Saarinen: Eduskunta keskeyttää kesälomansa eurokriisin vuoksi

Paikalliset
Kommentoi 11

LOHJA | Kansanedustaja Matti Saarinen (sd.) Lohjalta pitää päivänselvänä, että eduskunta keskeyttää kesälomansa ja kokoontuu päättämään Espanjan tukijärjestelyistä.

– Siitä eivät pysty muut kuin eduskunta päättämään ja jotta pysytään aikataulussa, eduskunta on kutsuttava koolle, Saarinen perustelee.

Euromaiden valtiovarainministerit sopivat perjantaina 20.7. lopullisesti Espanjan lainoittamisesta. Sitä ennen Suomen on päästävä sopimukseen Espanjalta vaatimastamme vastavakuudesta.

– Hallitus antaa eduskunnalle tiedonannon, josta eduskunta äänestää. Tiedonanto on hallitukselle aina myös luottamusäänestys.

Euromaat lupasivat tiistaina alustavasti Espanjalle 100 miljardia euroa, josta Suomen osuus olisi alkuun noin 900 miljoonaa euroa. Suomen tavoitteena on saada Espanjalta vakuudet noin 40 prosentille lainapääomasta eli samalle osuudelle kuin Kreikalle myönnetystä lainasta. Kreikalta Suomi sai 880 miljoonan euron vakuuden 2,2 miljardin lainaosuudelle.

– Vakuuksista puhutaan paljon, koska meillä on euroalueella kaksi takausjärjestelmää: väliaikainen kriisiväline ERVV ja pysyvä EVM, joka ei vielä toimi. ERRV:n ehdot ovat huonommat ja siksi Suomi vaatii sen kautta annettavalle lainalle vakuudet.

Sekä Kreikan tuki että Espanjalle annettava tuki menevät ERRV:n kautta.

– EVM:ssä vakuuksia ei vaadita, koska siellä olemme heti toisena velkojien hierarkiassa kansainvälisen valuuttajärjestö IMF:n jälkeen. Sieltä Suomi saa siis osuutensa varmemmin takaisin. ERRV:ssä olemme velkojien jonossa hännillä, minkä vuoksi tarvitsemme vakuudet, Saarinen selvittää.

Eduskunnan suuren valiokunnan varapuheenjohtaja, keskustan kansanedustaja Antti Kaikkonen vaati kuluvalla viikolla hallitukselta suunnitelmaa eurosta eroamisen varalta. Saarisen mielestä se ei ole valtiovallan tehtävä.

– Kaksilla korteilla ei voi pelata. Ei voi olla mukana eurossa samalla kun valtiovalta tekee suunnitelmia euroalueen hajoamisesta. Tietenkään ei pidä antaa yllättää itseään housut kintuissa, mutta selvitykset voisi jättää taloudellisten tutkimuslaitosten tai yliopistojen tehtäviksi.

Euroa Saarinen kuvailee pakkoavioliitoksi, josta puuttuu tunne.

– Etelä-Euroopassa ajatellaan, että muiden on maksettava heidän velkansa, mutta emme mekään ole auttamassa kriisimaita hyvää hyvyyttämme. Auttamismotiivimme lähtevät täysin kansallisista eduistamme.

Saarinen muistuttaa Suomen olevan pieni, viennistä voimakkaan riippuvainen maa. Suomi siis auttaa, jotta sen oma nahka pelastuisi.

– Vaihtoehdot ovat ruton ja koleran välillä. Meidän on turvattava oma työllisyytemme ja se lähtee yritysten toimintaedellytysten turvaamisesta. Etelä-Euroopan maat ovat markkina-aluettamme.

11 kommenttia Kommentoi
Käyttäjän Sari Mattila kuva
Sari Mattila

Kommentit

13.7.2012 13:17

Hallituspuolueet jakavat Suomen kansalaisten hyvinvoinnin siestamaihin!!!!
Samaan aikaan omat ihmiset ovat ahdigossa ja voivat pahoin, perhedaamat seuraa toinen toistaan.....
Kyllä Suomalaiset muistaa mitä PerusSuomalaiset ovat Timo Soinin johdolla sanoneet jo vuosi taakseppäin

Osaisittepa edes hävetä????

13.7.2012 13:51

EK:n "urheilukerho"-Matti se vasta fiksu kansanedustaja on. Hän tietää, että eduskunta kokoontuu päättämään Espanjan tukijärjestelyistä... koska niistä ei voida tehdä päätöstä ilman eduskunnan päätöstä. Ei ole "urheilukerho"-Matilta mennyt parisenkymmentä eduskunnassa istuskeltua vuotta ihan tyystin haaskiin.

13.7.2012 14:00

Oletteko jotenkin kateellisia? Matti S on tehnyt hienon uran lohjalaisena kansanedustajana. Siihen ei ole kukaan täkäläinen aikaisemmin pystynyt. 4000-7000 ääntä kuusissa vaaleissa. Ainakin noin luottaa häneen ja hänen kokemukseensa ja antanut valtakirjan edustaa itseään.

13.7.2012 15:31

Mistä pitäisi olla kateellinen? Siitä, että saa tai joutuu olemaan eduskunnas päättämässä meidän veronmaksajien rahojen käytöstä ja sitouttamaan meidät Eurooppalaiselle ylivallan pitäjille jälkipolvetkin? Hui hai, ei voi kadehtia sitä roolia millään tavoin. Matin saavutuksia tuskin kukaan aito Lohjalainen vähättelee, mutta puoluetovereiden tekemiä munauksia ei oikein palkansaajana tahdo ymmärtää. Keskituloisten ja pientuloisten on maksettava kaikesta kaikki sekä lapsi perheissä ei toivota muuta kuin loppuisi jo tämä ryöstäminen....

13.7.2012 15:34

Eikös se ollut Matin ansiota, että saatiin Virkkalan uudistuskin?

13.7.2012 15:43

Noh... ainakin siellä - Virkkalassa - tehtiin oikein osaavasti tie-, katu- ja kivitöitä... ihan kuin EK:n urheilukerhossa ikään.

14.7.2012 13:28

Valitettavaa mutta totta. Saarinen on Lohjan turin julkkis, mies ei ole tehnyt Lohjan eten mitään!!!! Lyhyessä ajassa Elina Lehto teki enemmän Lohjan hyväksi kuin kukaan muu kaupunginjojtaja tai politikko.
Nyky sakki keskitytään palveluverkon riisumiseen.

Nyt Saarisen puolue Toveri Urpilainen ja KöKöpuolue Katainen romuutaa edellisten sukupolvien verellä Neuvostoliitollta taistelun Suomen itsenäisyyden?

14.7.2012 13:33

Sulla meni aika kivasti sekasin kiljut ja pontikat tossa jutussas. Laina-auto-Lehto on ollut suurin virheinvestointi Lohjalla vuosikymmeniin... ja nykyinen hallitus yrittää pelastaa sen minkä Mulle-Kaikki-Heti-Kepulta jäi tuhoamatta.

15.7.2012 11:27

Varför då??? ...dumma du:-))))

15.7.2012 12:06

No lohjalla ei ole tehnyt hyvää yksikään politiikko minkä voisi mainita Matti Saarinen on yhtä tyhjänpäiväinen kuin muutkin vienyt varmaan enemmin kuin tuonut vaikka onhan tuo ilouutinen minkä Matti ilmoitti että eduskunta kokoontuu muutamien viikkojen kesälomallaan :( voi kristus , lohjakin elää täysin yrittäjien varassa , ei politiikkojen

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.