Vaikea harrastusvalinta

Urheilu
Kommentoi

Syksyn liikuntakausi tärähtää toden teolla käyntiin elokuun viimeisillä viikoilla.

Postilaatikoihin sujautetut markettimainokset ovat saaneet seurakseen liikunnallisia aktviteetteja tarjovien tahojen esitteitä. Lohjan Liikuntakeskuksen ja Hiiden Opiston tuotevalikoimien ohella kaikenikäisiä kansalaisia patistetaan liikkeelle myös yhdistysten ja liikuntapalveluja tuottavien yritysten toimesta.

Liikunnan aktiviteetteihin osanottoa harkitsevalla on näinä päivinä käsissään uudenvuodenaaton tapainen tilanne: moni päättää juuri nyt kohentaa elämäntapojaan ilmoittautumalla kuntopiiriin, palloilusalille tai uimahallin ryhmiin.

Katalogeja selatessa tulee ruksatuksi mukavantuntuista tarjontaa sieltä, täältä ja tuolta. Ratkaisu siitä, mihin lopulta ilmoittautuu, on usein vaikea.

Itsensä liiallinen ohjelmointi merkitsee pilettiä stressijunaan.
Joka tapauksessa on hyödyllistä budjetoida ajankäyttönsä huolella ettei vain käy niin, että liiallinen itsensä ohjelmointi merkitsee pilettiä stressin junaan.

Hankalinta on monitoimi-ihmisillä, heillä, jotka harrastavat liikunnan ohella muita mukavia juttuja. Tarjontaa kun riittää, jopa enemmän kuin konsanaan ruumiinkulttuurin saralla.

Paitsi toimintaa saleilla ja sisähalleissa, erilaiset tahot tuottavat myös ulkoliikuntapalveluja, joista osa on vaikkapa säännöllisesti toistuvia viikkolenkkejä.

Kertaluonteisia tapahtumia edustaa mainiosti Laavujen Kierros, ulkoliikunnan todellinen helmi, joka syys-marraskuun aikana toteutetaan nyt neljännen kerran.

Lohjan Liikuntakeskuksen isännöimän neljän erillisen tapahtuman ketju ajoittuu päiville 16.9. (Pähkinäniemi), 30.9. (Kisakallio/Karnaistenkorpi), 21.10. (Suittila) ja 4.11. (Outamo). Kaksi viimeksi mainittua ovat uusia kohteita.

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.