Yleisö rockvalokuvien keskiössä

Yleisö on usein keskiössä Pia Parkkosen dynaamisissa rockvalokuvissa.

Pia Parkkonen

Pia Parkkosen Juliet Jonesin Sydän-kuvia Galleria Zebrassa

KARJAA | Galleria Zebrassa on nyt esillä dynaamisia rockvalokuvia. Vuonna 1961 syntynyt valokuvaaja Pia Parkkonen dokumentoi Juliet Jonesin Sydän -yhtyeen paluuta keikkalavoille 15 vuoden tauon jälkeen. Parkkonen seurasi bändiä Rakkauden kesä 2015 -kiertueella niin lavoilla kuin niiden ulkopuolellakin usean kuukauden ajan.

Parkkosen lavakuvissa bändin sijaan keskiöön nousee usein yleisö, jonka kautta musiikkia ja muusikoita peilataan. Näyttelyssä nähdään myös klassisia rockkuvia, joihin on tallennettuna muusikoiden lavasäteilyn kirkkaimmat hetket ja soittamisen riemu.

– Erityisesti minua kiinnosti bändin jäsenten keskinäinen sanaton kommunikaatio ja sen vivahteet sekä roolien muuttuminen. Esimerkiksi ne kohdat, joissa muusikon arkipersoona muuttuu rokkikukoksi ja päinvastoin. Keskiössä olivat myös fanit, joiden voimakkaat tunteet ja innostus olivat välillä häkellyttäviäkin, kertoo Parkkonen.

Parkkonen on toiselta ammatiltaan kulttuurituottaja. Hän on työskennellyt vuodesta 2000 lähtien eri yhdistyksissä, teatterissa, erilaisissa kulttuuriprojekteissa ja joukkoliikkeissä organisaattorina.

Valokuvauksen Parkkonen aloitti vuonna 2009. Hän on hankkinut koulutuksensa alan huippuammattilaisten opissa muun muassa järjestämällä kursseja ja workshoppeja heidän kanssaan ja osallistumalla niihin itse. Merkittävimmäksi opettajakseen Parkkonen mainitsee Harri Aholan. Ahola on toiminut lehtikuvaajana useissa eri aikakaus- ja sanomalehdissä. Muun muassa Soundiin hän kuvasi 20 vuotta toimien Juho Juntusen aisaparina.

Parkkonen on ollut erityisen kiinnostunut sosiaalisesta valokuvauksesta. Suomessa tämä valokuvauksen muoto on ollut vielä toistaiseksi melko tuntematonta. Yhdessä taiteilija Pasi Kirkkopellon kanssa Parkkonen on tutkinut ja jalostanut metodia sekä tuottanut kaksi laajaa sosiaalisen valokuvauksen projektia Suomessa, "100 syyspäivää" vuosina 2011–2012 ja "Tarinoita todellisuudesta" vuosina 2015–2016. Tarinoita todellisuudesta esittäytyy nyt samalla Zebrassa.

Helmikuun aikana ilmestyy Like Kustannuksen julkaisema kirja "Juliet Jonesin Sydän – Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin", jonka Parkkonen on tehnyt yhdessä Tanja Konttisen ja Katja Juholan kanssa. Kirjan kuvat ovat Rakkauden kesä 2015 -kiertueelta.

Näyttely on esillä 27.2. asti. Karjaalla sijaitseva Galleria Zebra on avoinna tiistaista perjantaihin kello 12–18 ja lauantaisin kello 12–16.

Muutakin nähtävää

Galleria Zebrassa on esillä 27.2. asti muutakin nähtävää kuin rockvalokuvia.

"Tarinoita todellisuudesta" on järjestyksessään toinen sosiaalisen valokuvauksen projekti Suomessa.

"A Cabinet of Wonder" on puolestaan näyttely, joka vie katsojan matkalle. Siinä neljä valokuvaajaa, Agata Sidorczuk, Marija Bulankina, Mery David ja Mimosa Elo, heijastavat unia, muistoja, perhesuhteita ja psyykkistä tasapainottomuutta. Installaatioissa valokuvat yhdistyvät videoihin, äänimaisemiin ja maalauksiin.

Written by:

Ota yhteyttä