SIF haluaisi kirkastaa hopean
SIUNTIO | Sjundeå IF aikoo yltää lauantaina alkavalla käsipallokaudellakin mitaleille naisten SM-sarjassa. Viime kaudella runkosarjan voittanut SIF sai hopeaa hävittyään kultaotteluissa Helsingin IFK:lle 0–3.
– Lähdemme hakemaan mitalia. Pelaajat ovat sitä mieltä, että hopea olisi hyvä kirkastaa kullaksi, miettii SIFin uusi valmentaja Marcus Söderström.
SIF on voittanut neljä Suomen mestaruutta, jotka tulivat vuosina 1976-1979.
Kirkkonummelta tullut Söderström korvasi miesten joukkueen maalivahtina jatkavan Petter Forsströmin. Söderström, 35, oli monta vuotta valmentajana KyIF:n eri joukkueissa.
SIFin joukkue on nuorentunut, kun sisarukset Janna Ostrow ja Tanja Karlsson lopettivat sekä Emmi Laitinen lähti Ruotsiin.
Degerman on hyvä vahvistus.
Kova vahvistus on 27-vuotias Karjaan BK-46:n maajoukkuenainen Pamela Degerman (entinen Wiberg), joka pelasi viime kaudella turkulaisessa ÅIFK:ssa.
– Pamela on kova pelinainen ja korvaa hyvin Ostrowin. Luulen, että meillä on suunnilleen viime vuoden tasoinen joukkue, Söderström sanoo.
Söderström on kaavailee Degermanista tutkaparia jalkaleikkauksesta toipuneelle 27-vuotiaalle maajoukkueen takanaiselle, Linda Olinille (entinen Johansson).
Paluun joukkueeseen tekivät viivapelaaja Anni Joensuu ja laitapelaaja Petra Nyman.
Söderström pitää ykkössuosikkina viime kaudella mestaruutta voittanutta HIFK:ta.
– Sen jälkeen tulee tasainen rypäs. Grankulla IFK:n nuori joukkue on vuoden vanhempi ja on varmasti paha.
SIF ei ole pelannut yhtään harjoitusottelua.
– Meillä on nyt iso pelaajarinki, toisin kuin viime vuonna. Olemme pelanneet keskenämme.
SIF aloittaa SM-sarjan ÅIFK:ta vastaan kello 18.30 lauantaina Siuntiossa.
– Lähdemme hakemaan voittoa avauksesta. En usko Turun vahvistuneen niin paljon viime kaudesta, että se pystyisi yllättämään meidät, Marcus Söderström sanoo.
SIF: Emma-Lotta Nordström (syntymävuosi 1991), Pamela Degerman (-83), Maria Barck (-89), Pernilla Karlsson (-90), Linda Olin (-83), Sussu Kaivola (-90), Petra Nyman (-85), Anni Joensuu (-86), Ida Martin (-89), Mette Fröberg (-87), Tove Sjöberg (-92), Moa Martin (-91), Christina Rehnberg (-94), Erika Tanner (-94), Janica Tallqvist (-82), Karin Degerth (-94), Satu Ylipuranen (-91), Felicia Grönholm (-93), IinaTaari (-94). Valmentaja Marcus Söderström, joukkueenjohtaja Rasmus Holm ja huoltaja Rasmus Holm.
Suosituimmat
- Raportti jakaisi Siuntion kahtia 49
- Kunnanjohtaja Soinio saattaa saada toisen varoituksen 6
- Koiraurheilu saamassa oman hallin Muijalaan 1
- ’Tästä eivät joukkueen pidot parane’
- J-kirjain löytyi presidenttiuutisen otsikosta
- Jatkuuko Haavisto-ilmiö toisella kierroksella? 592
- Raaseporin taidehankinnat kiertueelle
- ’Sauli Niinistön voitto oli myös porvariaatteen voitto’
Uusimmat
- Raportti jakaisi Siuntion kahtia 49
- J-kirjain löytyi presidenttiuutisen otsikosta
- ’Tästä eivät joukkueen pidot parane’
- Koiraurheilu saamassa oman hallin Muijalaan 1
- Kunnanjohtaja Soinio saattaa saada toisen varoituksen 6
- MM-kisoihin tähtäävä Korpi johtaa TTR-kiertuetta
- Suominen nousi kärkeen painin Suomi Cupissa
- Hylättyjen äänien määrä nousi vaalien 2. kierroksella
Uusimmat blogit ja kolumnit


KUITUANET | Ilmoitus
Katso kestotilaajan klubiedut
Länsi-Uusimaan kestotilaajana saat tuntuvia etuja paikallisiltä palveluntarjoajilta. Klikkaa ja katso tämän kuukauden edut.

Uusi Omenatyttö on valittu
Omenatyttö valitaan vuosittain sanomalehti Länsi-Uusimaan perinteisesti järjestämässä kilpailussa. Valittua Omenatyttöä voi pyytää lohjalaisen liike-elämän markkinointi- ja mainostehtäviin tai muihin paikallisiin tapahtumiin.

Päivän kysymys
Tapahtumat
Liity Länsi-Uusimaan nettikumppaniksi
Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Tutustu kumppanitoimintaan tästä.




