PORVOO | Lohjan Pelitoverit kävi myöhään maanantai-iltana Porvoossa voittamassa Tolkkisten BK:n. Lohjalaiset veivät kaukalopallon I divisioonan ottelun maalein 3–5 (0–3).
LoPeTo on sarjassa kuudentena vain kaksi pistettä neljäntenä olevasta Coyotesista.
– Sunnuntaina meillä on tärkeä peli kotona viidentenä olevaa City Horoa vastaan. Jos voitamme sen, olemme taas vahvoilla neljän parhaan joukkoon ja pudotuspeleihin, sanoi LoPeTon pelaajavalmentaja Jari Nurmio.
Lohjalaiset voittivat ToBK:n 10–6 joukkueiden ensimmäisessä kohtaamisessa 24. lokakuuta Lohjalla.
LoPeTo oli Porvoossa matkassa vain kahdeksalla kenttäpelaajalla. Kotijoukkueella oli 14 pelaajaa.
– Saimme tehdä täyden iltapuhteen, että voitimme. Porvoolaiset pelasivat vähän tyhmästi isolla ryhmällä, kun alkoivat karvata vasta 0–3-tilanteessa.
ToBK nousi 2–3:een, mutta LoPeTo teki kaksi seuraavaa osumaa ja varmisti voittonsa.
– Meille tuli pieni pysähdys kolmen maalin johdossa, mutta onneksi heräsimme ajoissa.
LoPeTolta puuttui seuran pistepörssin kärkimies, Hannu Mattila, joka oli vatsataudissa. Puolustuksesta oli pois matkoilla oleva Sami Ikonen.
– Jani Nieminen torjui maalissamme hienosti. Arto Taipola oli puolustuksen ykkösmies. Hyökkääjät tekivät tarvittavat maalit voittoon, Nurmio kertoi.
Petri Lija teki kaksi maalia sekä Mika Elonsalo, Teemu Saarni ja Arto Metsäranta osuman mieheen.