RAASEPORI | Karjaan BK-46 ja Lohjan Pallo jakoivat sarjapisteet eilen jalkapallon miesten kakkosessa 2–2 (1–1)-tasapelillä Karjaalla. Näin BK ei ole vielä hävinnyt eikä LoPa vielä voittanut otteluakaan tällä kaudella, kun molemmat ovat pelanneet neljä ottelua kakkosessa.
– Tämä tuntui tappiolta. Meillä oli paikat, mutta emme tehneet maaleja, ja silloin käy näin, sanoi BK:n valmentaja Timo Tuomi.
– Mielestäni BK on materiaaliltaan sarjan kärkikastia, ja Karjaalla on vaikea pelata. Tämä tasapeli tuntuu voitolta, sanoi LoPan valmentaja Marko Johansson.
LoPa meni 0–1-johtoon yhdeksännellä minuutilla, kun Daniel Hiilosvuo ohjasi lähietäisyydeltä pallon ohi BK:n maalivahti Jonathan Jäntin. Sami Mikkonen keskitti pallon Hiilosvuolle kulmalipun tuntumasta.
BK:n tasoitus tuli puolen tunnin pelin kohdalla, kun Niklas Roiha viimeisteli rangaistusalueen rajan kulmalta.
Lohjalaisilla oli pienoinen ote pelistä jakson alkupuolella, mutta tauon lähestyessä BK hallitsi peliä yhä enemmän.
Toisen puoliajan alussa BK siirtyi 2–1-johtoon. LoPan maalivahti Vito torjui Joni Alhon laukauksen, mutta Lucas Mondino viimeisteli paluupallosta.
Jakson puolivälissä LoPan Joonas Siikala tasoitti Valtteri Heinosen syötöstä loppunumeroiksi 2–2.
– Toisella puoliajalla meillä oli paikkoja vielä yhteen tai kahteen maaliin, Tuomi mietti.
Johansson tuli LoPan valmentajaksi maanantaina, kun seura vapautti Unto Virkkalan tehtävästään.
– Aistin joukkueesta tekemisen meininkiä, kaikilla on iso sydän, Johansson kiitteli.
Kiitos kuuluu joukkueelle.
– On turha sanoa, että tämä voitto, jolta tämä tasapeli tuntuu, johtuisi valmentajan vaihtamisesta. Kiitos kuuluu joukkueelle, hän sanoi.
LoPan tasoitusmaalin teki joukkueen kokeneempaa kaartia edustava Joonas Siikala, joka on pelannut myös Veikkausliigassa ja Yhdysvalloissa.
– Siikala on kokemuksellaan esimerkkipelaaja. Hänen maalijyvänsä on säilynyt ja hän on erittäin hyvä joukkuepelaaja, Johansson kehui.
BK kohtaa seuraavaksi Porin Jazzin lauantaina Karjaalla ja Tampereen Ilveksen vieraissa ensi viikon lauantaina.
– LoPaa vastaan olisi ollut hyvä saada kolme pistettä, sillä Jazzia ja Ilvestä vastaan harjoitellaan puolustamista, Tuomi arveli.
LoPa kohtaa seuraavaksi kotiottelussa Järvenpään Palloseuran sunnuntaina.
BK-46–LoPa 2–2 (1–1)
1. puoliaika: 9 min. Daniel Hiilosvuo 0–1, 30 min. Niklas Roiha 1–1.
2. puoliaika: 47 min. Lucas Mondino 2–1, 66 min. Joonas Siikala 2–2.