Uutisia kyliltä: Tuherock oli loppuun myyty, sunnuntaina 100 kuulijaa – Pusula sai puskateatterin

Sami Halén, Janne Järvelä ja Ilari Haverinen esiintyivät Markku Ihamäen ohjaamassa Aleksis Kiven Seitsemän Veljestä -näytelmässä. Kuvassa pojat pohtivat aikuisuuden velvollisuuksia. Näytelmä kiertää eri puolilla Lohjaa.

Ninnu Perälä

Sammatissa viikonloppuna järjestetyn Tuherockin suosio oli huikea. Lauantain tilaisuus oli loppuunmyyty ja sunnuntainakin paikalla oli sata lipunostanutta, kertoo ohjelmajärjestäjä Julius Westerberg. Lauantaina paikalla oli kaksisataa kuulijaa.

– Nyt jo on kyselty, järjestetäänkö tapahtuma ensi vuonna, hän kertoo.

Ja kyllä, Tuherock soi heinäkuussa taas 2017.

Tapahtumasta suosiosta voi Westerbergin mukaan oppia sen, että liput kannattaa ostaa ajoissa. Lauantaina osa ulkopuolelle jääneistä suuttui, kun heille selvisi, että lippuja ei ole saatavissa.

Ohjelmasta on tullut järjestäjille hyvää palautetta, erityisesti sunnuntaina soittaneesta Pia Kay & Retro Machinesta.

– Mielettömän tiukka projektikokoonpano, joka soittaa tuhtia soulia, Westerberg sanoo.

Pusulassa on nyt teatteri nimeltä Pusulan Puskateatteri. Ohjaaja Markku Ihamäki julkisti nimen Seitsemän veljeksen ensi-illassa perjantaina. Esityksiä on jäljellä vielä viisi: perjantaina Suomusjärvellä, lauantaina Kärkölässä ja elokuun alussa Tavolassa, Lohjansaaressa ja Virkkalassa. Tarkat esityspaikat löytyy veljesten kotisivuilta bit.ly/7veljestaLohja.

Vaahterateatterin kävijätavoite täyttyi tältä kesältä. Kolmessatoista näytöksessä oli runsaat parituhatta katsojaa, kertoo Vaahterateatteri ry:n sihteeri Joni Pitkonen.

Ylimääräinen plussa oli katsojien kiittävä palaute.

Vaahterateatterilla kävi sään suhteen tuuri, sillä esitysten aikana ei ollut pahoja sateita. Vaahterateatteri miettii jatkoa.

– Luemme myös Joenpeltoa, ja ei ole pois suljettu, että sieltä nousisi ajatus myös seuraavaan näytelmään, Pitkonen sanoo..

Nummen alueella toimivista yrityksistä kootaan sähköinen luettelo, joka ainakin alkuvaiheessa löytyy nummilaiset.fi -sivustolta. Luetteloa kokoaa kyläkoordinaattori Lotta Paakkunainen.

Luettelo kootaan yrittäjien itsensä tekemien yhteydenottojen perusteella. Paakkunainen arvioi, että Nummella toimii kymmeniä itsensä työllistäviä.

Nummi on saamassa myös kyläsuunnitelman. Se laatiminen aloitetaan keskustelutilaisuudella, joka pidettäneen elokuun puolivälin paikkeilla.

nähdään lauantaina 30.7. klo 18 kahden naisen sirkusesitys capilotractées. Se on Elice Abonce Muhosen ja Sanja Kososen nykysirkusesitys, joka pohjautuu perinteisen sirkuksen hiuksistaroikuntatekniikkaan. Capilotractées sai ensi-iltansa vuonna 2013 Ranskassa, jonka jälkeen sitä on esitetty lähes 100 kertaa yli kymmenessä maassa. Se on rakennettu esittävän taiteen koodeja rikkoen ja sekoittaen; kahden naisen show yhdistelee sirkusta, draama-teatteria, tanssia, huumoria, live-musiikkia, hius-tiedettä, nukketeatteria ja musiikkiteatteria. Capilotractées on absurdi tutkielma sirkuksesta ja hiuksista. Liput 10–20 euroa.

Karjalohjalla järjestetään 5. elokuuta klo 16 alkaen elonkorjuuilta Seuraintalolla. Teemana on yrittäjyys. Ohjelmaan kuuluu muun muassa hytittömien traktorien kokoontumisajot, Los Balettinos, pehmoeläinten agility ja uutena yritysidealaari. Laariin voi jättää toiveen, mitä työtä tai palvelua alueella tarvitaan. Tilaisuuden juontaa toimittaja Arto Tuominen.

Written by:

Erja Hinkkanen

Ota yhteyttä