Lostin sairaankuljetukset valtakunnalliselle yritykselle
LOHJA | HES Sairaankuljetus Oy on voittanut tarjouskilpailun Lost-kuntien ja Nummi-Pusulan ensihoitopalveluista ja siirtokuljetuksista. Lohjan sosiaali- ja terveyslautakunta on valinnut yrityksen kokonaistaloudellisesti edullisimpana.
Tällä hetkellä alueen ambulanssikuljetuksia hoitaa Vihdin Sairaankuljetus, joka jätti myös tarjouksensa. Kaikkiaan tarjouskilpailuun osallistui viisi yritystä.
– Valinta tehtiin tarjouspyynnössä esitettyjen kriteereiden perusteella: vuosikustannusten painoarvo oli 85 prosenttia ja toiminnan laadun painoarvo 15 prosenttia, kertoo Lohjan johtava ylilääkäri Tapani Hämäläinen.
Kaikilla tarjoajilla on voimassa oleva laatusertifikaatti.
– Sen vuoksi hinta ratkaisi valinnan.
Inkoossa sairaankuljetukset siirtyvät uuden yrittäjän hoitoon heinäkuun alussa ja muissa kunnissa syyskuun alussa. Tapani Hämäläisen mukaan parhaillaan valmistellaan muutoksen käytännön järjestelyjä.
– Inkoossa valmiustaso hieman paranee, ja samalla ensihoitopalvelut muuttuvat yhtenäisiksi Lost-kunnissa, hän sanoo.
Inkooseen tulee sairaankuljetuksen hoitotason yksikkö, joka on koko ajan välittömässä valmiudessa.
– Kuntien asukkaille ei tule näkyviä muutoksia, vaan hätätilanteessa otetaan yhteys hätäkeskukseen kuten tähänkin saakka.
HES Sairaankuljetus Oy:n kanssa laaditaan sopimus ensi vuoden loppuun saakka, mutta sopimukseen tulee optio mahdollisista lisävuosista.
– Perussopimuskausi on lyhyt, sillä ensihoitopalvelujen järjestämisvastuu on siirtymässä sairaanhoitopiireille uuden terveydenhuoltolain myötä, Tapani Hämäläinen selvittää.
HES Sairaankuljetus Oy on tytäryhtiöineen Suomen suurin yksityinen sairaankuljetuskonserni. Vuodesta 1989 toimineella konsernilla nyt 26 toimipistettä.
HES Sairaankuljetus tuottaa ensihoito- ja sairaankuljetuspalvelut yli 20 kunnalle. Yhtiön omistavat pääomasijoittaja Sentica Partners Oy:n hallinnoima rahasto, valtion pääomasijoitusyhtiö Suomen Teollisuussijoitus Oy sekä yhtiön avainhenkilöt.
Suosituimmat
- Raportti jakaisi Siuntion kahtia 113
- Tuomikapituli esittää Lohjalle kahden seurakunnan mallia 4
- Avara kaula-aukko vie huomion
- Kuntarakennetyöryhmä ei liittäisi koko Siuntiota osaksi uutta Lohjaa
- Fortum sai kuulla kunniansa Nummen seuratalolla
- Mika Sivula keskustan Lohjan kunnallisjärjestön vetäjäksi
- Dragsvikin varuskunta säästyy
- Dragsvikin varuskunta lakkautuslistalla
Uusimmat
- Hakulinen ja Kontinaho pistejahtiin
- Fortum sai kuulla kunniansa Nummen seuratalolla
- Avara kaula-aukko vie huomion
- Sanoista tekoihin ja äkkiä
- Tapaturma teki Virtakoivusta kisaisännän
- Mika Sivula keskustan Lohjan kunnallisjärjestön vetäjäksi
- Tuomikapituli esittää Lohjalle kahden seurakunnan mallia 4
- Virkkalaan halutaan eloa
Uusimmat blogit ja kolumnit



KUITUANET | Ilmoitus
Katso kestotilaajan klubiedut
Länsi-Uusimaan kestotilaajana saat tuntuvia etuja paikallisiltä palveluntarjoajilta. Klikkaa ja katso tämän kuukauden edut.

Uusi Omenatyttö on valittu
Omenatyttö valitaan vuosittain sanomalehti Länsi-Uusimaan perinteisesti järjestämässä kilpailussa. Valittua Omenatyttöä voi pyytää lohjalaisen liike-elämän markkinointi- ja mainostehtäviin tai muihin paikallisiin tapahtumiin.

Päivän kysymys
Tapahtumat
Liity Länsi-Uusimaan nettikumppaniksi
Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Tutustu kumppanitoimintaan tästä.



