Ensin meitä opetettiin sukkahousujen moninaiseen käyttöön, niihin sullottiin pullataikinaa, rullattiin sukkahousut pois ja taikina voideltiin: ruustinnan käärö oli valmis.
Sukkahousuista kudottiin mattoja, auton sammuessa, sukkahousut jalasta ja poikki menneen laturin ympärille ja taas auto jatkoi matkaansa. Pankkiryöstössä sukkahousut olivat mieletön keksintö… (mieletön).
Joku muusikko sai juuri ison palkinnon ja toimittja kysyi häneltä: Miten käytät rahasi, jotain pientä käyttöä oli, mutta suurimman osan hän laittoi sukkahousuihin!
Sukkahousujen tilalle on tullut jotain uutta; IKEAN KASSIT (niihin mahtuisi lottovoittokin viiden euron seteleinä).
Kuinka selvisin ennen kasseja; puiden kannosta kesällä rannasta, juuri kuun puut oli kadettu, rinnettä ylös taloon? Entä talvella jyrkkää rinnettä talolta rantaan, varsinkin nyt syvien lumien aikaan? Klapit kassiin ja peppumäkeä kassin kanssa alas. Kahvoista voi hallita menoa paremmin kuin pulkan kanssa.
LAPSEN KEHTO. Lapsenlapsi tulee kylään, kehtoa ei ole. On vain IKEAN KASSI. Lapsi ei nuku, ei rauhoitu. Ei sylissä, ei automatkalla. Mikä neuvoksi? Lakana siihen siniseen kassiin ja hiljaa liekutellen kassia lapsi uinahtaa.
SATEENVARJONA sinitaivaan värinen kassi toimii oivasti. Sen alle mahtuu jopa rakastavaiset.
BETONIMYLLYNÄ kassi toimii oivasti; hiekat, sementit ja vedet rouvan kassiin ja käsi heilumaan.Vartin kuluttua valetaan ilman rouvaa.
SUKKAHOUSUT JA IKEAN KASSIN yhdistelmä?
Sukkahousut henkseleinä, kassi liitovarjona ja lentoon! (Älä kokeile kotona.)
(Ei sponsoroitu Sukkahousujen, eikä Ikea taholta.)