presidentin ja hallituksen yhteinen ulko- ja turvallisuusvaliokunta, UTVA, teki periaatepäätöksen Islannin ilmatilan valvonnasta jos Ruotsi lähtee mukaan. Sitäkään ei heti kerrottu. Nyt yleisen kohinan saattelemana operaatiota mietitään uudelleen.

Kreikan ja Suomen velkapaperi salattiin kreikkalaisten vaatimuksesta. Media ei saanut ottaa edes kuvaa allekirjoituksesta.

Vasta eduskunnan vaatimuksesta paperia vilautettiin kansanedustajille. Kreikka-sopimuksen salausyritys on hallituksen pahin moka – toistaiseksi. Se ei heti unohdu. 

Kataisen-Urpilaisen yksivuotisen hallituksen aika on kulunut EU- ja eurokriisien pyörteissä. Eikä loppua näy.

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva Ylen politiikan toimittaja, joka aloitti uransa Länsi-Uusimaassa.