Euron hajoaminen ei enää ole tabu vaan perusoletus. Viimeistään sen jälkeen, kun kylmäjärkinen ja euroa kannattava Osmo Soininvaara on sanonut, ettei yhteisvaluuttaa enää voi pelastaa.

Taloustieteilijöiden julkiset mielipiteet jakautuvat, mutta merkittävä joukko puhuu euron purkamisen puolesta. Tämä ei ole todistus euron hajoamisesta. Varmempi merkki olisi kiistäminen viime hetkeen ja radiohiljaisuus, johon olisi isänmaan ja Euroopan etuun vedoten köytetty nämäkin keskustelijat.

Historiassa mikään ei ole väistämätöntä ennen kuin se tapahtuu tai tehdään, eikä peruuttamatonta ennen kuin se toimeenpannaan.

Jos joku Teistä on niin vanha ja hyvämuistinen että muistaa 90-luvun lopun ja 2000-luvun alun keskustelua, käytimme tällä paikalla eurosta nimitystä valuuttakolhoosi.

Epäilimme suuresti minkään kolhoosin menestystä. Kun jokin on kaikkien se ei ole kenenkään. Pidimme parempana vapaasti kelluvaa markkaa ja esitimme yhden nollan poistamista, jotta se tuntuisi uudelta alulta ja nitistetty inflaatio olisi kirjattu pois rahayksikön ostovoimasta, joka olisi tullut samaksi kuin 1963 jolloin oli jätetty pois kaksi nollaa.

Meistä tuli euron kannattaja paremman puutteessa, koska Suomi ei liittynyt Natoon, ja koska valuutanvaihtokulut ja riesat alenivat, ja koska alkoi tuntua siltä, etteivät meidän hallitus ja sen takana olevat pääomapiirit kuitenkaan anna markan kellua, vaan kiinnittävät sen johonkin ja inflatorinen devalvaatiopolitiikka jatkuu.

Olemme edelleen euron kannattaja, mutta hetkittäin ihmetyttää miksi. Inflaatio on ollut joltinenkin jo nyt, eikä finanssikriisiin ole muuta ratkaisua kuin suurinflaation irti päästäminen setelirahoituksella, senhän on itse presidenttikin sanonut jo ääneen. Sillä kuitataan velkoja ja päästetään ilmaa finanssipääomasta, jota on edelleen liikaa eikä liian vähän investointeihin eli todellisiin sijoituskohteisiin nähden.

Kansantaloustietäjät jotka uskovat euron hajoavan, neuvovat että Suomen ei pidä lähteä ensimmäisten joukossa. Kuten tavallista, heidän neuvonsa on idioottimainen ja väärä. Euro ei ole sellainen uppoava laiva josta rotat ensinnä lähtevät. Eikä EU:ssa ole ollut eikä tule olemaan lujuutta eikä päättäväisyyttä heittää niitä ulos.

Jos euro loppuu, se loppuu sillä tavalla, että jokin vahva pieni valtio lähtee ensiksi. Voisi käydä niin, että Hollanti, tuo vanha kauppamahti ja merikansa, päättäisi ottaa kohtalonsa taas omiin käsiinsä ja lähteä merelle guldenillaan, joka oli aina vahva ja vakaa. Sitä seuraisivat Belgia, Itävalta ja Suomi.

Voisi käydä niinkin, että ensimmäinen joka sanoo ruman sanan ääneen olisi Suomi. Ensimmäistä lähtijää haukuttaisiin ensin ja sitten seurattaisiin ja lopulta kiitettäisiin. Ja viimeisiä euromaita olisivat lopulta Saksa, joka ei hennoisi muuttaa sen nimeä markaksi, ja Kreikka, joka vihaa julkisesti Saksaa, mutta roikkuu kiinni koska ei osaa tehdä päätöksiä eikä ottaa vastuuta itsestään.

Sinä hetkenä kun päättäjäkunnan enemmistö uskoo samoin kuin Soininvaara, on heti tehtävä päätökset eikä jäätävä peesaamaan. Spekulointi paha, varmuus hyvä, etumatka parempi, ja paras on hyvän vihollinen.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja kouluttaja.