Juhlansa ansainneet
LOHJA | – Yrittäjät tarvitsevat juhlahetkiä. Ne ovat meille tärkeitä arjen keskellä, sanoi Sirkka Warvas lauantai-iltana kuunnellessaan jatsia Lohjan yhteiskoulun lukiolla.
Lohjan Yrittäjät juhli 90-vuotissyntymäpäiviään kunnolla. Arkkitehtitoimisto Yrjö J. Warvaksessa yrittävän Warvaksen mielestä syystäkin:
– Yrittäjät ovat yhteiskunnan tukipilareita. Yritysten työllistävää vaikutusta saa aliarvioida!
Juhla-ateria ja iltapukutanssiaiset Neljän Suoran tahdittamina lohduttivat niitäkin yrittäjiä, joilla on viime aikoina mennyt heikommin. Vaan niin on mennyt koko maailmalla, paljastavat talouslukemat.
– Täytyy uskoa vaan, että yrittäminen kannattaa. Kun on jo niin vanhakin, mietti Muo-Pu Muotti Nummisen Jorma Numminen.
Nummista kannustettiin jatkamaan 30 vuotta jatkunutta yritystoimintaansa timanttisella ansioristillä. Sellaisen sai myös Antti Pesola Anpe Oy:stä. Hän oli muutenkin juhlatuulella.
– Firmalla menee sen verran hyvin että poika on ottanut sen, meillä on ollut sukupolvenvaihdos.
Talouden taantuma on siis iskenyt toisiin kovemmin kuin toisiin.
Lisäaihetta juhlaan löytyi kuitenkin siitäkin, ettei lamaa ole Suomessa päästetty irvistelemään yhtä rumasti kuin 90-luvulla. Työvoimaa ei ole irtisanottu edellisen laman malliin, ja kuluttajatkin ovat pysyneet yllättävän optimistisina.
Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Jarkko Wuorinen tiesi, mitä päättäjät voisivat tehdä laman kukistamiseksi. Yrittämiseen on kannustettava, lisää.
Ainakaan yrittäjähenkeä ei pidä lannistaa byrokratian ja verotuksen kiristämisellä.
– Rikastumisen mahdollisuus ei yksin riitä kannustimeksi yrittäjyyteen. Olemme itse tutkineet, miksi olemme yrittäjiä, ja kaksi syytä nousi ylitse muiden. Haluamme olla oman onnemme seppiä, ja haluamme itse saada tulokset omasta työstämme, Wuorinen muistutti.
– Verojärjestelmän tulee tukea ekologista kasvua. Se voi tarkoittaa korotuksia ympäristöverotukseen. Yritysverotukseen sen tulisi merkitä kevennyksiä.
– Fiksu yrittäjä miettii, miten varojaan sijoittaa. Jos verojärjestelmä ei tue yrittäjyyttä, hän ei haluakaan ehkä enää sijoittaa omaan yritykseensä, vaan muut sijoitusmuodot tulevat houkuttelevammiksi, Wuorinen varoitti.
Hän soimasi lakkoilevia, omaa etuaan ajavia ryhmiä, jotka hänestä vaarantavat Oy Suomi Ab:n tulevaisuuden.
– Sama epävarmuus, jossa pienyrittäjät ovat aina eläneet, koskettaa yhä useammin nyt tavallista duunaria. On epäreilua, että pienet ryhmät ajavat omaa etuaan koko maata kiristämällä.
Juhlan kunniaksi julkistettiin Jaakko Walleniuksen kirjoittama historiikki 90 vuotta yrittäjien asialla. Wallenius on koonnut yhteen edellisten historiikkien sisällön ja ja jatkoksi viimeisen 15 vuoden aineiston.
Juhlapuhuja Jukka Pekkarinen Valtiovarainministeriöstä ei paljon hymyillyt.
– Suomen väestö ikääntyy seuraavan kahden vuosikymmenen aikana nopeinta vauhtia Euroopassa. Työvoimaa on yhä vähemmän saatavissa. Eläke- ja hoitomenoja on vähennettävä sekä osoittajan että nimittäjän kautta.
– Eläkeikää on nostettava, ja opiskelijoitten on päästävä nopeammin työelämään.
Länsi-Uudenmaan Osuuspankin varatoimitusjohtaja Juhani Kumpulainen katsoi lähitulevaisuuteen. Hän näki pienyritysten merkityksen kasvavan suurten tehtaiden merkityksen vähentyessä.
– Pääkaupunkiseudun merkitys lohjalaisille on kasvanut, ja vaikka se on joillekin yrittäjille uhka, niin kun sen käyttää oikein, siitä tulee mahdollisuus.
Suosituimmat
- Jatkuuko Haavisto-ilmiö toisella kierroksella? 539
- Lääkettä suoneen, uutisia multimediaterminaalista
- Tuikkujahdilla Buster-veneen verran alumiinia
- Lohjan uudet synnytyssalit heti tehokkaassa käytössä
- (08:00) Vienosella ’nöyrä pyyntö’ 1
- Lohjalaisten historian kolmannen osan kirjoitus alkaa jo toista kertaa
- Maksjoelle sävellettiin kylän omaa musiikkia
- Suihkosen toinen toive täyttyi
Uusimmat
- (08:00) Vienosella ’nöyrä pyyntö’ 1
- (08:00) Kisaajien Nylund kauhoi kuudenneksi
- (08:00) Lohjanharjun ulkoilureitistö kuntoon tänä vuonna
- NuPSin miehet luopuvat Kolmosen sarjapaikasta
- Tuikkujahdilla Buster-veneen verran alumiinia
- Lohjalaisten historian kolmannen osan kirjoitus alkaa jo toista kertaa
- Suihkosen toinen toive täyttyi
- Lääkettä suoneen, uutisia multimediaterminaalista
Uusimmat blogit ja kolumnit


KUITUANET | Ilmoitus
Katso kestotilaajan klubiedut
Länsi-Uusimaan kestotilaajana saat tuntuvia etuja paikallisiltä palveluntarjoajilta. Klikkaa ja katso tämän kuukauden edut.

Uusi Omenatyttö on valittu
Omenatyttö valitaan vuosittain sanomalehti Länsi-Uusimaan perinteisesti järjestämässä kilpailussa. Valittua Omenatyttöä voi pyytää lohjalaisen liike-elämän markkinointi- ja mainostehtäviin tai muihin paikallisiin tapahtumiin.

Päivän kysymys
Tapahtumat
Liity Länsi-Uusimaan nettikumppaniksi
Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Tutustu kumppanitoimintaan tästä.



