Kauhujohtamisesta armojohtamiseen

Hiljattain julkistetut tiedot Ranskanmaalta hätkähdyttävät. Teleyhtiö France Télécomia on 2000-luvulla ravistellut työntekijöiden itsemurhien aalto samalla, kun entistä valtionyhtiötä on pyritty rukkaamaan kvartaalikapitalismin vaatimuksiin vastaavaksi pörssiyhtiöksi.

Helsingin Sanomien mukaan vuonna 2002 yhtiön työntekijöistä teki itsemurhan 29 henkeä, tänä vuonnakin jo 23 henkeä. Useimmat itsemurhista ovat tapahtuneet työpaikalla. Osa on jättänyt omaisille jäähyväisviestin, jonka mukaan ilmeinen syy itsetuhoon on ollut nimenomaan työpaikalla ja työn takia koettu kauhu, ahdistus ja uupumus.

Tätä tappavaa henkilöstöpolitiikkaa on nimitetty kauhujohtamiseksi. Keskeistä siinä ovat kohtuuttomat tehokkuusvaatimukset, mielivaltainen työntekijän pompottelu ja arvostuksen puute sekä työntekijän ajaminen jatkuvaan epävarmuuden ja turvattomuuden tilaan. Tämä kaikki voi johtaa eräänlaiseen hyperstressiin, vakavaan työuupumukseen ja ääritapauksessa itsetuhoiseen ratkaisuun.

Ranskalaiseen työkulttuuriin on kai aiemmin kuulunut pikemmin lakkoilu ja kapinointi vallanpitäjiä vastaan kuin nyt esiin tullut ratkaisun hakeminen itsetuhon kautta. Työpaikkaitsemurhista on aiemmin kuultu esimerkiksi Japanista. Joka tapauksessa yritysten johto on nyt ollut pakotettu tarttumaan asiaan. Ranskalaisyhtiö Renault on joutunut inhimillistämään johtamistapojaan, ja myös France Télécom on ilmoittanut kouluttavansa esimiehiä. Kuvaavaa ajattelulle on, että HS:n mukaan ”organisaation virtaviivaistaminen keskeytetään kuudeksi viikoksi”.

On kohtuutonta, että ihminen on työtä varten eikä työ ihmistä.

Tällainen tilapäinen oravanpyörän pysäyttäminen tuskin tuo helpotusta työntekijöiden ahdinkoon. Sen sijaan johtamisen arvoja ja tavoitteita pitäisi miettiä uusiksi. Tärkeän puheenvuoron keskusteluun on tuonut pastori Antti Kylliäinen käsitteellään armojohtaminen.

Kylliäinen kohahdutti kirkollisia piirejä reilut kymmenen vuotta sitten teologisella pamfletillaan, jonka mukaan ”kaikki pääsevät taivaaseen”. Keskeinen ajatus oli, että jokainen ihminen on armahdettu. Kylliäinen hylkäsi ajatuksen helvetistä, koska hänestä kristinuskon perusta on armo, ei tuomio.

Nyt Kylliäinen soveltaa armon ajatusta työelämään kirjassaan Armoa työhön. Työelämä on osin mennyt vaativuudessaan niin kohtuuttomaksi ja armottomaksi, että armoa todella tarvitaan. Kohtuutonta on se, että ihminen on työtä varten eikä työ ihmistä. Että työntekijän pitäisi olla tavoitettavissa vuorokauden ympäri, että lähes koko elämä ja perhekin pitäisi uhrata työlle.

Kylliäisen mukaan armo lähtee hyväksymisestä ja hyväksytyksi tulemisesta. Tarvitsemme tunteen siitä, että olemme riittävän hyviä. Jos koemme työssämme saavamme arvostusta, voimme kokea työn iloa. Tätä kautta panoksemme voi olla luovempi ja painavampi. Ja  – jos tehokkuutta halutaan –  myös jaksamme paremmin.

Kylliäisen mukaan tehokkuus ei nouse armottomuudesta, joka kasvattaa vain riittämättömyyden tunnetta. Sen sijaan armo, hyväksytyksi ja arvostetuksi tuleminen, voi tuoda työn iloa ja myös tehokkuutta. Vaatimuksia on kohtuullistettava.

Käytännön johtamisessa armo voisi tarkoittaa asianmukaista palautetta hyvästä työstä, esimiehisyyden oikeudenmukaisuutta sekä mahdollisuutta vaikuttaa omaan työhönsä. Myös perhe- ja elämäntilanteen joustava huomioiminen on välttämätöntä. Hyvä uutinen on se, että Kylliäinen alkaa olla haluttu luennoitsija johtamiskoulutuksissa. Emmehän halua kauhujohtamista Suomeen?