’Olympialaiset unelma jo pikkupojasta asti’

Urheilu
Kommentoi

LOHJA | Juha Heinänen ja Marko Teeri toteuttavat vuosikymmenien haaveensa. Lohjalaiset matkaavat tänään Lontooseen seuraamaan olympialaisia.

– Haaveenani on ollut jo pikkupojasta lähtien päästä katsomaan olympialaisia paikan päälle, innostuu 35-vuotias Marko Teeri.

– Minulle varsinainen polte tuli 1992, kun katsoin Barcelonan olympialaisia televisiosta, kertoo 24-vuotias Juha Heinänen.

Heinänen on ollut Länsi-Uudenmaan Urheilijoiden päätoiminen valmennuspäällikkö puolitoista vuotta. Hän opiskelee Pajulahden urheiluopistossa ammattivalmentajaksi ja jäljellä on vielä puoli vuotta. Moniottelija Heinänen kuului nuorempana Suomen nuorten maajoukkuerinkiin.

Myös Teeri otteli aikoinaan.

– Olin lähinnä sellainen harrastelijaottelija. Nykyään olen toimitsijana LUUn kisoissa, kertoo Mondi Oy:ssä työssä oleva Teeri.

 

Reissussa ei pihtailla.

Miehet varasivat Lontoon matkan huhtikuun lopussa. He maksoivat edestakaisista lentolipuista Gatwickin lentokentälle ja majoituksesta Lontoossa vain 390 euroa mieheen.

 

– Olisin valmentajien kautta saanut viiden päivän matkan 1 500 eurolla. Säästän nyt yli 1 000 euroa, Heinänen kertoo.

– Pääsemme halvalla. Jos olisimme tilanneet reissun matkatoimiston kautta, olisimme joutuneet maksamaan samasta ajasta noin 1 600 euroa, Teeri ihmettelee.

He eivät aio pihistellä matkalla.

– Urheilu on niin tärkeä minulle, että rahaa menee mitä menee, sanoo vasta toiselle ulkomaanmatkalleen lentokoneella matkustava Heinänen.

– Reissussa ei pihtailla. Onneksi meillä on lentolippu, takaisin Suomeen, Teeri nauraa.

Yleisurheilumiesten valinta ensimmäiseksi kisapaikaksi on yllätys.

– Jousiammunta tuli ensimmäisenä mieleen. On hienoa katsoa, kun ammutaan 70 metrin päässä oleviin tauluihin, Heinänen ihastelee.

– Jousiammunta kiehtoo myös minua. Kisassa ei ole suomalaisia ampujia, mutta sitten on ainakin katsomossa suomalaisia, Teeri sanoo.

He asuvat muutaman kilometrin päässä Wembleyn stadionilta. Jousiammunnan lisäksi heillä on jo liput kahteen lentopallo-otteluun.

– Lentopalloareena on lähellä majapaikkaamme ja voimme kävellä sinne. Jousiammuntaradalle pitää mennä 25 minuuttia metrolla, Heinänen tietää.

 

Seuraavaksi MM-jalkapalloon Brasiliaan 2014.

Totta kai miehet haluavat nähdä myös yleisurheilua.

 

– Yleisurheilustadion on lähellä kisakylää ja sinne kestää majapaikastamme ehkä puolitoista tuntia bussilla. Menemme katsomaan parina päivänä ainakin aamupäivän kilpailuja ja poikkeamme kisakylään, Teeri sanoo.

– Yritämme saada lippuja myös iltakilpailuihin, mutta emme rupea maksamaan 500:ttä euroa, joka pyydetään A-katsomosta kahdesta ja puolesta tunnista. Katsomme sitten Lontoossa, mitä muita lajeja pääsemme mahdollisesti seuraamaan. Urheilupaikkojen ulkopuolella on isoja screenejä, jos ei saa lippuja, Heinänen miettii.

Yleisurheilun aamukilpailuja pääsee seuraamaan noin 25 eurolla. Jousiammunta maksaa 60 euroa ja lentopalloliput suunnilleen saman verran.

Kumpikaan ei ole aikaisemmin ollut Lontoossa.

– Totta kai pitää nähdä ainakin Big Ben, Vahakabinetti, Buckinghamin palatsi, ajaa kaksikerroksisella bussilla, käydä pubissa oluella ja maistaa englantilaista ruokaa fish and chips (kalaa ja ranskalaisia), miehet kertovat.

Olympialaisten jälkeenkin riittää tavoitteita.

– Minulta puuttuu Lontoon jälkeen isoista kisoista paikalla olo MM-jalkapallossa ja Monacon GP:ssä, Teeri sanoo.

– Minäkin haluan jalkapallon MM-kisoihin. Olisi kiva nähdä myös Jukolan viesti paikan päällä, Heinänen sanoo.

He suunnittelevatkin menevänsä 2014 jalkapallon MM-kisoihin Rio de Janeiroon.

– Silloin 2016 kesäolympialaisten paikka tulee tutuksi etukäteen, Juha Heinänen ja Marko Teeri hymyilevät.

Käyttäjän Jukka Urhola kuva
Jukka Urhola

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Emme ota kommentteja vastaan viikonloppuisin. Voit osallistua keskusteluun jättämällä kommenttisi maanantain klo 8.00 ja perjantain klo 16.00 välisenä aikana.