LoKV:n F00-juniorit taipuivat vain HIFK:lle
LOHJA | Lohjan Kisa-Veikkojen F00-junioreilla oli mainio jääkiekon kotiturnaus maanantaina niin menestyksen kuin järjestelyidenkin puolesta. LoKV sijoittui kuuden joukkueen turnauksessa toiseksi. Lohjalaiset taipuivat finaalissa Helsingin IFK:lle maalein 0–2.
– Turnaus meni pelillisesti paremmin, mitä uskalsimme odottaa, sanoi LoKV:n ohjaaja Teemu Lepoaho.
– Pelaajat jaksoivat hienosti pitkän päivän, joka alkoi aamulla kahdeksan jälkeen ja päättyi illalla vasta kello 21, sanoi LoKV:n toinen ohjaaja Erkko Einiö.
Kolmas ohjaaja on Marko Stenberg.
Kuusi joukkuetta pelasivat isossa kaukalossa alkusarjan jokainen jokaista vastaan. Sarjassa 00-juniorien ison kaukalon aika alkaa vasta ensi kaudella.
– Isossa kaukalossa pelaaminen oli hyvää oppia ensi kaudelle. Tämä tuntui oikealta lätkältä pelaajien mielestä. Isossa kaukalossa joutui tekemään enemmän töitä, ja luistelu korostui, Lepoaho kertoi.
Tämä tuntui oikealta lätkältä.
HIFK voitti alkusarjan menetettyään vain pisteen tasapelistä 5–5 kolmanneksi alkusarjassa tulleelle Kiekko-Tiikereille. Turnauksen kolmannen sijan otti Kiekko-Nikkarit, joka kaatoi pronssipelissä Kiekko-Tiikerit 3–1.
Alkusarjan kakkonen LoKV hävisi turnauksessa vain kaksi ottelua: HIFK oli myös alkusarjassa parempi (1–0). LoKV ahdisti tiukasti HIFK:ta myös finaalissa.
– Meilläkin oli pitkiä painostuskausia, mutta emme onnistuneet maalinteossa. IFK oli finaalissa parempi, Lepoaho myönsi.
LoKV:n kuuden ottelun maalisuhde oli hieno 21–5.
– Meillä oli hyvät maalivahdit Henrik Tikkanen ja Julius Karttunen, jotka pelasivat kumpikin kolme ottelua. Kaikki pelaajamme onnistuivat hienosti, Lepoaho kehaisi.
Kolmatta vuotta kasassa olevassa LoKV:n joukkueessa on 18 pelaajaa. Leijonaliigaa seura pelasi kahdella joukkueella. Sarjassa ei laskettu pisteitä.
– Teimme jaon kahteen joukkueeseen pelaajien taitojen ja lajiin panostamisen perusteella. Panthersin kausi oli hyvä. Myös Predators paransi otteitaan koko ajan.
Ensi kaudella LoKV:n F00-juniorit aikovat pelata isossa kaukalossa kahdella tasojoukkueella.
– Olemme miettineet, että taidokkaampi joukkue menisi kahden A:n sarjaan ja vähemmän harjoittelevat yhden A:n sarjaan. Mitään ei ole kuitenkaan vielä päätetty, Lepoaho korostaa.
LoKV: Ville Rautiala, Joel Strand, Miika-Matias Stenberg, Miika Hämäläinen, Henrik Tikkanen, Veerti Nousiainen, Joona Karhu, Tuomas Lepoaho, Daniel Lindblom, Eero Turpeinen, Aleksi Luukkanen, Lenni Hämäläinen, Julius Karttunen, Leevi Vilkkilä, Satu Turpeinen, Ville-Hermanni Tanner, Joni Valonen, Jerry Laurila.
Alkusarja: LoKV–HIFK 0–1, Kiekko-Nikkarit–Kiekko-Tiikerit 3–2, TuusKi–Parsport 6–0, HIFK–Kiekko-Nikkarit 2–0, TuusKi–LoKV 0–4, Parsport–Kiekko-Tiikerit 1–5, Kiekko-Nikkarit–LoKV 1–3, Kiekko-Tiikerit–TuusKi 1–1, Parsport–HIFK 1–10, LoKV–Kiekko-Tiikerit 4–1, HIFK–TuusKi 4–0, Kiekko-Nikkarit–Parsport 9–1, Kiekko-Tiikerit–HIFK 5–5, TuusKi–Kiekko-Nikkarit 2–2, Parsport–LoKV 0–10.
Alkusarjan sijoitukset: 1. HIFK 9 p (maalisuhde 22–6), 2. LoKV 8 p (21–3), 3. Kiekko-Nikkarit 5 p (15–10), 5. Kiekko–Tiikerit 4 p (14–14), 5. TuusKi 4 p (9–11), 6. Parsport 0 p (3–40).
Pronssipeli: Kiekko-Nikkarit–Kiekko-Tiikerit 3–1.
Loppuottelu: HIFK–LoKV 2–0.
Suosituimmat
- (08:00) Tuomikapituli esittää Lohjalle kahden seurakunnan mallia 2
- Raportti jakaisi Siuntion kahtia 75
- Kuntarakennetyöryhmä ei liittäisi koko Siuntiota osaksi uutta Lohjaa
- (08:00) Avara kaula-aukko vie huomion
- (08:00) Fortum sai kuulla kunniansa Nummen seuratalolla
- (08:00) Mika Sivula keskustan Lohjan kunnallisjärjestön vetäjäksi
- Dragsvikin varuskunta säästyy
- Virkkalaan halutaan eloa
Uusimmat
- (08:00) Fortum sai kuulla kunniansa Nummen seuratalolla
- (08:00) Avara kaula-aukko vie huomion
- (08:00) Sanoista tekoihin ja äkkiä
- (08:00) Tapaturma teki Virtakoivusta kisaisännän
- (08:00) Mika Sivula keskustan Lohjan kunnallisjärjestön vetäjäksi
- (08:00) Tuomikapituli esittää Lohjalle kahden seurakunnan mallia 2
- (08:00) Hakulinen ja Kontinaho pistejahtiin
- Vau, mikä viikko!
Uusimmat blogit ja kolumnit



KUITUANET | Ilmoitus
Katso kestotilaajan klubiedut
Länsi-Uusimaan kestotilaajana saat tuntuvia etuja paikallisiltä palveluntarjoajilta. Klikkaa ja katso tämän kuukauden edut.

Uusi Omenatyttö on valittu
Omenatyttö valitaan vuosittain sanomalehti Länsi-Uusimaan perinteisesti järjestämässä kilpailussa. Valittua Omenatyttöä voi pyytää lohjalaisen liike-elämän markkinointi- ja mainostehtäviin tai muihin paikallisiin tapahtumiin.

Päivän kysymys
Tapahtumat
Liity Länsi-Uusimaan nettikumppaniksi
Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Tutustu kumppanitoimintaan tästä.



