Shell lähtee Mäntynummesta

Paikalliset
Kommentoi 23

LOHJA | Shell Mäntynummen lähtölaskenta on alkanut. Toiminnanharjoittaja haki polttonesteiden jakeluasemalle ympäristönsuojelulain mukaista ympäristölupaa, jota ympäristölautakunta ei myöntänyt.

Päätökseen haettiin muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta ja korkeimmalta hallinto-oikeudelta. Korkein hallinto-oikeus antoi 12.6. ympäristölupa-asiassa ratkaisun, eikä muuttanut ympäristölautakunnan kielteistä päätöstä.

– Kyllä se oli pettymys, huokaa St1 Energy Oy:n verkostopäällikkö Jukka Taittonen.

Huoltoasema ei saanut lupaa, koska polttonesteiden jakelutoiminnan harjoittamisesta aiheutuu pohjaveden pilaantumisen vaaraa Lohjanharjun I-luokan pohjavesialueella.

St1 Energy Oy (ent. Oy Shell Ab) on toimittanut kesäkuussa ehdotuksen Lohjan ympäristölautakunnalle Shell Mäntynummen polttonesteiden jakelutoiminnan lopettamiseksi.

Se on ehdottanut, että polttonesteiden jakelutoiminta Shell Mäntynummessa lopetetaan 30.9.2013, jotta kiinteistöllä operoinnista vastaava Restel Oy saa aikaa tarvittaviin henkilökunnan uudelleenjärjestelyihin.

St1 Energy Oy on myös esittänyt, että polttonesteiden jakeluun liittyvät jakeluaseman rakenteet puretaan ja poistetaan kiinteistöltä lokakuussa 2013.

Taittonen ei osaa vielä sanoa, jatkuuko Shellin toiminta mahdollisesti uusissa liiketiloissa Lohjalla.

– Uusien liikepaikkojen etsintä on meillä jatkuva prosessi, mutta Lohjan osalta mitään konkreettista ei ole tiedossa tällä hetkellä.

Taittosen mukaan haasteena Lohjalla on se, että suurin osa pääteistä on pohjavesialueella.

– Tonttien löytäminen hyviltä liikepaikoilta on vaikeaa.

Taittonen ei usko, että vanhalle liiketilalle on kysyntää.

– En oikein usko, että sitä voidaan hyödyntää sellaisenaan, joten liiketilan todennäköinen kohtalo on purku.

LUE LISÄÄ PÄIVÄN LÄNSI-UUSIMAASTA!

23 kommenttia Kommentoi
toimitus

Kommentit

7.7.2012 10:54

Sokkari pöllyttää 10-0 Lohjan ympäristö ihmisiä.
Tämä selvitetään, mitä lisäarvoia virka-kunta saaa?

7.7.2012 11:08

SSO osaa voidella oikeat päättäjät ja kohta ei muita asemia olekaan 50 km:n säteellä kuin SSO:n omia joissa bensalitra maksaa 3,5 €

7.7.2012 11:29

SSO:n asemalla keskustassa on ihan samalla lailla kielteinen ympäristölupapäätös ja lopettaminen edessä. Taitaa olla kommentoijilla valikoiva muisti...

9.7.2012 23:41

Keskustan aseman lakkauttamispakko on onnenpotku SösSösSöölle. Nyt saadaan ihan erilainen rakennuslupa SösSösSöön omistamalle tontille:-)))))))))

7.7.2012 11:31

Katsokaa SSO:n päättäjien ja vaikuttajien nimiä, sieltä löytyy syyt.
Loppuuhan tosin Suurlohjankadun huoltoasemakin kohta, kuin myös luultavasti Tynniharjun molemmat kylmäasemat.

Mäntynummen Shell on ollut monelle paljon muutakin kuin bensaa myyvä huoltoasema, jatkaisivat edes ruokapalveluita ja pesuhallia kuten Katajan Teboilikin.

7.7.2012 18:31

Joo, uusi ABC sijaitsee Tytyrin kaivoksen yläpuolella. Mutta sehän ei ole pohjavesialuetta?
Paitsi että Nummi-Pusula, Sammatti ja Karjalohja kytketään Lohjan lisäksi pian samaan vesi-
johtoon. Joka saa vetensä Tytyrin kaivoksesta.

7.7.2012 22:38

Tytyrin kaivoksen alue kun vaan ei ole pohjavesialeeksi luokiteltua. Valtion viranomainenhan nuo rajat määrittää...

7.7.2012 23:50

Jumalauta sitähän joutuu kohta lähtemään toiselle puolen suomea tankkaamaan !

8.7.2012 11:37

Suomi on "sarvikuonojen maa" (Eppu Normaali), koska palveluita ajetaan alas keinolla millä hyvänsä.
Lohja etunenässä. Jätehuolto pyritiin monopolisoimaan, ihmisiltä yritettiin viedä terveyspalvelut niin myös Mäntynummelta. Tämä on kokoomuksen, demareiden ja vihreiden politiikkaa.
Mänytynummen Shelli toimii myös lähialueensa Immulan, Ventelän ja Perttilän palvelukeskuksena, alueella on enemmän ihmisiä kuin Siuntiossa.
Kun huolttari on saatu nurin, niin ei tarvitse olla kummoinen profeetta kun ennustaa että 2-3v:n kuluttua Lohjan mafia SSO tai Kesko tuunaa Muijalan liikekeskukseen huolttarin.Virkamiehet puollustelee uusi tekniikka.
Suomen Kuvalehti 9.3.12 / Walliin, "Kontiolahden varuskunta lähtee kuin ohjus hornetista".Tähän pyritään Shellin kohdalla. Tämä on väärin!!!!!
Teen kaikkeni, että Lohjalla säilyy hajautettu palveluverkko

8.7.2012 16:07

HAH! hyvä. Sais muutki palvelult Lohjalta lähtee.

8.7.2012 19:33

Mitä se Rambokin ruikuttaa? Ainakin aikaisemmin se on ilmaissut asuvansa Routiolla, jota lähempänä ei ole koskaan ollut kahta huoltoasemaa, kunhan Tytyrin bensis valmistuu.

8.7.2012 20:24

ha...ha...olen onnellisessa asemassa,kun jatkan elämääni ihan muualla...voi kertoa,että nykyinen asuinalueeni vaan kasvaa ja kehittyy ja uutta rakennetaan kokoajan...tulee uusia vuokra /myyntiasuntoja...monipuolisia kauppoja tulee lisää,on jo useita huoltoasemia ja 2 vuoden sisällä kaupunkiin pääsee skytrainilla..nyt kulkee asui n alueen portilta minibussit,joilla pääsee 20min keskustaan yms,joten en ole todellakaan surullinen että tuli lähdettyä pois palvelut tappavasta kunnasta....nähtävästi lohja tappaa talossa ja puutarhassa tehokkaasti...

8.7.2012 20:29

sen verran viellä jatkettakoon, että täällä työllisyys vaan kasvaa...lohjalla työllisyys tapetaan,eli osataan valmistaa niitä työttömiä..

9.7.2012 08:42

Ei synny kilpailua, kun asemien määrä vähentyy. Lisäksi jos ei ole muita yrittäjiä kuin Kesko ja S -ryhmä, niin ei tarvitse edes neuvottella hinnoista.
Polttoaineitahan ja olutta noista asemilta viime vuosina onkin myyty, joten kauempaa saavat Lohjalaiset iltajuomansa hakea...

9.7.2012 09:36

jep..kauempaa pitää hakea ja kalliimmaksi tulee...täällä 1 litra chang olutta (vahvempi kuin 4olut) maksaa 1,80 eur..bensa 91 okt 1.05 eur/litra

9.7.2012 09:43

jatkoa....kaupunki bussilippu 0,15esnt...minibussilippu (20km) 0,77 e snt....ruoka + vesi ulkoravintolassa 1.28 eur / annos...jne...

9.7.2012 23:28

No pysy siellä Thaimaassa!
Ihme että riittää kiinnostusta kirjoitella Länskärin keskusteuihin, luulisi siellä olevan muutakin tekemistä!

9.7.2012 23:40

Piti tulla eläkepäiviä Lohjalle viettämään. Se ajatus kuopattiin jo Prisman tulon
yhteydessä kun liikennettä tilattiin puun ja kuoren väliin.(harju ja järvi). Palvelut
on niin, kuin ylhäälläkin kommentoidaan monopolisoitu S-ja K ketjuille. Suomi on
yksi maailman korruptointuneita maita. Meille on rakennettu järjestelmä jota ei pysty kansainvälisissä korruption mittauksissa havaitsemaan. -Kävely on Lohjalla kiellettyä. Joka paikkaan keskustassa pitää päästä autolla. Ja nyt lobbataan jo tämänkin lehden palstoilla pilvenpiirtäjien puolesta.
Pakokaasujen keskelle epäterveellistä ilmaa hengittämään; ei kiitos.
-Lohjalla asuu sukulaisia joten aika usein siellä käyn. mm. asioimassa kyseisellä
Shellillä. Joka pitäisi säilyttää. Lohjan eräiden päättäjien visiot ovat aina olleet
lyhytnäköisesti lompsan pohjalla.

10.7.2012 04:00

niin aattelinkin pysyä...tämä kun on täysivastakohta sille,mitä suomessa nyt tapahtuu...itsellä on tuuria,kun on eläkkeellä..ja on täällä kaikenlaista "aktiviteettia" jota voi harrastaa, mikäli tykkää olla turisti lauman keskellä...illalla ja sateen aikana on näes aikaa lukea lehtiäkin...

10.7.2012 07:51

Mikäli joku väittää, että Suomi on korruptoitunut maa, niin entäs Venäjä tai muut maat ovat sitten? Mäntynummen Shell asema poistuu ja se siitä jäähän teille kuiten Nesteen kylmäasema. Asema - Perttilän seutu onkin ihan liian kaukana kaikesta sen jälkeen kun E18 tuli. Mikäli joku vielä odottaisi Lohjan laajenevan siihen suuntaan, niin unelmoi turhaan.

10.7.2012 09:27

kyllä,venäjällä kaikki toimii korruptiolla,eikä sitä peitellä..samoin kuin muutkin valtiot puola liettua viro yms..mutta meillä varjellaan henkeen ja vereen n.s. kiillotettua julkisivua joka on niin huikaisevan puhdas että...mutta jos katsotaan julkisivun taakse,niin aika korruptoitunut ja mätä virkakoneisto sieltä löytyy...ja kun paljastuvat,niin se on aina hirvee järkytys,että kuinka meillä voi olla tällasta...mutta on...ihmiset vaan luulevat ,ettei meillä korruptio rehota..,koska puolueet yms elimet ovat neuvosto aikana oppineet valehtelemaan suomalaisille...tämä näkyy esim valehtelemisena eu,sta...sanottiin,että saadaan tukea sieltä..heh..heh..nyt ollaankin maksumiehenä..

10.7.2012 21:41

Bensaa saa, kun kilpailu toimii. Mikään maa/maakunta ei jää ilman. Oli pohja-
vettä tai ei. Virkkalassa toimii huoltoasema vanhan hiekkakuopan vieressä. Ei
siis POHJAVESIALUEELLA? Ja bensaa löytyy Lohjan ulkopuolelta, se kai lienee
tässä tarkoituskin? Mikä muuten lienee pohjaveden määritelmä? Joka paikassa-
han on pohjavettä. Kun tarpeeksi syvälle mennnään?

11.7.2012 06:23

niinpä...ihmetyttää vaan, että alueelle on saanut rakentaa huoltoaseman, joka on ollut siellä jo iät ja ajat...ja ihmetyttää tuokin homma, että ympäristö ihmiset eivät katso ollenkaan ,minkälaisen suunnitelman yrittäjä on tehnyt alueella pohjavesien suojelemiseksi...ja koska alue on osa KORKEATA lohjan harjua, pitää mennä todella syvälle, päästäkseen alueella pohjaveteen käsiksi, joten pilaantumisen vaara sinänsä on aika vähäinen,joten näillä ympäristö tekijöillä perusteltu luvan eväys haisee todellakin...ja kuten muut jo totesivat..sso on osannut voidella tietyt päättäjät,jotka muuten saavat osana etuja sso,lta valtavat alet ruuasta, matkoista ja tavaroista....eh..heh..hee...ei niin kuin yhtään "korruptiota" hei....ja siksi "kilpailevat" yritykset joutuvat lopettamaan toimintansa...

Osallistu keskusteluun

Emme ota kommentteja vastaan viikonloppuisin. Voit osallistua keskusteluun jättämällä kommenttisi maanantain klo 8.00 ja perjantain klo 16.00 välisenä aikana.