LoPa varmisti sarjapaikan
LOHJA | Lohjan Pallon naiset eivät jättäneet mitään sattuman varaan eilen Lohjan urheilukentällä. Lohjalaiset murskasivat helsinkiläisen PK-35:n 9–0 (4–0) jalkapallon kolmosen ottelussa ja varmistivat komeasti sarjapaikkansa.
– Tämä oli komea varmistus säilymisellemme. Nyt voimme ilman paineita pelata loput viisi ottelua, iloitsi LoPan valmentaja Erkki Pääkkönen.
Ottelun läpi jatkunut sadekaan ei estänyt lohjalaisia takomasta maaleja. Pääkkönen ei muistanut, milloin LoPan naiset olisivat ottaneet yhtä ison voiton.
– Syyskierroksen alussa kaadoimme Porvoon Futuran 8–1, mutta näin suurta voittoa en muista.
LoPa nousi voitollaan seitsemänneltä sijalta kuudenneksi. PK-35 taistelee säilymisestä kolmanneksi viimeisenä.
Lohjalaiset hävisivät sarja-avauksessa 15. huhtikuuta vieraissa PK-35:lle 6–2 ja saivat nyt makean hyvityksen.
Löysimme Kesälästä pelinrakentajan.
LoPa pääsi paineista jo ottelun alussa, kun kärkipelaaja Saara Forsström vei kotijoukkueen 1–0-johtoon kolmannella minuutilla. Forsström oli liian nopea ja liukas PK-35:n puolustukselle ja teki neljä maalia.
Keskikentällä Laura Kesälä rakensi hienosti peliä. Hän teki kaksi osumaa ja syötti kolme.
– Haimme koko alkukauden pelinrakentajaa keskelle ja nyt olemme löytäneet. Laura syöttelee hienosti. Saara oli pitelemätön kärjessä, Pääkkönen kehaisi.
Myös LoPan puolustus oli kunnossa, vaikka vieraista ei suurta uhkaa ollutkaan. Kapteeni Essi Tolppala johti hienosti peliä alhaalla keskellä. Hän on nopea ja taitava. Hänen vierellään Iida Uotila pelasi vahvasti.
Puolustuksen on rauhoittanut kesken kauden maalivahdiksi tullut LoSBin salibandyn I divisioonan maalitykki Tiia Kaukojärvi. Hän pelasi kylmän rauhallisesti ja jakoi lyhyitä syöttäjä omille pelaajille.
– Puolustuksemme alkaa myös olla yhä paremmassa kuosissa.
LoPa kohtaa seuraavaksi Gnistanin sunnuntaina Lohjalla. Gnistan on sarjassa neljänneksi viimeisenä.
– Jos pelimme kulkevat näin hyvin, voimme kiusata vielä nousijajoukkueitakin, Pääkkönen sanoi.
LoPa–PK-35 9–0 (4–0)
1. jakso: 3 min. Saara Forsström. 37 min. Erika Strand 2–0, 44 min. Laura Pääkkönen 3–0, 45 min. Kesälä 4–0.
2. jakso: 58 min. Forsström 5–0, 52 min. Forsström 6–0, 65 min. Kesälä 7–0, 70. min Forsström 8–0, 82 min. Lotta Saharinen 9–0.
Suosituimmat
- Raportti jakaisi Siuntion kahtia 49
- Kunnanjohtaja Soinio saattaa saada toisen varoituksen 6
- Koiraurheilu saamassa oman hallin Muijalaan 1
- ’Tästä eivät joukkueen pidot parane’
- J-kirjain löytyi presidenttiuutisen otsikosta
- Jatkuuko Haavisto-ilmiö toisella kierroksella? 592
- Raaseporin taidehankinnat kiertueelle
- ’Sauli Niinistön voitto oli myös porvariaatteen voitto’
Uusimmat
- Raportti jakaisi Siuntion kahtia 49
- J-kirjain löytyi presidenttiuutisen otsikosta
- ’Tästä eivät joukkueen pidot parane’
- Koiraurheilu saamassa oman hallin Muijalaan 1
- Kunnanjohtaja Soinio saattaa saada toisen varoituksen 6
- MM-kisoihin tähtäävä Korpi johtaa TTR-kiertuetta
- Suominen nousi kärkeen painin Suomi Cupissa
- Hylättyjen äänien määrä nousi vaalien 2. kierroksella
Uusimmat blogit ja kolumnit


KUITUANET | Ilmoitus
Katso kestotilaajan klubiedut
Länsi-Uusimaan kestotilaajana saat tuntuvia etuja paikallisiltä palveluntarjoajilta. Klikkaa ja katso tämän kuukauden edut.

Uusi Omenatyttö on valittu
Omenatyttö valitaan vuosittain sanomalehti Länsi-Uusimaan perinteisesti järjestämässä kilpailussa. Valittua Omenatyttöä voi pyytää lohjalaisen liike-elämän markkinointi- ja mainostehtäviin tai muihin paikallisiin tapahtumiin.

Päivän kysymys
Tapahtumat
Liity Länsi-Uusimaan nettikumppaniksi
Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Tutustu kumppanitoimintaan tästä.




