Kirkkoon liittyjiä jo 65 Lohjalla

Paikalliset
Kommentoi 3

LOHJA | Lohjan seurakuntaan on liittynyt tänä vuonna jo 65 ihmistä. Jos tahti jatkuu samanlaisena toisen vuosipuoliskon aikana, liittyjien määrä saattaa nousta lähivuosien uuteen ennätykseen: viime vuosina liittyjiä on ollut noin sata vuodessa. Seurakunnasta eronneita oli kesäkuun lopussa 96.

– Tässä voi nähdä positiivisen pilkahduksen, kun lukuja verrataan parin vuoden takaiseen erorytäkkään, sanoo kirkkoherra Juhani Korte.

PAIKALLISET 4

3 kommenttia Kommentoi
Käyttäjän Pirjo Pistooli kuva
Pirjo Pistooli

Kommentit

13.7.2012 14:43

Pääseekö taivaanportilta vain jäsenkortilla?

13.7.2012 15:42

Ei pääse "jäsenkortilla", sinne valitaan ihmiset ajallaan kun kutsu käy. Turhaa on herjata kirkkoa millään tavoin. Se on oikeasti hoitanut kriisitilanteet Suomessa esimerkkillisesti silloin kun täällä tapahtuu suuria ihmisiä järkyttäviä asioita. Samaa ei voi sanoa Suomen politikoista, lupailaan muutosta, mutta mitään ei tapahdu eikä se paljon lohduta. Seurakunnilla on tänä päivänä kohtuuttoman suuria paineita kuntaliitosten myötä erkaantua niiden palveluita tarvitsevilta ja yhä enemmin myös etäisyyksien päähän joutumisesta tavallisesta väestöstä.

13.7.2012 21:35

Eihän tässä mitään herjata, ajat vaan muuttuvat ja ihmiset uskaltavat myös erota kirkosta ja uskoa johonkin omalla tavallaan jos niin haluavat ilman kirkon dogmeja.
Hyviä asioita seurakunta tekee, sitä ei ole kenenkään kieltäminen.

Osallistu keskusteluun

Emme ota kommentteja vastaan viikonloppuisin. Voit osallistua keskusteluun jättämällä kommenttisi maanantain klo 8.00 ja perjantain klo 16.00 välisenä aikana.