Yksi heistä on Suomen seuraava pääministeri: Kokoomuksen Jyrki Katainen, Keskustan Mari Kiviniemi tai SDP:n Jutta Urpilainen. Tästä ei ole pienintäkään epäilystä.

Meillähän on tapana, että eduskuntavaalissa suurimmaksi puolueeksi noussut saa pääministerin painavan salkun. Sen kantaja on yleensä puolueen puheenjohtaja. Tässä mielessä tuon kolmikon nimilistassa ei ole mitään uutta tai yllättävää.

Siinä sen sijaan on, että jo nyt Keskustan ja SDP:n tuoreet nokkamiehet ovat alkaneet tosissaan rankata pääministeriehdokkaita paremmuusjärjestykseen. Nokittelevat toisiaan oikein kunnolla. Taitaa olla äskeisen Ruotsin parlamenttivaalin jälkilöylyjä. Vaalikuume iski vähän etuajassa suomalaisiin puoluetoimistoihin. Malttaisivat vielä!

Naapurimaasta vain sen verran lisää, että pitkittynyt äänten laskenta alkoi uhkaavasti muistuttaa jo Yhdysvaltain taannoista menoa. Lippuja ja lappuja katosi Ruotsissakin kummasti ja niitä etsittiin kuumeisesti vaalihuoneistojen nurkista ja vähän kauempaakin. Lopullinen tulos selvisi vasta monen tarkastuksen ja päivän jälkeen. Hyvä, että edes silloin.

Meillä on totuttu siihen, että puolueiden voimasuhteet ja eduskuntaan valitut ovat vedenpitävästi selvillä jo vaalipäivän iltana jopa uutta pääministeriä myöten.

Keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen avasi viikonvaihteessa kinastelun tokaisemalla, että varteenotettavia pääministeriehdokkaita on vain kaksi: Katainen ja Kiviniemi. Taisi tosin panna asemansa puolesta nimet toisinpäin.

Laaninen sysäsi Urpilaisen ulos kuvioista väittämällä, että demarijohtajalla ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia nousta uuden hallituksen johtoon. Lisäsipä vielä, että Urpilaisella ei näyttäisi olevan edes oman puolueensa täyttä tukea.

SDP:n puoluesihteeri Mikael Jungnerin vastahyökkäystä ei tarvinnut pitkään odottaa.

Hän muistutti, että Urpilainen valittiin kesällä yksimielisesti uudelleen puheenjohtajaksi. Voiko sen vahvempaa tukea olla, Jungner tivasi. Hän arveli, että Suomen kansa on jo saanut tarpeekseen kolmesta peräkkäisestä keskustalaisesta pääministeristä. ”Sotkua sotkun perään!”

Kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujunen on pysynyt visusti vaiti. Ei ole lähtenyt listaamaan Laanisen ja Jungnerin tyyliin pääministeriehdokkaita hyviin ja huonoihin. Lieneekö miettinyt, että antaa poikien tapella.

Keskustan ja demarien puoluesihteereiden herjanheittoon ei kannatta suhtautua liian vakavasti. Kunhan verryttelevät ja lämmittelevät kevään vaalitaistelu mielessään. Mutta on tässä vakavampikin puolensa.

Pääministeri on jo nyt, ja vielä enemmän tulevaisuudessa, maan merkittävin poliittinen vallankäyttäjä. Hänellä on sisäpolitiikassa käytännössä kaikki langat käsissään. Siksi ei ole yhdentekevää kuka hallitusta johtaa.

Ulkopolitiikan puolella tasavallan presidentille näyttää onneksi jäävän merkittävä rooli. Sanon onneksi, koska olisi uhkarohkeaa keskittää kaikki valta yhdelle ihmiselle, pääministerille.

Nyt tahdon vahvasti korostaa, että en puhu seuraavasta pääministeristämme, onpa hän sitten Katainen, Kiviniemi tai Urpilainen, vaan yleisesti ja periaatteellisesti katsottuna. Uskon, että kaikki kolme pystyisivät tuon kuluttavan työn hoitamaan kunnolla hyppäämättä kesken kaiken muihin hommiin. Siitä ei saa tulla maan tapa. Se söisi lisää politiikan uskottavuutta, mikä on äänestäjien puntarissa jo muutenkin kevyeksi havaittu.

Vaalit voitetaan tai hävitään tv-studioilla. Siellä puoluejohtajien imagot mitataan. Sopan, kahvin ja ruusun jakamisen voi jättää vaikka puoluesihteereille.