Bobrikovin paluu

Arkisto
Kommentoi
(00:00)

Tarkoitus oli kirjoittaa lisää Nokiasta, sen vaikeuksien syistä. Siitä, että 90-luvun johtaja- ja päällikköpolvi rikastui optioilla, saavutti taloudellisen riippumattomuuden, ja lähti laajoin joukoin pois oravanpyörästä varhaiselle eläkkeelle tai maailmaa parantamaan.

Heidän mukanaan Nokia menetti kokemusta ja taitoa. Seuraajat tiesivät, etteivät enää pysty samassa määrin rikastumaan, eikä taloon jääneillä ole ollut mitään voitettavaa eikä mitään pelättävää.

Tarkoitus oli kommentoida Ruotsin vaaleja, joilla porvariblokki ensi kertaa vuoden 1979 jälkeen säilytti hallitusvallan toiselle kaudelle. Ja ennustaa, että vihreistä tulee vielä sielläkin ydinvoiman hyväksyvä porvaripuolue kuten meillä. Ja että Ruotsia käy kateeksi, kun sikäläinen Maalaisliitto sai vain 6,6 % äänistä.

Mutta sitten pääministerimme Mari Kiviniemi päästi ilmoille esityksen, että itäisessä Suomessa tulee tvångssvenskan opetus korvata pakkovenäjällä. Venäjänkielen harrastukselle se oli karhunpalvelus.

Aivan äskettäin helsinginvenäläinen toimittajatar vaati, että venäjästä on tehtävä kiireesti kolmas virallinen kieli. Suomalaisten tulee maksaa venäjänkieliset päiväkodit, koulut ja viestimet. Suomen virkamiesten pitää osata venäjää ja venäjäksi pitää saada kaikki asiat hoitaa. Jotta venäläisten ei koskaan tarvitsisi opetella tämän maan kieliä.

Jos maahanmuuttaja Moskovassa julkeaisi vaatia vastaavaa, häntä ei pidettäisi sen paremmin viisaana kuin ystävällisenäkään. Keisariajan venäläiset maahanmuuttajat opiskelivat heti maan kielen. Heidän suvuistaan tuli ruotsinkielisiä, ruotsin siksi että he asettuivat yleensä kaupunkeihin ja siksi että heidän oli helpompi oppia indoeurooppalainen sukulaiskieli.

Opetelkoot nytkin ruotsia, jos suomi on liian vaikeaa. Jos ihminen vaihtaa maata, integroitukoon ja tulkoon sille maalle lojaaliksi.

Kenraalikuvernööri Bobrikov yritti tehdä venäjästä Suomen virkakielen ja edisti pakkoryssän opetusta kouluissa. Tämä johti siihen, että nelosta venäjässä pidettiin kunnia-asiana. Venäjän taito taantui. Ja olisihan hyvä että venäjän osaajia olisi. Itsekin opiskelimme lukiossa venäjää, mutta emme taatusti opiskelisi pakkoryssää.

Eikö maalaisliittolainen pääministeri parempaa keksinyt huomion vetämiseksi edeltäjänsä virkavirhetutkinnasta ja puolueensa rahoituskuvioiden röyhkeydestä? Nyt hän herätti kaikki vanhat mielikuvat puolueensa suometuksesta.

Kun tähän liitetään mahtailu että kyllä nyt pannaan Helsinki ja muut suuret kaupungit polvilleen energiapolitiikalla, ja perustuslain bobrikovilainen halventaminen kun Kokkola-Karlebyn aluepoliittinen alistaminen epäonnistui, voiko vaalien lähetessä enää antaa parempia aseita vastustajien käyttöön?

Kaipa vanhan antikepulaisen pitäisi olla kaikesta tästä iloissaan. Että ne tekevät sen itse. Mutta kun kysymyksessä kuitenkin on iso puolue, joka pysyy isona vaikka välillä vaaleja häviääkin, sitä toivoisi heidän jotakin oppivan ja edes pikkuisen kehittyvän ja muuttuvan. Onhan siellä fiksujakin ihmisiä kuten Olli Rehn ja eräitä virkamiehiä. Mutta tällaisina hetkinä ihmettelee, mitä he siellä tekevät. Tulisivat pois.

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.