KAUNIAINEN | Grankulla IFK maksoi kalavelat Lohjan Pallolle. Grani hävisi kaksi viikkoa sitten Lohjalla 3–1, mutta kuittasi tappion 2–0-voitolla eilen Kauniaisissa.
– Olimme tänään huonoja ja olisimme voineet hävitä viidellä kuudella maalilla, ihmetteli LoPan valmentaja Markku Palmroos.
Tappio oli surkeasti pelanneelle LoPalle jo kolmas peräkkäinen jalkapallon kakkosessa.
– Kaksi edellistä tappiota tuli, kun olimme huonoja viimeistelyssä. Tänään tökki peli joka osa-alueella.
Grani meni 1–0-johtoon jo ottelun 9. minuutilla. LoPan maalivahti Mikko Kuiro yritti katkaista päätyrajalta tullutta syöttöä, mutta pallo meni Mikael Lindbergille, jolla oli helppo työ tehdä maalia.
2–0-voiton viimeisteli Niklas Roiha varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla. Kuirolta pomppasi vaparissa pallo eteen, ja Roiha pisti sen maaliin.
Kuiro palkittiin otteluin kolmanneksi parhaana pelaajana. Hän teki avausjaksolla pari hyvää lähitorjuntaa.
Nicholas Brain pelasi hyvin LoPan keskikentällä. Alimamy Jalloh jaksoi taas yrittää.
LoPa kohtaa seuraavaksi ÅIFK:n kello 16 lauantaina Lohjan urheilukentällä. Turkulaiset yllättivät kotonaan lohjalaiset 2–1 viime viikon tiistaina.
– Jotain täytyy keksiä, jotta palaamme taas voittokantaan, Palmroos sanoi.
GrIFK–LoPa 2–0 (1–0)
1. jakso: 9 min Mikael Lindberg 1–0.
2. jakso: 90 min Niklas Roiha 2–0.