Erja Siljamosta Vuoden Donna 2010
LOHJA | Lohjan keskustassa sijaitsevan juhlapukuliike Ateljee Emmin yrittäjä Erja Siljamo on valittu Vuoden Donnaksi 2010. Valinnan teki Lohjan keskustan kehittämisyhdistys Lohcase ry.
Perusteluina on mm., että Erja Siljamo on osoittanut esimerkillistä yrittäjyyttä uskoessaan omaan liikeideaansa.
Liikkeen valikoima on monipuolistunut jatkuvasti ja kattaa nyt juhlapukujen lisäksi myös hääpuvut sekä asusteet kengistä laukkuihin ja koruihin.
Siljamo on Lohcasen mukaan ammattitaitoinen asiakaspalvelija, joka osaa etsiä asiakkaalle parhaiten sopivan asun. Hän on paitsi pukenut lohjalaiset juhlaan myös opettanut, miten juhlaan pukeudutaan.
Vuoden Donna oli maanantaina ilahtunut nimityksestään.
– Kauhean kivalta tuntuu ja hienoa, kun muistetaan näin tuorettakin yrittäjää, Siljamo sanoi.
Erja Siljamo on myös vaikuttanut aktiivisesti keskustan kehittämiseksi ja osallistunut Lohcasen toimintaan. Hän on ollut ideoimassa mm. pikkujouluajan juhlatapahtumaa, keskustan yhteismarkkinointia ja maaliskuun lopussa pidettävää Hää- ja juhlatapahtumaa.
Vuoden Donna Erja Siljamo on pyörittänyt juhlapukeutumisen erikoisliikettä Torikadulla elokuusta 2008 lähtien.
Ennen yrittäjäuraa Erja Siljamo toimi Lohjalla ja Nummelassa luokanopettajana ja suunnitteli juhlapukuja sivutoimisesti.
Vuoden Donna 2010 saa palkinnoksi diplomin sekä 100 € lahjakortin Suomalaiseen Kirjakauppaan, joka toimii nimittämisen yhteistyökumppanina.
Vuoden Donnaksi on aiemmin valittu Kultakaksikon Eija Kullaa 2008 ja Tanssistudio Funkan Teija Seppälä 2007.
Suosituimmat
- Jatkuuko Haavisto-ilmiö toisella kierroksella? 540
- Lääkettä suoneen, uutisia multimediaterminaalista
- Tuikkujahdilla Buster-veneen verran alumiinia
- (08:00) Vienosella ’nöyrä pyyntö’ 1
- Lohjan uudet synnytyssalit heti tehokkaassa käytössä
- Lohjalaisten historian kolmannen osan kirjoitus alkaa jo toista kertaa
- Maksjoelle sävellettiin kylän omaa musiikkia
- Suihkosen toinen toive täyttyi
Uusimmat
- (08:00) Kisaajien Nylund kauhoi kuudenneksi
- (08:00) Lohjanharjun ulkoilureitistö kuntoon tänä vuonna
- (08:00) Vienosella ’nöyrä pyyntö’ 1
- Tuikkujahdilla Buster-veneen verran alumiinia
- Lohjalaisten historian kolmannen osan kirjoitus alkaa jo toista kertaa
- Suihkosen toinen toive täyttyi
- Lääkettä suoneen, uutisia multimediaterminaalista
- Maksjoelle sävellettiin kylän omaa musiikkia
Uusimmat blogit ja kolumnit


KUITUANET | Ilmoitus
Katso kestotilaajan klubiedut
Länsi-Uusimaan kestotilaajana saat tuntuvia etuja paikallisiltä palveluntarjoajilta. Klikkaa ja katso tämän kuukauden edut.

Uusi Omenatyttö on valittu
Omenatyttö valitaan vuosittain sanomalehti Länsi-Uusimaan perinteisesti järjestämässä kilpailussa. Valittua Omenatyttöä voi pyytää lohjalaisen liike-elämän markkinointi- ja mainostehtäviin tai muihin paikallisiin tapahtumiin.

Päivän kysymys
Tapahtumat
Liity Länsi-Uusimaan nettikumppaniksi
Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Tutustu kumppanitoimintaan tästä.




