Palava rakkaus syttyi 15 vuotta sitten

Paikalliset
Kommentoi 1

LOHJA | Kun aurinko laski Lohjanjärven taakse kauniina elokuisena iltana 15 vuotta sitten, sytytettiin Lohjalla Aurlahden rannassa seitsemän parimetristä kynttiläveistosta, suutelevaa paria. Se oli Palavan rakkauden ilta, performanssin, johon lohjalainen kulttuuriväki keräsi voimansa.

Nyt tuosta tapahtumasta on kerätty näyttely lohjalaiseen Galleria Vikholmiin.

– Valokuvaaja Kari Saaristo tuli talvella maininneeksi, että tapahtumasta tulee kuluneeksi 15 vuotta, eikä siitä otettuja valokuvia ole moni nähnyt, kertoo näyttelyn synnystä Lohjanseudun kuvataidekoulun rehtori Marketta Urpo-Koskinen.

Hän teki aikanaan Palava rakkaus -kynttilöiden mallin, jonka valamisessa oli apuna kuvanveistäjä Markku Heinonen. Näyttelyssä muistetaan Palavaa rakkautta, mutta samalla uudet työt kertovat taiteellisten kipinöiden jatkumosta.

PAIKALLISET 4

1 kommentti Kommentoi
Käyttäjän Anne Uotila kuva
Anne Uotila

Kommentit

3.8.2012 22:52

Hyvä homma Kari....hyvä, että jotkut jaksavat tehdä taidetta eri muodoissa. Valitettavasti en pääse tutustumaan näyttelyyn.

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.