Kaupin mestaruus ilahdutti Hiki-rasteilla

Urheilu
Kommentoi

LOHJA | Sveitsistä parahiksi kantautunut tuore tieto Minna Kaupin maailmanmestaruudesta kevensi kummasti 172 suunnistajan jalan nousua Hiki-rasteilla tiistaina Sammatin Kukkusnummessa.

Kauppi oli hetkeä aiemmin voittanut kolmannen MM-kultansa keskimatkan suunnistuksessa ja yhdeksännen kaikkiaan.

Hiki-rasteilla pitikin nostaa tossua oikein urakalla ennen kuin seutukunnan suot ja äkkiväärät kukkulat oli kierretty pisimmillä radoilla. Rasti-isäntinä puuhailleet sammattilaiset Saarisen ja Laineen veljekset heittivät kuntoilijoille haasteita mukavia reitinvalintoja sisältäneillä radoilla.

Routiolainen Pertti Kuosmanen erehtyi B-radalle osuneen suon kiertämisessä niin, että ajautui kartalta ulos. Virheen korjaamiseen tuhrautui parikymmentä minuuttia ja satoja ylimääräisiä hikipisaroita. Hiki-rastien kestokävijä ei mokomasta hätkähtänyt, vaan naureskeli kuntoilleensa oikein kunnolla. Suunnistuksen jälkeen saunan terassilla Kuosmanen selvitteli mokailuaan Rudi Merzille, joka kiersi saman radan huomattavasti pienemmillä virheminuuteilla.

Rastireitti: 1. Jani Alen 19.37, 2. Juho Alen 20.04, 3. Kavander Jere 25.22, 4. Nurminen Juuso 29.15, 5. Oona Nyyssönen 39.04, 6. Salla Kujanpää 39.39, 7. Elisa Kuvanpää 39.53, 8. Ruut Miikkulainen 39.56, 9. Antti Piekka 54.37, 10. Eemil Ahonen 54.38, 11. Elias Ahonen 54.49, 12. Anna Piekka 55.39.

D-rata 3,1 km: 1. Teemu Anttila 38.06, 2. Sanna Miikkulainen 42.41, 3. Elias Miikkulainen 43.07, 4. Karl Hagros 44.01, 5. Sven Långström 44.42, 6. Risto Sailola 45.01, 7. Rihko Haarla 45.34, 8. Pekka Lindstedt 47.53, 9. Helmi Jokinen 49.18, 10. Jyrki Jokinen 50.00, 11. Pertti Eräpolku 50.16, 12. Raija Suominen 50.37, 13. Leea Lindstedt 52.18, 14. Eino Alhola 52.41, 15. Arvo Seppänen 52.46, 16. Anja Poutanen 57.49, 17. Hannu Murtovuori 57.52, 18. Tapio Saarela 58.20, 19. Satu Rautanen 58.49, 20. Juhani Venhola 58.55, 21. Timo Helin 1.02.36, 22. Erkki Palimo 1.03.52, 23. Arto Mela 1.04.04, 24. Laura Ilveskoski 1.06.55, 25. Markku Ilveskoski 1.07.11, 26. Vilho Tanner 1.20.21, 27. Helge Aaltonen 1.23.45, 28. Rauno Kunttu 1.24.14.

C-rata 4,2 km: 1. Waltteri Hyvönen 34.41, 2. Jouni Forsell 35.32, 3. Kari Mamia 37.52, 4. Tiina Anttila 42.04, 5. Inga-Maria Vaara 44.08, 6. Ulla Mellin 46.25, 7. Timo Laine 47.18, 8. Reijo Leino 47.45, 9. Mikko Iivonen 48.38, 10. Aare Virta 48.50, 11. Teemu Lehtola 50.45, 12. Heidi Lamminluoto 51.31, 13. Martti Kemppainen 52.35, 14. Hellevi Laitinen 52.37, 15. Reino Koski 5331, 16. Minna Lehtola 53.32, 17. Matti Pekki 55.07, 18. Tommi Laine 55.10, 19. Jani Nykulla 55.54, 20. Sirpa Kangasaho 56.10, 21. Jesa Vaara 59.20, 22. Veli Sundqvist 1.00.38, 23. Rolf Sjöberg 1.01.04, 24. Juha Ferin 1.02.01, 25. Kimmo Ahola 1.04.35, 26. Antti Leppilahti 1.05.12, 27. Susanna Kolehmainen 1.07.00, 28. Elina Pilke 1.08.31, 29. Mikko Palo 1.09.48, 30. Irma Palo 1.09.49, 31. Keijo Hynninen 1.11.23, 32. Ulrikka Hoikkala 1.18.45, 33. Ralf Kämpe 1.18.47, 34. Jaakko Lietzen 1.18.51, 35. Mikko Vuori 1.20.23, 36. Petra Lillqvist 1.26.08, 37. Kisu Granfelt 1.26.49, 38. Vici Ollos 1.27.29, 39. Kei Lillqvist 1.27.54.

B-rata 4,5 km: 1. Raul Gescheimer 38.12, 2. Lasse Kallio 42.59, 3. Vesa Lahtinen 43.38, 4. Lasse Kataja 44.50, 5. Aku Nikander 45.17, 6. Markus Nikander 4600, 7. Ilkka Salonen 47.06, 8. Ari Manninen 48.00, 9. Klaus Vänttinen 4919, 10. Matti Vuori 50.59, 11. Jari Kavander 51.17, 12. Jouni Moisio 53.58, 13. Oula Korja 54.00, 14. Mika Lahtinen 56.08, 15. Rudi Merz 56.22, 16. Tapani Jouhi 56.49, 17. Rami Laitinen 59.36, 18. Kari Tirkkonen 1.00.37, 19. Paavo Kemppainen 1.02.13, 20. Jussi Savela 1.04.58, 21. Tuija Auvinen 1.0653, 22. Kari Nyyssönen 1.10.30, 23. Simo Kangasaho 1.12.57, 24. Olli Saarinen 1.17.22, 25. Veikko Lehtola 1.17.28, 26. Pertti Kuosmanen 1.17.29, 27. Pekka Malmberg 1.18.39, 28. Marja Rauttola 1.20.46, 29. Antti Sokero 1.2103, 30. Kirsi Salonen 1.21.40, 31. Voitto Silander 1.26.27, 32. Heli Leppähaara 1.26.50, 33. Seikku Lähteilä 1.28.43, 34. Jorma Hämäläinen 1.28.54, 35. Aki Tuominen 1.30.24, 36. Kirsi Ferin 1.33.16, 37. Kari Kaila 1.38.43, 38. Leena Aaltonen 1.39.20, 39. T Piekka 1.50.36.

A-rata 7,0 km: 1. Matti Yliluikki 54.33, 2. Joonas Paulin 56.42, 3. Andre Bruguiere 1.00.23, 4. Teemu Saarenpää 1.01.06, 5. Aapo Lönnroth 1.03.43, 6. Ari Ahonen 1.04.05, 7. Matti Horppu 1.05.18, 8. Hannu Kunttu 1.06.41, 9. Jukka Lietzen 1.09.09, 10. Essi Kangasaho 1.10.38, 11. Mauri Toppari 1.12.18, 12. Erkki Ahonen 1.12.35, 13. Tomi Kommeri 1.19.35, 14. Sami Muranen 1.4341, 15. Olavi Heino 1.48.03.

Osallistujia 172. Arvonnassa voittivat Elias Ahonen, Arvo Seppänen, Jaakko Lietsen, Klaus Vänttinen ja Olavi Heino.

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.