LoSB voitti Dynamon maali-ilottelussa
ESPOO | Lohjan Salibandy kukisti espoolaisen Kauklahden Dynamon eilen miesten II divisioonassa 8–11 (2–5, 2–3, 4–3).
LoSB aloitti ottelun terävästi, ja johti ensimmäisten vaihtojen jälkeen Samuli Reijosen ja Tommi Paleniuksen maaleilla jo 0–2. Pian Dynamo oli kuitenkin jo noussut tasoihin.
– Saimme unelma-alun, joka olikin sitten liian hyvä. Ensimmäisen erän loppu oli kuitenkin taas meidän hallintaa, sanoi LoSBin valmentaja Mikko Sinkko.
Erätauolle mentiin 2–5-lohjalaisjohdossa.
Toisen erän jälkeen LoSB johti 4–8.
– Toisessa erässä olisimme voineet käyttää maalipaikkoja tehokkaammin.
Kolmannen erän alussa Dynamo nousi 6–8:aan. LoSB otti aikalisän, siirtyi kolmesta kahden kentällisen peluuttamiseen ja sai pelin jälleen haltuun.
Reijonen ja Janne Laukkarinen olivat LoSBin parhaimmistoa.
– Onnistuimme hyvin erikoistilanteissa: teimme kaksi maalia ylivoimalla ja yhden rankkarista, Sinkko iloitsi.
LoSB kohtaa seuraavaksi vantaalaisen Tiikerit Tennarissa perjantaina.
LoSBin maalintekijät Dynamoa vastaan: Janne Laukkarinen 2, Antti Nikkilä 2, Samuli Reijonen 2, Jerry Ståhlberg 2, Niclas Fromholz 1, Juhani Moilanen 1, Tommi Palenius 1.
Suosituimmat
- Jatkuuko Haavisto-ilmiö toisella kierroksella? 537
- Lääkettä suoneen, uutisia multimediaterminaalista
- Tuikkujahdilla Buster-veneen verran alumiinia
- Lohjan uudet synnytyssalit heti tehokkaassa käytössä
- (08:00) Vienosella ’nöyrä pyyntö’
- Lohjalaisten historian kolmannen osan kirjoitus alkaa jo toista kertaa
- Maksjoelle sävellettiin kylän omaa musiikkia
- Suihkosen toinen toive täyttyi
Uusimmat
- (08:00) Kisaajien Nylund kauhoi kuudenneksi
- (08:00) Lohjanharjun ulkoilureitistö kuntoon tänä vuonna
- (08:00) Vienosella ’nöyrä pyyntö’
- Suihkosen toinen toive täyttyi
- Lääkettä suoneen, uutisia multimediaterminaalista
- Maksjoelle sävellettiin kylän omaa musiikkia
- NuPSin miehet luopuvat Kolmosen sarjapaikasta
- Tuikkujahdilla Buster-veneen verran alumiinia
Uusimmat blogit ja kolumnit


KUITUANET | Ilmoitus
Katso kestotilaajan klubiedut
Länsi-Uusimaan kestotilaajana saat tuntuvia etuja paikallisiltä palveluntarjoajilta. Klikkaa ja katso tämän kuukauden edut.

Uusi Omenatyttö on valittu
Omenatyttö valitaan vuosittain sanomalehti Länsi-Uusimaan perinteisesti järjestämässä kilpailussa. Valittua Omenatyttöä voi pyytää lohjalaisen liike-elämän markkinointi- ja mainostehtäviin tai muihin paikallisiin tapahtumiin.

Päivän kysymys
Tapahtumat
Liity Länsi-Uusimaan nettikumppaniksi
Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Tutustu kumppanitoimintaan tästä.



