Tommy Tabermann

Heinäkuun alussa menehtynyt Tommy Tabermann julkaisi viimeisen kolumninsa Leikkivä lapsi Me-lehden numerossa 7/2010. Kirjoitus sisältää ehkä runoilijan viimeisen viestin meille kaikille: ”Tiedän, että jossakin syvällä, sielun sopukoissa se on jokaisella olemassa. Leikkivä lapsi. Se saattaa uinua jossakin katkeruuden ja pahansuopaisuuden kuorman alla, mutta se löytyy. Meiltä kaikilta.”

Mutta monilta leikkivä lapsi on piiloutunut, kadonnut, Tabermann kuitenkin toteaa. ”Heitä voidaan kutsua kyynikoiksi.

Kyynisyys on tutkimusten mukaan todella paha tauti. Kyynikot eivät suostu olemaan vain kyynikkoja, vaan yrittävät tartuttaa asennettaan muihinkin. Itse he väsyvät, uupuvat, menevät tukkoon ja lukkoon. Kyynisyydellä kyllästettyjen mielestä elämä on paitsi ikävää ja onnetonta, myös turhaa.”

Kyynikon mielestä Tabermanin sanoin: ”Vain tyhmät ja naiivit iloitsevat elämästä. Kyynikko ei moiseen suostu. Hän on viileän älykäs ja tietää, että kyse on vain suuresta harhasta.”

Mutta Tommy on elämän tienhaaroissa oppinut kuuntelemaan leikkivää lasta sisällään, vaikka se on joskus tullut kalliiksi. ”Kunhan me kaikki uskoisimme sisällämme olevaan leikkivään lapseen, maailma muuttuisi vuorenvarmasti. Siitä tulisi hetkessä paljon suvaitsevaisempi, ymmärtäväisempi ja onnellisempi.”

Tommy Tabermannilta julkaistiin yli 80 runokokoelmaa ja romaania. Ennen ryhtymistä vapaaksi kirjailijaksi hän työskenteli pitkään toimittajana. Vuonna 1998 alkaneessa television Uutisvuodossa hän esiintyi yli 300 kertaa. Eduskuntaan hänet valittiin vuonna 2007 SDP:n edustajana.

Tabermann oli suomalaisen runouden kaksinkertainen väliinputoaja.

Runoilijana hänet tunnettiin ennen kaikkea rakkauden ja erotiikan kuvaajana. Hän oli Suomessa viime vuosikymmenten ylivoimaisesti suosituin runoilija, jonka tuotantoa on myyty puolen miljoonan verran.

Tabermann ei kuitenkaan koko uransa aikana voittanut kriitikoita puolelleen. ”Kulttuuripiirit väheksyivät johdonmukaisesti hänen tuotantoaan ja tyyliään”, hänestä elämänkerran kirjoittanut toimittaja Juha Numminen toteaa. ”Tietenkin Tommy suri sitä, että häntä ei arvostettu.”

Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen tuottajan ja kirjallisuuskriitikon Jukka Petäjän tulkinnan mukaan Tabermann oli suomalaisen runouden kaksinkertainen väliinputoaja.

Vuonna 1970, jolloin hänen ensimmäinen runokokoelmansa Ruusuja Rosa Luxemburgille ilmestyi, runoilijan olisi pitänyt olla modernisti tai taistolainen eikä hän kulkenut tässä valtavirrassa. ”Hän jäikin kritiikin kentällä marginaaliin, vaikka lukijat löysivät hänet heti, eivätkä hylänneet häntä missään vaiheessa.”

Toisen kerran Taberman jäi marginaaliin 1980-luvun lopulla ja 1990-luvulla, jolloin uusi aika uusine painotuksineen sijoitti hänet vanhaan maailmaan, vaikka hän ei siihen sisällöllisesti kuulunutkaan.

Tabermannin runoutta ei ole juurikaan tutkittu tuotannon laajuudesta huolimatta. Toimittaja Suvi Vihavainen ihmettelee kommentissaan Ilta-Sanomissa tutkijoiden ja lukijakunnan välillä vallitsevaa juopaa. ”En muista, että opiskellessani yliopistossa kirjallisuutta kukaan olisi koskaan maininnut edes nimeltä valtavan tuotannon julkaissutta herraa. Se on sääli.” Itsekseni voisin tässä ihmetellä yliopiston opettajien kiinnostuksen kohteiden valintaa.

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eero Heinäluoma korostaa, että Tommy Tabermannin kuolema on puolueelle suuri menetys.

Hän oli poikkeuksellisen lahjakas ja uniikki ihminen, joka otti kantaa yhteiskunnallisiin asioihin kypsällä ja ymmärtävällä tavalla ja joka kykeni yhdistämään toisiinsa suuren kulttuuripersoonan ajatukset ja yhteiskunnallisen vastuun.

Kirjoittaja on Lohjan emerituskaupunginjohtaja.