LOHJA | Hiihtäjät tervehtivät lunta ilolla. Niin varmasti tekivät myös Lohjan Louhen järjestämän hiihtokoulun lapset, sillä tänä talvena suksille päästiin huomattavasti edelliskertaa useammin.
– Kausi oli tosi hyvä. Olimme alkutalvesta kerran suksilla ja 26. tammikuuta lähtien pääsimme joka viikko hiihtämään, iloitsee hiihtokoulun ohjaaja Kirsi Nurminen.
Nurminen veti tämän talven viimeisen kerran koulua maanantaina Muijalan hiihtomaassa.
Enää suksille ei rapaisessa maastossa ollut asiaa. Kokonaan lajivälineitä eivät lapset olleet kuitenkaan hylänneet, sillä leikkeihin kuului muun muassa sauvat kädessä kirmaamista.
Ohjaaja Nurminen laskeskeli, että hiihtokertoja tuli tänä talvena 14. Lisäksi lapset pääsivät kisaamaan kahdeksasti. Vuosi sitten talviliikkujien arki oli erilainen.
– Hiihdimme silloin viidesti ja pidimme yhden kisan. Ero on siis melkoinen, Nurminen naurahtaa.
Olin neljästi ykkönen ja neljästi toinen.
Mitään yletöntä osallistujamäärää hiihtokoulu ei kerää, sillä reilut 20 lasta kävi talven aikana hakemassa ensiaskeleita lajiin. Kerrallaan mukana oli kymmenkunta ja kisoissa enimmillään 25 hiihtäjää.
Päätösviikolla mukana oli myös seitsemänvuotias Minka Montonen. Hän oli hiihtokoulun suurkuluttaja, sillä kisat mukaan lukien Minkalle kertyi osallistujapassiin 24 merkintää.
– Ei olisi enää ollut sivuja enempää, hän hymyili saadessaan viimeisen leiman vihkoonsa.
Kisat sujuivat Minkalta mainiosti. – Olin neljästi ykkönen ja neljästi toinen.
Hiihdon lisäksi nuori liikkuja on mukana LoU Basketin koriskoulussa.
Louhen hiihtokouluun hän tuli ensimmäisen kerran jo kolmevuotiaana.
– Aion olla mukana ainakin 16-vuotiaaksi. Kivointa on luisteluhiihto, Minka kuvailee.
Olen hiihtänyt omalla ajalla.
Aivan niin vanhoja ei Louhen koulussa tosin ole. Nurmisen mukaan nuorimmat ovat nelivuotiaita ja valtaosa mukana olevista lapsista osuu ikähaarukkaan 6–9-vuotiaat.
– Kevätkaudella tuli uusia mukaan. Ilmeisesti sana kiiri, ja onhan tämä samalla vähän koko perheen juttu, ohjaaja sanoo.
Yksi myöhemmin joukkoon liittyneistä oli Pinja Sundqvist, 6, joka ehti olla hiihtokoulussa mukana pari kertaa.
– Olen hiihtänyt myös omalla ajalla ja sitten olen vielä uimakoulussa, Pinja tiivistää.