Cicapoa tanssittiin taas – katso upea kuvakooste Lohjalta ja Nummelta

Lohjan lukiossa tanssipareja oli kaikkiaan 89. Omien oppilaiden lisäksi tanssijoita, nuoria miehiä oli pyydetty muun muassa ammattikoulusta. Tässä on menossa oppilaiden itsensä suunnittelema tanssi.

Heli Kurimo

Vanhojenpäivän tansseissa tanssitaan 1800-luvulla muodissa olleita seuratansseja. Etualan pari Juuso Keinänen ja Helmi Lilja.

Heli Kurimo

Osa tanssipareista kävi tanssimassa koulun ulkopuolella. Etualan Charlotte Austin ja Voitto Virtanen tanssivat aamulla Apuomenassa.

Heli Kurimo

Heidi Leppänen ja Voitto Virtanen saivat hyvän käytöksen stipendin.

Heli Kurimo

Vaaleansininen oli eräs suosituista väreistä Etualalla tanssivat Talvi Kugge ja Topias Höynälä, takana Tessa Lehti ja Justus Lepistö,

Heli Kurimo

Lisa Lindmanin kampaus oli eräs upeimmista. Sen vuoksi hän meni aamulla kello 7.10. kampaajalle.

Heli Kurimo

Vanhojenpäivän tanssien pukuloistoa. Punaisessa puvussa Camilla Laine parinaan Ville Saari, edessä Noora Mäkelä parinaan Roni Autiosalo.

Heli Kurimo

Vanhojenpäivänä lukiolaiset tanssivat ainakin kolme kertaa: omalle koululle, yläkoululaisille ja vanhemmille. Tiia Hämäläinen ja Teemu Rinne tanssimassa.

Heli Kurimo

Oppilaiden itsensä laatimassa tanssissa irroteltiin. Etualalla Siina Salo ja Patrik Segel.

Heli Kurimo

Heli Kurimo

Vihdin Wanhat tanssivat Nummelanharjun koulun ja lukion uudessa liikuntahallissa torstai-iltana.

Maija-Liisa Nyman

Karjaan lukion Daria Fedotova ja Max Rundelin näyttivät miten valssi sujuu oikeaoppisesti.

Kai Jauhiainen

Nummi-Pusulan lukion nuoret naiset olivat sopineet, että kaikilla on erivärinen puku.

Erja Hinkkanen

Heikki Lyytinen ja Katriina Aalto tanssivat. Eturivissä istuvat Aallon mummo Tuula Honko, isä Petri Aalto ja äiti Niina Honko.

Erja Hinkkanen

Nummi-Pusulan lukion viimeiset vanhojen tanssit. Tanssimassa Milja Rantanen ja Konsta Koivunen, Varpu Suojalehto ja Markus Peltonen, Mira Järvinen ja Martin Perälahti, Katriina Aalto ja Heikki Lyytinen, Sade Nikander ja Jerri Nurmi ja Emilia Allamo ja Väinö Alimkhanov.

Erja Hinkkanen

- Sinä olet kaunein, sanoi Angelina Lili Yonkova, 5 Nummi-Pusulan koulun oppilalle Emilia Allamolle. Vieressä Oksana Yonkova.

Erja Hinkkanen

Mira Järvisen isotäti Mervi Olin kirjoitti ylioppilaaksi silloisesta Nummen lukiosta vuonna 1967.

Erja Hinkkanen

Konsta Koivunen ja Milja Rantanen vauhdissa oppilaiden omassa esityksessä. Eturivissä äärimmäisenä vasemmalla istuva liikunnanopettaja Maria Hormavirta on tyytyväinen esitykseen. Taustalla näyttämöllä Nummen torvisoittokunta.

Erja Hinkkanen

Tervetuloa lukemaan Länsi-Uusimaata!

Oletko näköislehden ja verkkopalvelun tilaaja? Jos, klikkaa TÄSTÄ.
Eikö sinulla ole vielä tilausta? Tee tilaus TÄÄLTÄ.

Written by:

Erja Hinkkanen

Ota yhteyttä