LOHJA | Palloilijalahjakkuus Saara Forsström vaihtoi jääkiekon ja jalkapallon tankotanssiin. Helsingin yliopistossa gradua viimeistelevä ex-lohjalainen Forsström aikoo päästä lajissa Suomen huipulle.
– On aina hienoa, kun opin uuden tempun. Osallistun ensi maaliskuussa pidettäviin SM-kisoihin ja aion myös menestyä siellä, sanoo 23-vuotias Saara Forsström.
Forsström pelasi pikkutytöstä lähtien jääkiekkoa Lohjan Kisa-Veikoissa ja oli tyttöjen maajoukkueessakin. Jalkapalloa hän on pelannut Lohjan Pallossa.
Forsström löysi tankotanssin vähän vahingossa.
– Teimme yliopiston porukan kanssa tutustumiskäynnin toissa toukokuussa helsinkiläiseen Rock The Pole -tanssikouluun. Se oli samoja aikoja, kun en tiennyt minkälaisen joukkueen LoKV saa naisten SM-sarjaan. Jäin koukkuun tankotanssiin, ja jääkiekko jäi.
Hän sylki maaleja vielä viime kesänä LoPassa naisten kolmosessa.
– Minun piti pelata tänä kesänäkin, mutta se unohtui vähän vahingossa, kun piti olla paljon yliopistolla.
Jäin koukkuun tankotanssiin ja jääkiekko jäi.
Tankotanssi on tanssi- ja liikuntamuoto, jossa käytetään lattiasta kattoon ulottuvaa tankoa. Laji on voimakkaasti kasvamassa Suomessa. Siitä veikataan jopa kovempaa juttua kuin zumbasta tuli.
– Toivottavasti näin on, sillä tankotanssi on hieno, vaativa laji, jossa tarvitaan kokonaisvaltaista kehonhallintaa enemmän kuin zumbassa. Lajiin täytyisi saada aikuisten lisäksi myös nuoria.
Nykyään Leppävaarassa asuva Forsström harjoittelee lajia Helsingissä, jossa on jo useita tankotanssikouluja. Hän vaihtaa syksyllä Rock The Polesta Vertical Clubiin.
– Tankotanssi on ollut urheilua kymmenisen vuotta, mutta strip-teasina se on ollut ikuisesti, mikä vähän harmittaa minua. Baarien strip-tease -esityksissä naiset lähinnä kävelevät tangon ympäri. Urheilussa laji on akrobatiaa ja tanssia, mutta on siinä kyllä sensuellisuus vahvasti mukana, Forsström valaisee.
Hän on seurustellut jo monet vuodet Tuomas Ekströmin kanssa. Ekström pelasi jalkapalloa LoPassa aina A-junioreihin asti. Nykyään hän valmentaa Helsingin Jalkapalloklubin 1999 syntyneitä poikia.
– Tuomas on ottanut palloilijamieheksi aika hyvin uuden lajini. Hän pystyy katsomaan tankotanssia urheiluna aika ennakkoluulottomasti.
Olen vielä vähän orpo, kun joudun tangolta lattialle.
Viime maaliskuussa Helsingin Messukeskuksessa pidettyihin SM-kisoihin osallistui kuusi kilpailijaa SM-sarjaan ja 11 avoimeen sarjaan. Oona Kivelä on moninkertainen tankotanssin maailmanmestari ja Suomen mestari.– Oona on ihan ylivoimainen Suomessa, vaikka jäikin SM-kisoissa jostain syystä toiseksi. Hänen tasolleen en varmasti koskaan pääse, mutta muut eivät ole enää kovin kaukana.
Kilpailuissa on lattialla tanssiosuus ja sitten tanko-osuus.
– Olen vielä vähän orpo, kun pitää päästää tangosta irti ja joudun lattialle. En tahdo löytää lattialla kunnon liikesarjoja. Aion mennä johonkin tanssikouluun opettelemaan tanssia.
– Tangolla sujuu hyvin, koska olen nuorena harrastanut telinevoimistelua. Osaan tällä hetkellä parhaiten tangolla käsien varassa tehtävät liikkeet. Hallitsen hyvin keskivartaloni, mikä on pitkälti jääkiekon ansiota. Notkeutta kaipaan selvästi lisää, Forsström myöntää.
Olen palloilijana tottunut, että maalit ratkaisevat.
Hän on käynyt kaksissa kisoissa. Forsström oli mukana neljän hengen joukkuekisassa Tampereella.
– Olimme yleisön suosikkeja, mutta tuomarit jättivät meidät kakkosiksi. Voittajajoukkue oli varmaan enemmän baariuskottava, Forsström naurahtaa tamperelaisessa ravintolassa käydystä kilpailusta.
Forsström sai kokea arvostelulajin ikävän puolen myös alkuvuodesta Ruotsin kilpailussa, jossa oli toinen.
– Voittaja sai ohjelmansa vaikeustasostaan isommat pisteet kuin minä, vaikka ohjelmani oli vaikeampi. Hävisin voittajalle yhdellä pisteellä. Minun on vähän vaikea sulattaa tuomariarvostelua, koska olen palloilijana tottunut, että maalit ratkaisevat.
Forsström on aina tosissaan, mitä hän sitten tekeekään.
– Otan nyt tankotanssin tosissani muutaman vuoden ja katson, miten hyväksi kehityn. Sen jälkeen voin taas palata palloilulajeihin, Saara Forsström sanoo.
Lohjalaisjoukkueiden ei auta kuin odottaa pari vuotta huippupelaajansa paluuta.