Mr. Breathless soittaa mitä haluaa

Arkisto
Kommentoi
(00:00)

HELSINKI | Monta rengasta on kulunut pianisti Marko Julkusen eli Mr. Breathlessin auton alla, kun hän on porhaltanut pitkin maata keikalta toiselle. On vaikea uskoa, että äskettäin 38 vuotta täyttänyt intohimoinen rockmies on ehtinyt keikkailla jo 20 vuotta. Mutta kun nuorena aloittaa... – Lapsuus sattui osumaan siihen 70-luvun rock ’n’ roll -buumiin, hän selittää musiikkimakuaan.

Kolmekymmentä vuotta sitten oli tarjolla muutakin rockmusiikkia kuin punkia. Vanha 50-luvun musiikki nousi uudelleen suosioon rockabillybändien nosteessa 1970–80-lukujen taitteessa. Espoolainen pikkupoikakin hurahti ensin Crazy Cavaniin ja Stray Catsiin.

Sitten kiinnostus syveni ja hän löysi myös vanhat starat, kuten Eddie Cochranin, Chuck Berryn ja tietysti Jerry Lee Lewisin, joka on Julkuselle se numero yksi.

Myyntilistojen kärjessä jylläävä The Baseballs laskelmoituine konsepteineen ei saa Julkusta innostumaan, mutta hän toivoo, että bändi houkuttelee uutta polvea ja yleisöä 50-luvun rockin pariin. Silloin he voivat Julkusen tavoin löytää aikansa edelläkävijät, aidot rokkarit.

– 30 vuotta täytettyään ihmisiä alkaa tavallisesti kiinnostaa muukin musiikki kuin päivän hitit, Julkunen naurahtaa.

Mr. Breathless tekee nykyisin 120–150 keikkaa vuodessa. Kymmenien kapakoiden, pubien ja ravintoloiden nurkat ja esiintymiskorokkeet ovat käyneet tutuiksi.

– Ei se niin herkkua ole kiertää tuolla baareissa soittamassa, mutta saan soittaa rock ’n’ rollia, sitä mitä haluan, hän sanoo.

Jos samoja paikkoja pitäisi kiertää tanssiorkesterin kanssa, mies olisi katkera.

– Sitten se olisi todella kovaa hommaa, hän virnistää.

Baarikeikkaa tekevän muusikon työolot eivät ole juurikaan muuttuneet parissakymmenessä vuodessa. Liian monessa paikassa artisti on ihan arvoton. Esiintymispaikan raivaus pitää tehdä itse tyyliin ”kantakaa tuolit ullakolle” ja soittaa pitää yöllä, vaikka porukka olisi virkeimmillään ennen puolta yötä.

Pianisti-laulaja on tehnyt alkuvuosien omakustanteiden jälkeen neljä albumia.

Materiaali on pääasiassa eri artistien coverbiisejä. Joitakin kappeleita on käännetty suomeksikin, kuten Marko Haaviston suomentama Lewis-hitti Rockin’ My Life Away eli Rokaten tieni meen.

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.