LOHJA | Anne Rikalan ajatukset ovat jo elokuun seitsemännessä päivässä. Silloin melotaan kajakkiyksiköiden 500 metrin alku- ja välierät Lontoon olympialaisissa.

– Ajatukset eivät tässä vaiheessa ole yhtään alku- ja välieräpäivää pidemmällä. Finaali voi olla mahdollinen, mutta vaatii täydellistä onnistumista. Meitä on kymmenen naista, jotka voivat olla finaalissa, miettii tammisaarelainen Anne Rikala Länsi-Uusimaa -lehden haastattelussa Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla.

Lontoon olympialaiset ovat Rikalalle uran toiset.

– Uusia olympialaisia ei tule ainakaan urheilijana. Lontoon jälkeen kilpailen ainakin miehistöveneiden SM-kisoissa seurani kanssa.

Rikala, 35, on voittanut kahdeksan arvokisamitalia. Viimeksi hän meloi EM-kisoissa kahdeksanneksi ja MM-kisoissa yhdeksänneksi. Rikala varmisti Suomelle maapaikan olympialaisiin viime vuonna.

– Oli hyvä, että paikka varmistui jo silloin, niin ei tarvinnut tähdätä huippukuntoa toukokuulle. Meillä oli keväällä kuitenkin Suomen kansalliset katsastukset.

– Minulla ei ole mitalisuosikin paineita, mutta onnistuessani voin näyttää mihin pystyn. Tuntuu kivalta, kun kukaan ei odota superpaljoa.

Minulla ei ole mitalisuosikin paineita.

– Kanootti kulki hyvin. Pystyin toteuttamaan omaa kisavauhdinjakoa ja tein hyvää melontaa. Lontoossa alku- ja välierät melotaan samana päivänä lyhyen ajan sisään. Lahdessa sain kaksi kovaa vetoa lyhyessä ajassa.

Hän saa olympiakomitean urheilijapalkkaa.

– Se auttaa kattamaan pakolliset kilpailu- ja harjoittelukulut, mutta on vähän muiden kilpailijoiden järjestelmiin verrattuna. Ruotsilla on kymmenen kertaa suurempi budjetti, eivätkä he edes pärjää.

Viime syksystä lähtien Rikala on harjoitellut Suomen 17–23-vuotiaiden maajoukkueen kanssa. Leirejä on pidetty kevääseen saakka Sevillassa Espanjassa, loppukeväästä Saksassa ja kesällä Suomessa.

– Minulle on uutta, että olen treenannut muiden suomalaisten kanssa. Vaikka melonta on yksilölaji, ryhmässä on hyvä harjoitella.

– Sevilla on ollut minulle toinen koti vuodesta 1995 lähtien. En osaa sanoa, montako tuhatta kilometriä olen melonut siellä. Talvella Sevillassa kävi ruotsalaisia melojia ja harjoittelin myös Pekingin 2008 olympiakakkosen italialaisen Josefa Idemin kanssa.

Lontoossa olosuhteet ovat varmasti kotoisat.

– Sää Englannissa on varmaan yhtä harmaa kuin täällä on ollut, joten ei ole tarvinnut lähteä etelään. Veden lämpötilakin on sama, joten olosuhteet tulevat olemaan kotoisat.

– Katson avajaiset täällä Kisakalliossa, voin laittaa vaikka olympiakomitean pinssin rintaan. Neljä vuotta sitten olimme Japanissa viimeistelyleirillä, ja katsoimme Pekingin avajaiset televisiosta. Silloin nukahdin kesken, mutta josko nyt pysyisin hereillä, Rikala hymyilee.

Nuorten maajoukkueella ja Rikalalla on sama valmentaja, Rikalan avomies Petteri Pitkänen.

– Olen nyt vain yksi ryhmästä. Jos olisin Petterin ainut urheilija, valmennus voisi mennä liian intensiiviseksi.

Viime vuodet Rikala ja Jenni Mikkonen ovat pitäneet yllä Suomen melontamenestystä.

– Nuorissa on melko iso rinki ja potentiaalia. Toivottavasti Suomessa panostetaan lajiryhmään eikä yksilöön. Olisi hyvä, jos nuoret voisivat harjoitella mahdollisimman paljon kotimaassa, kun täällä kuitenkin on tietoa ja taitoa.

Rikala ja Pitkänen ovat asuneet Tammisaaren keskustassa syksystä 2008 saakka.

– Tänä vuonna ruotsin kielen taitoni on kehittynyt niin hyväksi, että voin ilmaista itseäni.

– Päädyin aikoinani melonnnan pariin sattumalta. Urheilin paljon, oli yleisurheilua ja hiihtoa. Asuimme Kangasalla 100 metrin päässä melontakerholta ja 10-vuotiaana menin melontakurssille. Laji oli sosiaalinen ja vesi oli kiehtova elementti. En ollut porukan paras pikkutyttö, mutta kehityin nopeasti, sanoo yhä Kangasalan Melojia edustava Rikala.

Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä kirjoilla oleva Rikala on lajikouluttaja Soutu- ja Melontaliitossa. Soutupuolesta vastaa lohjalainen maajoukkuevalmentaja Ilona Hiltunen.

– Tulevaisuudessa tapahtuu varmasti kaikenlaisia asioita. Nyt keskityn täysillä vain olympialaisiin, Anne Rikala sanoo.