Elias Lönnrot ja Kalevala sekä Kanteletar yhdistetään aina toisiinsa. Niin myös Sammatti ja Lönnrot.
Vähemmälle huomiolle historiankirjoituksessa tai suomalaisen kulttuurin arvioinneissa ovat jääneet Lönnrotin kirjallisen ja yhteiskuntapoliittisen vaikuttamisen linjaukset ja merkitys, sekä vaikuttaminen Sammattiin ja sen lähiympäristöön.
Suomen itsenäistymiskehityksen juuritaso on löydettävissä 1800-luvun puolenvälin kulttuurivaikuttajista eli Elias Lönnrotista, J.V. Snellmannista, J.V. Runebergistä ja Uno Cygnaeuksesta.
Eri aloilla – kansantaloudesta historiantutkimukseen, runoudesta rahatalouteen ja kansakoululaitoksesta suomen kieleen, nämä vaikuttajat tekivät perustavaa työtä Suomen tulevalle itsenäisyydelle. Tuskin he siitä silloin edes uskalsivat unelmoida, saati sitten puhua toisilleen.
Sanoin Lönnrot ja itsenäisyys. Tämä on tärkeä havainto. Otan esimerkin Lönnrotin puheesta vuonna 1862, kokouksesta, josta Z. Topelius käytti sanoja ”ensimmäinen poliittinen illanvietto”. Tuolloin Lönnrot totesi mm. seuraavaa: ”Tosiaankin isänmaa ei ole mikään tyhjä sana, kuin lyhytmieliset usein arvelevat. Tästä johtuu mieleeni vanha latinalainen sananparsi: isänmaa on siinä, missä parhaiten eletään.”
Näin noin 150 vuotta sitten ja runsaat 50 vuotta ennen Suomen itsenäistymistä. Saatatko sen sattuvammin sanoa, varsinkin kun muistaa Suomen historian tai nykyiset maailmantapahtumat.
Lönnrotin ja hänen aikalaistensa jalanjälki on mielestäni selkeä Suomen itsenäisyyteen ja sen säilyttämiseen ja säilymiseen, samoin näiden työ kansainvälisyyteen.
Lönnrotin henkilöhistoria on esimerkiksi on täynnä kansainvälisiä kontakteja. Hän oli myös eurooppalainen tiedemies.
Kirkko oli Lönnrotille tärkeä. Hän toimi Sammatin kirkossa saarnanpitäjänä vuosina 1862 – 1873. Sammatti oli tuolloin Karjalohjan kappeliseurakuntana (sivukirkkona) ja Lönnrot huolehti jopa joka kolmannesta saarnasta, jos vain kykeni.
Yhden piti Karjalohjan kirkkoherra ja kaksi muuta silloiset sammattilaiset vaikuttajat I. Werlander ja K.A. Malmberg.
Lönnrot avusti myös rahallisesti Sammatin kirkkoa, synnyinseutuaan. Pappilaan hän rakennutti pihatalon. Ja kun kirkko perusteellisesti korjattiin vuonna 1879, hän maksoi noin puolet kaikista kuluista.
Vuonna 1882 Lönnrot lahjoitti kirkolle alttaritaulun tyttärensä muistoksi. Taulu on tänäkin päivänä Sammatin kirkon yhtenä yleisimmin julkistettuna kuvana.
Koulu ja kirkko liittyivät Lönnrotin ajattelussa yhteen. Niinpä hän organisoi ja perusti Sammatin kansakoulun v 1856. Sittemmin sen opetuksesta pääsivät nauttimaan lähikuntienkin lapset.
Nykyisin koulu toimii Sammatin kirjastona ja siellä on todella kaunis Lönnrot-sali kokoustilana. Aikanaan se oli ainutlaatuinen teko, tuolloin vasta alettiin perustaa kansakouluja. Tänään ne ovat meille itsestäänselvyyksiä.
Ihminen etsii juuriaan, sukulaisiaan ja taustojaan halutakseen tietää sukujuurensa.
Itsestäänselvyys-sanana on todennäköisesti sellainen, että se pitää unohtaa. Joku on nimittäin aina tehnyt, itsestään mikään ei synny.
Lönnrot ja Sammatti. Lönnrot ja kirkko. Ne ovat yhtä. Tähän liitetään vielä koulu ja kirjasto. Tästä muodostuu sammattilaisen yhteisön perusta.
Arvostan Sammatin seurakunnan päätöstä järjestää Elias Lönnrotin kirkkopyhä 15.8. Sen tavoitteena on kunnioittaa Lönnrotin työtä, Sammattia, mutta myös jokaista sammattilaista ja kesäsammattilaista.
Toivon, että tästä alkaa uusi sammattilainen hieno perinne. Sammatin kirkkomaa henkii Lönnrotin muistoa. Myös tavallaan koko Sammatti.
Ihminen etsii juuriaan, sukulaisiaan, taustojaan halutakseen tietää sukujuurensa. Tämä halu on kiitettävästi laajentunut vuosittain. Sukujuhlat, vuosijuhlat ja perinteet nousevat arvossaan.
Toivon Elias Lönnrotin kirkkopyhän satuttavan sydämiä ja tuovan tilaisuuteen osallistumistahdon. Sen on seurakunta ansainnut, sammattilaiset ja kesäsammattilaiset – ja Elias Lönnrot.
Kirjoittaja on Akavan emerituspuheenjohtaja.
