LOHJA | Tytyriin suunniteltu uusi polttoaineiden jakeluasema huolestuttaa joitakin lohjalaisia, koska viidesosa lohjalaisten vesijohtovedestä muodostuu Tytyrin kaivoslouhoksista kerätystä kalliopohjavedestä.
Jakeluasema tulee melko lähelle kaivoksen maanpäällisiä rakenteita Karstuntien ja Tytyrinkadun väliin. Kaavoitusjohtaja Heikki Rouvisen mukaan jakeluasematontin alla ei kuitenkaan ole louhoksia eikä niitä sinne tulekaan.
Uusi asema on pohjavesialueen ulkopuolella. Ympäristötarkastaja Susanna Komulaisen mukaan onkin mahdollista, että siitä tulee Lohjalla ensimmäinen uusi jakeluasema, jonka ympäristöasiat käsitellään rekisteröinti-ilmoituksella eikä ympäristöluvan kautta.
– Rekisteri-ilmoitus on ympäristölupaa kevyempi prosessi. Kaupunki voi kuitenkin myös velvoittaa luvanhakuun, jos kriteerit ilmoitukseen eivät täyty.
PAIKALLISET 4