Maakuntakaava tuo Tavolaan ja Raatiin vuosikymmenien piinan

Paikalliset
Kommentoi 2

NUMMI-PUSULA | Valmisteilla oleva maakuntakaava tuo Nummi-Pusulan Tavolaan ja Raatiin vuosikymmenien epävarmuuden. Kaavaluonnoksessa on nimittäin osoitettu Espoo – Salo-rata moottoritien maastokäytävään.

Radan linjauksesta on päätetty joulun alla Uudenmaan maakuntaliiton, Varsinais-Suomen maakuntaliiton, liikenneministeriön ja Liikenneviraston pitämässä epävirallisessa neuvottelussa, kertoo ylitarkastaja Jussi Lindberg Liikennevirastosta. Vielä radan yleissuunnitelmassa oli useita vaihtoehtoisia linjauksia. Yksi niistä kulki Karjalohjan Mustlahden kylän halki.

– Sitä vaihtoehtoa ei enää tutkita, vahvistaa kaavoituspäällikkö Merja Vikman-Kanerva Uudenmaan liitosta.

Raatin kylässä asuva Tuija Pakkasmaa-Pietilä kritisoi tapaa, jolla linjauksesta on päätetty.

– Päätökset tehdään jossain pienessä piirissä ja samalla annetaan ihmisten uskoa, että he voisivat vaikuttaa niihin, hän sanoo.

Espoo-Salo-radan suunnittelussa on Pakkasmaa-Pietilän mielestä tehty samoja virheitä kuin moottoritien suunnittelussa. Eräs niistä on asukkaille aiheutettu vuosia jatkunut epävarmuus.

– Moottoritien suunnittelu kesti kymmenen vuotta ja se oli liian kauan, Pakkasmaa-Pietilä sanoo.

Rataa suunnitellaan vieläkin kauemmin. Jussi Lindberg arvioi, että ennen vuotta 2030 hanke tuskin nytkähtää eteenpäin.

– Ymmärrän, että aluevarauksia tehdään, mutta valtion pitäisi tulla jotenkin maanomistajia vastaan jo siinä vaiheessa, kun varauksia tehdään. On aivan selvää, että ne laskevat kiinteistöjen arvoa, Pakkasmaa-Pietilä sanoo.

Pakkasmaa-Pietilä kritisoi myös sitä, että radan jatkosuunnittelusta on pudotettu vaihtoehtoisia linjauksia liian aikaisin eli ennen yva-menettelyä pois. Eräs niistä on moottoritien pohjoinen vaihtoehto.

– Kaikki yleisölle esitetyt vaihtoehdot pitää selvittää tasavertaisesti. Näin ei ole nyt tehty. Tähän asiaan on kiinnittänyt ely-keskuskin huomiota, Pakkasmaa-Pietilä sanoo.

Se, että hanke toteutetaan vasta kymmenien vuosien kuluttua ei ole peruste selvitysten tekemättäjättämisille.

Maakuntahallitus käsittelee luonnosta huhtikuun 19. päivänä, ja se tullee nähtäville toukokuussa, arvioi kaavoittaja Merja Vikman-Kanerva.

Ratalinjauksen lisäksi kaavalla pyritään eheyttämään yhdyskuntarakennetta, mikä tarkoittaa sitä, että hajarakentamista pyritään suitsimaan. Tähän liittyen kaavassa ehdotetaan kymmenien kylien poistamista. Poistettavien kylien joukkoon kuuluvat Leppäkorpi ja Järvenpää Nummi-Pusulassa.

– Tätä on yritetty ennenkin, mutta silloin se saatiin torpattua, kylätoimintayhdistyksen puheenjohtaja Lauri Hallamaa sanoo.

PAIKALLISET 4

2 kommenttia Kommentoi
Käyttäjän Erja Hinkkanen kuva
Erja Hinkkanen

Kommentit

21.3.2011 17:01

Yhdyskuntarakennetta pyritään jutun mukaan tiivistämään poistamalla maakuntakaavasta kyliä. Mm Nu-Pulaan ei jää muita kyliä kuin Ikkala ja Koisjärvi. Kaavoituspäällikkö vakuuttaa, että poistaminen ei vaikuta kylien elämään millään lailla. Mitenköhän se sitten tiivistää mitään? Eiköhän se merkitse, että rakentamista jatkossa rajoitetaan.

22.3.2011 21:15

Tämä on todella ikävää monien kylien kannalta, että ne poistuu. Monessa kylissä toimii kyläyhdistyksiä, jotka luovat sen yhteenkuuluvuuden tunteen ja järjestää toimintaa asukkaille. Yleensä vielä kylillä toimii identiteettinä, että naapuria ja apua tarvitsevaa autetaan. Toivottavasti tämä piirre ei katoa kylistä koskaan.

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.