RAUMA | Vihdin Pallo kärsi harmittavan niukan tappion naisten superpesiksessä eilen Raumalla. Vihtiläiset taipuivat 2–0 (3–2, 4–3).
ViPa pääsi toisen jakson viimeisessä vuoroparissa jokeri Saara Suomalaisen kaksi juoksua tuoneella läpilyönnillä 2–3-johtoon. Rauman sai tasoittavalla vuorolla kyseenalaisen tasoitusjuoksun ja voittojuoksun vapaataipaleena.
Vihdin pelinjohtaja Markus Meriläinen ei halunnut syytellä tuomaristoa, mutta totesi tulkinnanvaraisia tuomioita tulleen.
– Lyöntipelimme ei oikein sujunut, emmekä saaneet kärkeä kulkemaan. Ulkopelin virheet heijastuivat myös sisäpeliimme, Meriläinen sanoi.
Rauma ohitti taulukossa Vihdin kahdella pisteellä ja nousi tasapisteisiin Lappeenrannan kanssa. Vihti putosi seitsemänneksi.
Ensimmäisellä jaksolla Rauma sai kaikki kolme juoksuaan joko täysin tai osittain Vihdin ulkokentän virheistä. Vihdin juoksut iskivät kolmospolttaja Mari Sallinen välilyönnillä ja Saara Suomalainen takarajapuhkaisulla. Juoksut toivat kakkospolttaja Virpi Hukka ja Sallinen.
Toisella jaksolla Vihti meni alussa johtoon. Toisessa vuoroparissa Rauma nousi tasoihin pompun yllättäessä koppari Piia Pesosen. Seuraavalla sisävuorolla Pesonen arvioi pallon lennon väärin, ja pelivälinen putosi rajalle, ja Rauma johti 2–1.
Neljännen aloittavalla ViPa sai ajon kahden palon tilanteessa. Suomalainen paukautti läpi kakkosluukusta ja ykkösvahti Petra Pihlström sekä sieppari Kirsi Kemppi toivat juoksut, jotka veivät Vihdin juoksulla ohi Rauman.
Rauman tasoittava juoksu syntyi tulkinnanvaraisesti. Vihtiläisten mielestä juoksijan paloi kotipesän kynnyksellä. Juoksun hyväksyminen oli kova pettymys supervuoroa odottaneille vihtiläisille. Sen jälkeen lukkari Lotta Immonen antoi voittojuoksun kahdella väärällä.
Vihdin parhaana palkittiin Mari Sallinen ja kakkosena Saara Suomalainen. Molemmat hoitivat kärkilyöntinsä sataprosenttisesti.
Rauma: 0 3 0 0 = 3 0 1 1 2 = 4 2
ViPa: 0 0 2 0 = 2 1 0 0 2 = 3 0
Rauma: Miia Karppanen 0/1, Elina Perkiömäki 0/2, Sini Strander 1/1, Susanna Kylä-Kause 0/1, Loviisa Vaaheranta 0/1, Emilia Harjunen 1/1, Enni Kylä-Kause 3/0, Minttu Mäkinen 1/0, vapaat 1. Palkitut: I Susanna Kylä-Kause, II Emilia Harjunen.
ViPa: Johanna Tallgren 0/1, Virpi Hukka 0/1, Mari Sallinen 2/1, Petra Pihlström 0/1, Kirsi Kemppi 0/1, Saara Suomalainen 3/0. Palkitut: I Mari Sallinen, II Saara Suomalainen.
Tuomarit: Tero Heikkilä ja Jukka Laaksonen.
Yleisöä: 505.