Tästä Confederations Cupissa on kyse – katso ohjelma

Jalkapallon MM-kisojen esiturnaus Confederations Cup pelataan Venäjällä. Cup huipentuu sunnuntaina 2. heinäkuuta Pietarissa pelattavaan loppuotteluun.

Yuri Cortez

Venäjän presidentti Vladimir Putin ja kansainvälisen jalkapalloliitto FIFA:n presidentti Gianni Infantino osallistuivat lauantaina turnauksen avajaisiin.

Dmitry Astakhov

Confederations Cupissa nähdään, miten tuleva MM-kisaisäntä on vuodessa edistynyt.

HELSINKI | Venäjällä pelataan parhaillaan jalkapallon maanosaliittojen mestaruustur-nausta Confederations Cupia.

Turnausta on kritisoitu huippupelaajien turhasta kuormittamisesta. Käytännössä Confederations Cupista onkin tullut jalkapallon MM-kisojen markkinointiin keskittyvä MM-kisojen esiturnaus.

Venäjä toimii ensi kesänä ensimmäistä kertaa jalkapallon MM-kisojen järjestäjänä.

Maan presidentin Vladimir Putinin aikana Venäjä on rakentanut kansainvälistä julkisuuskuvaansa urheilun avulla.

Vastaavalla tavallaan itseään markkinoi Neuvostoliitto, jolle urheilu oli yksi kolmesta julkisuuskuvan rakentamiskeinosta korkeakulttuurin ja sirkuksen ohella.

Sotshin olympiakisat olivat Venäjälle valtava taloudellinen ponnistus.

Kisojen tarkoista kustannuksista saadaan tuskin koskaan uutta tietoa, mutta summan arvioidaan olevan kymmeniä miljardeja euroja.

Sotshiin rakennettiin käytännössä kaksi uutta kaupunkia.

Kisajärjestelyt onnistuivat hyvin, mutta kisojen valtavat kustannukset sekä myöhemmin paljastuneet väärinkäytökset venäläisurheilijoiden dopingtesteistä jättivät olympialaisista negatiivisen kuvan.

Sotshin olympialaisten aikoihin alkanut Ukrainan sota takasi, ettei Sotshista ole tullut kansainvälisten turistien suosimaa lomakohdetta, kuten alun perin suunniteltiin.

Viime vuoden EM-kisoissa Venäjä ei voittanut yhtään ottelua – mutta sai peliensä sijasta julkisuutta faniensa törkeän käytöksen takia.

Jalkapallon MM-kisat sopivat kyllä Venäjälle, onhan jalkapallo maan suosituin urheilulaji ja jalkapallolla on Venäjällä pitkät perinteet.

Vuoden 2018 MM-kisaprojektia on kuitenkin ehditty jo nyt moittia. Kisahakuprosessissa on epäilty väärinkäytöksiä, jotka liittyvät yleisesti kansainvälisen jalkapalloliiton FIFA:n korruptio-ongelmiin.

Kisojen järjestämisolosuhteita ei sen sijaan ole epäilty. Sotshin kisojen tapaan Venäjällä ei ole pihistelty jalkapallon MM-kisaprojektissa.

Esimerkiksi Pietarin uusi Krestovski-stadion maksoi noin miljardi euroa.

Venäjän opposition mielestä rahalle olisi toki ollut fiksumpaa käyttöä. Venäjän talouskehitys on ollut viime vuosina alamaissa, ja tavalliset kansalaiset ovat joutuneet tinkimään elintasostaan.

Toisaalta Sotshin olympiastadionille löytyy uusiokäyttöä. Sotshissa pelataan sekä Confederations Cupia että vuoden 2018 MM-kisojen otteluita.

Venäjällä on myös paljon ihmisiä, jotka odottavat historiallisia kotikisoja innoissaan. Futisfanien keskuudessa kisajärjestelyt eivät aiheuta huolta, vaan enemmänkin stressataan maan MM-kisajoukkueen menestystä.

Venäjä on pelannut tällä vuosikymmenellä kolme jalkapallon arvoturnausta. Joukkueen taival päättyi alkulohkoon vuosien 2012 ja 2016 EM-kisoissa sekä vuoden 2014 MM-kisoissa.

Viime vuoden EM-kisoissa Venäjä ei voittanut yhtään ottelua – mutta sai peliensä sijasta julkisuutta faniensa törkeän käytöksen takia.

Euroopan jalkapalloliitto UEFA uhkasi jopa sulkea Venäjän EM-kisoista kesken turnauksen.

Confederations Cupissa nähdään, miten tuleva MM-kisaisäntä on vuodessa edistynyt. Avausottelussaan lauantaina Pietarissa Venäjä voitti Uuden-Seelannin 2–0, mutta vastus ei ollut kaikkein kovinta luokaa.

Keskiviikkona Venäjä kohtaa Moskovassa Cristiano Ronaldon tähdittämän Portugalin, joka avasi turnauksensa 2–2-tasapelillä Meksikoa vastaan.

Jos Venäjä häviää, on joukkueen putoaminen jatkosta lähellä. Päätösottelussaan lauantaina Kazanissa Venäjän olisi pakko voittaa Meksiko, eikä sekään välttämättä riittäisi.

Toisessa Confederations Cupin alkulohkossa pelaavat Chile, Kamerun, Saksa ja Australia. Hallitseva maailmanmestari Saksa osallistuu turnaukseen kokeilujoukkueellaan. Parhaille pelaajilleen Saksa halusi antaa lepoaikaa.

Etelä-Amerikan mestari Chile aloitti turnauksen 2–0-voitolla Kamerunista.

Chileä on arvioitu jopa vuoden 2018 maailmanmestariehdokkaaksi.

Teksti: Otto Palojärvi

Näin pelit etenevät

Keskiviikko 21.6.

klo 18.00 Venäjä–Portugali (TV2 klo 17.50)

klo 21.00 Meksiko–Uusi-Seelanti (TV2 klo 20.50)

Torstai 22.6.

klo 18.00 Kamerun–Australia (TV2 klo 17.50)

klo 21.00 Saksa–Chile (TV2 klo 20.50)

Lauantai 24.6.

klo 18.00 Meksiko–Venäjä (TV2 klo 17.35)

klo 18.00 Uusi-Seelanti–Portugali (Yle Areena klo 17.55

Sunnuntai 25.6.

klo 18.00 Saksa–Kamerun (TV2 klo 17.35)

klo 18.00 Chile–Australia (Yle Areena klo 17.55)

Keskiviikko 28.6.

klo 21.00 Välierä: A1–B2 (TV2 klo 20.50)

Torstai 29.6.

klo 21.00 Välierä: B1–A2 (TV2 klo 20.50)

Sunnuntai 2.7.

klo 15.00 Pronssiottelu (TV2 klo 14.50)

klo 21.00 Loppuottelu (TV2 klo 20.50)

Written by:

Sport Content

Ota yhteyttä