LAPPEENRANTA | Vihdin Pallo sai sunnuntaina Lapualla oikein emännän kädestä. Sarjakakkonen ja viime kauden mestari Virkiä löylytti vihtiläisiä jaksoin 9–4 ja 21–1.
– Pelasimme huonosti ulkona. Päästimme muutaman läpilyönnin ja pallot pomppivat räpylöistä, tuskaili ViPan pelinjohtaja Markus Meriläinen.
Ensimmäisellä jaksolla Vipattaret jaksoivat vielä yrittää, vaikka Lapua johti avausvuoroparin jälkeen 5–1. ViPan juoksun löi jokeri Saara Suomalainen.
Lapua teki toisessa vuoroparissa kolme juoksua. Kolmannen alussa Piia Pesonen ja Suomalainen kavensivat tilanteeksi 8–3. ViPan takaa-ajoa ei kuitenkaan onnistunut.
Toinen jakso oli Vihdiltä kauden heikoin. Kolmen ensimmäisen vuoroparin vihtiläiset eivät saaneet kertaakaan naista kolmoselle. Viimeisen vuoroparin tasoittavalla vuorolla, Vihti sai kaksi kotiutusyritystä, joista toisessa Petra Pihlström onnistui kotiuttamaan Virpi Hukan.
Vipattarille jäi paljon parannettavaa runkosarjan viimeiseen otteluun, joka pelataan keskiviikkona Nummelassa Lappeenrannan ylpeyttä Pesä Ysejä vastaan. Siinä ottelussa on paljon panoksena.
– Nyt on kiireesti nollattava tämä peli mielestä ja lähdettävä Pesä Ysejä vastaan uudella innolla. On saatava päälle ”täysi tappelu”. Ulkopeli on ehdottomasti saatava pitävämmäksi, Meriläinen sanoi.
Runkosarjan viimeisten otteluiden tulokset ratkaisevat, mihin Vihti matkustaa lauantaina puolivälieriä pelaamaan. Vaihtoehdot ovat Jyväskylä, Lapua tai Pori. Toinen puolivälierien ottelu pelataan ensi sunnuntaina Nummelassa klo 18 alkaen.
Lapua: Paula Saloranta 0/5, Emmi Viitala 1/4, Sanna Luoma 1/3, Heli Viinamäki 0/2, Saija-Maria Saari 2/2, Tiia Koivuniemi 2+5/5, Suvi Huhtanen 3/0, Jenna Kammi-Rahnasto 2/0, Emmi Liikala 0/4, Tanja Vehniäinen 1+5/3, Salla Pollari 7/2, Maaret Ahonen 1/0. Palkitut: I Tiia Koivuniemi, II Paula Saloranta.
ViPa: Johanna Tallgren 0/1, Virpi Hukka 0/2, Mari Sallinen 0/1, Petra Pihlström 1/0, Piia Pesonen 1/0, Saara Suomalainen 3/0, Mari Makkonen 0/1. Palkitut: I Saara Suomalainen, II Virpi Hukka.