Yhteiskoulun 1. ja 2. luokalla luokanvalvojamme oli filosofian kandidaatti Eeva Kiviniemi. Hänen syntymäkuntansa oli Juuka ja aikaisempi sukunimensä Kannas. Perimätiedon mukaan nimi oli sitä ennen ollut Kakkinen, joten oppilaat sanoivat häntä edelleenkin Kakkiseksi, mikä kuulosti hauskemmalta kuin kumpikaan myöhemmistä sukunimistä. Kakkinen oli matematiikan opetuksessaan melko hermostunut ja hän pureskeli suuttuessaan usein kynsiään. Opetus tapahtui yleensä Pohjois-Karjalan murteella: ”Ahhaa, ettekö te ossaakkaan. Tulette sitten kolomen jälkeel laeskalle.” Oli hänellä sentään huumoriakin. Erään luokkalaisemme kirjoitettua taululle moninumeroista laskua ja joutuessa pienentämään loppupään numeroiden kokoa tilanpuutteen takia opettaja tokaisi: ”pieneneepi kuin pyy maailmanlopun edellä”.
Eeva Kiviniemi oli avioliitossa varsin varakkaana pidetyn tilanomistaja Hannes Kiviniemen kanssa. Ollessani alakansakoulun eli pikkukoulun toisella luokalla keväällä 1934 koko luokkamme oli kutsuttu Kiviniemeen vieraisille. Talon komeassa salissa meille tarjottiin monenlaisia herkkuja, joten monelle tuo tapahtuma lienee jäänyt pysyvästi mieleen.
Kiviniemen sisarukset Ritva ja Kalevi olivat samalla luokalla, jota opetti Maija Lamberg. He kävivät myös yhteiskoulua ja Ritva tuli ylioppilaaksi 1945. Hän valmistui filosofian maisteriksi ja opetti Lohjan Yhteiskoulussa äidinkieltä 1959-89.
Eeva Kiviniemi erosi koulun palveluksesta 1937 ja siirtyi kauppalassa sijainneen maatilan emännäksi. Hänen tilalleen tuli filosofian maisteri Toivo Jokinen matematiikan opettajaksi ja luokkamme valvojaksi. Hänestä tuli pian pidetty opettaja ja luokanvalvoja, vähäeleinen ja selväsanainen, jonka ohjauksessa ”jomma” ja ”alja” tuntuivat ainakin toisinaan miltei hauskalta. Järjestyksen hänkin piti tiukasti hallinnassaan. Eräällä Jokisen tunnilla luokkamme syyllistyi johonkin rikkeeseen - jota en lainkaan muista. Rangaistukseksi jouduimme erikoislaatuiseen jälki-istuntoon. Siinä jokaisen oli istuttava pulpetissaan täysin liikkumatta. Jos kuitenkin joku liikahti vähänkin, siitä tuli lisää istumista. Tapahtuma ei ole jäänyt mieleeni kovin vakavana - pikemminkin jännittävänä kokemuksena.
Keväällä 1938 teimme luokanvalvojamme johdolla luokkaretken Raaseporin linnanraunioille (mielestäni olisi parempi ilmaisu rauniolinna), Tammisaareen ja Hankoon. Linnasta on erityisesti jäänyt mieleeni Leijonanluola, johon vankeja sanottiin heitetyn leijonien ruoaksi. Tuon linja-autoretken kohokohta oli Hanko, joka teki meihin mahtavan vaikutuksen, etenkin näkötornista katsottuna. Ikimuistettavan elämyksen saimme Hangon keksitehtaalla. Siellä sai jokainen kerätä kassiinsa mielin määrin keksejä mieltymyksensä mukaan kotiin vietäväksi. Tuotantolinjan jälkipäässä olivat herkulliset vohvelit, jotka aiheuttivat ongelman niille, jotka olivat keränneet paperikassinsa täyteen muita keksilaatuja. - Siihen aikaan Suomessa ei käytetty paljoakaan keksejä, taloudellisista syistä, vaan kahvileipä eli pulla leivottiin itse, eikä sitäkään läheskään aina ollut tarjolla, varsinkaan työläiskodeissa. Ei ihme, että minullekin on jäänyt lähtemättömästi mieleen Hangon keksitehtaan suurenmoinen lahjoitus.
Keväällä 1939 teimme toisen luokkaretkemme. Matka taittui junalla, ja se suuntautui Turkuun, jossa vietimme yhden yönkin erään uskonnollisen yhteisön matkustajakodissa. Kaupungissa oli paljon kiinnostavaa nähtävää. Linnan yhteydessä oli Turun kaupungin historiallinen museo, joka käsitti 75 huonetta - kolmannes niistä 1600-1850-luvuilta, eri tyylikalusteilla sisustettuja. Tuomiokirkko kiinnosti mahtavuudellaan ja historiallaan, Luostarinmäki vanhoilla puutaloillaan ja biologinen museo 10:llä eri maisematyypillään. Näistä kolme kohdetta on vielä miltei entisellään, mutta linnan museo ei ole mielestäni enää entisen veroinen. - Kiitollisin mielin muistelen luokanvalvojaamme, jonka ansiosta retkemmekin olivat kaikin puolin onnistuneita.
Toivo Jokinen taisteli maamme puolesta sekä talvi- että jatkosodassa, jolloin hänen sijaisenaan 1939 sekä 1941-44 oli Eeva Kiviniemi. Jokisen kerrotaan joutuneen venäläisten vangiksikin mutta päässeen pian pakenemaan säilytyspaikastaan irrottamalla lattialankkuja. Sotien jälkeen hän toimi ansiokkaasti Lohjan kotiseutuyhdistyksessä, kuten myös kauppalanvaltuustossa.
p Pala historiaa -sarja kertoo maailmasta, jota ei enää ole muualla kuin muistoissa, vanhoissa valokuvissa ja lehtijutuissa.
