Tarvitaan toinen AA

Alkoholismia on turhaan hoidettu psyykkisenä sairautena. Lääkärit ovat etsineet ja kirkastaneet potilaalle syitä juoda, tehneet juomista ymmärrettäväksi. Huijaushoitoja on runsaasti. Kokemus osoittaa silti, että paras tapa päästä kuiville on AA, joka ei lässytä syistä vaan keskittyy yhteen ainoaan asiaan - siihen että juomisen saa poikki. Alkoholismi näyttää olevan fyysinen, tietyssä mielessä allergian tyyppinen aineenvaihduntasairaus. Sen taakse on paikannettu genetiikkaa. Juoppous, joka on tahallista ja joka on päätösvallan asia eli mahdollistaa kohtuukäytön, on eri asia. Sitä voi ”hallita”.

Mutta on olemassa toinen kammottava sairaus joka alkaa aalla, anorexia. Se on psyykkinen sairaus ja sen hoidossa tarvitaan melkein aina lääkäriä. Tästä taudista on puhuttu viime aikoina paljon. Usein siihen liittyy myös kalorien ottaminen juomalla. Eräs ystävämme, keski-ikäinen mies, kuoli aliravitsemukseen, mutta näytti alkoholipöhön takia loppuun saakka ikään kuin ”hyvinvoivalta” (kuin Marcel Proust joka kirjoitti ruoista, eli oluella ja kuoli rikkaana nälkään), vaikka hänen depressiostaan tiedettiin eikä hän koskaan syönyt. Hänen sydämensä pysähtyi itse ennen kuin hän sai tehdyksi itsemurhansa josta oli puhunut.

Toinen ystävä, hänkin mies, vaikka puhutaan tyttöjen taudista, onnistui karttamaan syömistä 76 vuotta eläen viskillä, röökillä ja ani harvoin ryystetyllä kupillisella lihalientä. Hän oli epätavallisen vitaali vaikka mahtui taskuun, ei depressiivinen, mutta kuitenkin syömätön.

Äskettäin televisiossa esitettiin ohjelma anorexiasta. Se oli perusteellinen. Siinä kerrottiin, miten eräät mielisairaalat joissa syömishäiriöisiä pakkohoidetaan, on vankilan tavoin alan yliopisto jossa vanhat konkarit neuvovat tulokkaille uusia itsekidutuskeinoja ja konsteja kusettaa itseään ja ympäristöään sekä peittää oksennuksen hajua. Ohjelma oli varmasti informatiivinen, sillä se suisti lähipiiriin kuuluvan syömishäiriötä sairastavan teinin monipäiväiseen syömättömyys- ja pakoiluputkeen valehteluineen ja selittelyineen - edes äitinsä puheluita hän ei ottanut vastaan. Ohjelma oli ehkä karhunpalvelus asialleen.

Asianomainen koulupoika - miksi helvetissä puhutaan tyttöjen taudista? vain heillekö haetaan apua (anorektikko ei koskaan hae itse apua)? vain heidän sairautensako huomataan? eikö mies saa olla sairas?? - sairastui koulukiusaamisen takia, vietti kesän pakkohoidossa muututtuaan luurangoksi, ja toipui kohtalaisesti. Mutta syömishäiriöt eivät parane kunnolla vuosikausiin. Häiriöt kummittelevat, tulevat kohtauksina ja hallitsevat elämää kuin uskonlahko. Potilas puree auttavaa kättä.

Anorektikkoa ja alkoholistia yhdistää valheessa eläminen ja aivotoiminnan ynnä muun terveyden vakava heikkeneminen taudin kuluessa. Kumpikin tekee läheisten elämän pelon ja huolen helvetiksi, joskin alkoholisti on ”lupa” hylätä. Ero on se, että anorektikko kokee täyttävänsä messiaanista tehtävää joka on salattava pakanoilta. On syntynyt anorektikkojen nettirinkejä. Syömishäiriöiset tukevat niissä toistensa häiriötä ja neuvovat pakanoiden pettämistä. Ehkäisevät paranemista. Vastapainoksi tarvittaisiin AA:n tyyppinen järjestö, joka tukisi paranemista. Päivä kerrallaan. Nyt syön enkä oksenna. Tänään en valehtele enkä väistele.