Täkäläisissä metsissä näkee harvoin ihmisiä. Niinpä viime viikolla melkein yllätyin, kun siellä liikkui marjastajia. Tosin hekään eivät olleet suomalaisia, vaan ilmeisesti thaimaalaisia.

Maamme mustikkamättäillä kykkii näet tänä vuonna ennätysmäärä thaipoimijoita. Viisumeita on myönnetty liki 2800.

Thaimaalaiset maksavat itse lentonsa, majoituksensa, ruokansa ja polttoainekulunsa. Heidän tulonsa riippuvat täysin myydyistä marjoista. Viime vuonna työpäivä oli keskimäärin 11 tuntia ja tuloja jäi käteen alle neljä euroa tunnilta.

Eipä todellakaan käy kateeksi. Itse alan puutua poimimispuuhaan jo muutamassa tunnissa, vaikka olen omilla kotimättäilläni. Mustikat ovat kuitenkin niin mahtavaa superruokaa, että onhan niitä saatava myös omaan säilöön. Niiden voimin yritän sitten selviytyä jälleen yhden talven yli.

Metsässä kasvanut mustikka on tosiaan poikkeuksellisen terveellinen marja. Eikä sitä siis suotta superruoaksi kutsuta.

Mustikka sisältää ylivertaisen määrän vitamiineja, hivenaineita ja flavonoideja. Kuulemma varsinkin viimeksi mainitut auttavat ehkäisemään sydän- ja verisuonitauteja, syöpää, kakkostyypin diabetesta sekä maksan rasvoittumista. Mustikka parantaa myös muistia sekä motoriikkaa ja pitää yllä silmien terveyttä.

Ei ihme, että mustikan kysyntä on kova myös maailmalla. Sitä uppoaisi huimasti muun muassa Kiinan, Japanin, Saksan, Korean ja USA:n markkinoille. Silti mustikkasadosta poimitaan vain muutama prosentti ja valtavat määrät marjaa jää maamme metsiin.

Kiitos thaipoimijoiden, mustikkaa viedään sentään noin neljä miljoonaa kiloa vuosittain. Siitä noin kolme neljäsosaa menee Kiinaan. Tuntuu aika hullulta ja lisäksi epäekologiselta, että Thaimaasta asti pitää tulla poimimaan Suomeen marjat, jotka rahdataan Kiinaan. Kenties kiinalaiset sitten jalostavat nuo supermarjat uudeksi ja arvokkaaksi vientituotteeksi.

Millainenhan kriisi Eurooppaan ja maailmaan tarvittaisiin, että omat kansalaisemme saataisiin sankemmin joukoin marjastamaan, ja jalostamaan tuo arvokas sato? Esimerkiksi mustikkajauhetta näkyy myytävän jopa yli sadan euron kilohinnalla.

Kotona mustikkaa voi esimerkiksi pakastaa, kuivata, soseuttaa, hillota ja mehustaa. Nuo supermarjat sopivat sitten melkein mihin vain, esimerkiksi kuivattuina tai jauheena vaikka leipätaikinaan.

Mustikan lisäbonus on sekin, että se maistuu hurjan hyvältä. Kukapa voisi vastustaa kesän ensimmäistä mustikkapiirakkaa! Oma tekeleeni on hujahtanut jopa karppaajien eli hiilihydraatteja karttavien suihin. Reseptini menee kutakuinkin näin:

Sekoita 2,5 desilitraa jauhoja, suurin osa grahamia, tai puolet vehnä- ja puolet ruisjauhoa, sekä teelusikallinen leivinjauhetta. Sulata sata grammaa ehtaa voita. Lisää desilitra sokeria, itse käytän ruskeaa raakaruokosokeria, ja vatkaa vaahdoksi. Vatkaa kaveriksi vielä muna. Sekoita kaikki kevyesti keskenään ja taputtele jauhojen avulla voidellun tai leivinpaperilla vuoratun piirakkavuoan pohjalle sekä reunoille.

Hujauta taikinapohjalle reilu kerros mustikoita. Jos ne ovat kovin kosteita, voit sekoittaa niihin hiukkasen perunajauhoja ja vaikka vähän sokeriakin. Sekoita purkillinen kermaviiliä, yksi kananmuna, 2-3 ruokalusikallista sokeria ja pari teelusikallista vaniljasokeria. Kaada seos mustikoiden päälle. Paista uunin alaosassa 200 asteessa noin 25 minuuttia.

Piirakka on superhyvää vielä seuraavanakin päivänä – jos sitä nyt jostain kumman syystä on sattunut jäämään tähteeksi.

Kirjoittaja on läntisen Uudenmaan takamailla asuva kirjailija.