LOHJA | Lohjan pääkirjaston käytävägalleriassa avataan tänään helsinkiläisen Katariina Simpuran näyttely Yhdeksän hautausmaamietiskelyä. Näyttelyn nimiteos on puinen laatikko, joka sisältää kuvauksen tiibetiläisestä hautaustavasta.

Tiibetiläisten suhtautuminen kallisarvoiseen ihmiselämään poikkeaa totutusta ja meille tavanomaisesta.

– Ihmisen kuoltua kallisarvoisesta ihmiselämästä jää ruumis, joka kelpaa vain korppikotkien ravinnoksi, kertoo kymmenen vuotta buddhalaisuutta harjoittanut Katariina Simpura.

– Se tarkoittaa, että elämä tulisi käyttää valaistumisen saavuttamiseen. Keholla ei juuri ole merkitystä, se on käyttöväline, elää hetken ja muuttaa muotoaan, hän sanoo.

Laatikon kannessa on kuvattuna elämänpyörä, jonka alkuperäisestä tekijästä ei ole tietoa. Sillä on kuitenkin suuri symboliarvo, koska se kuvaa elämän kiertokulkua.

Yhdeksän hautausmaamietiskelyn tekstin on kääntänyt palin kielestä Leo Hildén.

Sivut kyllä odottavat.

Katariina Simpura kertoo yhdistävänsä teoksissaan työnsä ja buddhalaisuuden.

– Sovellan omaa tekemistäni omaan ajatusmaailmaani, hän sanoo.

Katariina Simpura lainaa töihinsä kustantamoiden, museoiden ja perikuntien hallussa olevia vanhoja buddhalaisia tekstejä. Hän käsittelee ne tietokoneella.

– En muuta sisältöä, vaan joko suurennan tai pienennän tekstiä ja kuvia. Sen jälkeen patinoin ne, teen vanhan näköisiksi.

– Nämä voivat hyvin olla käyttökirjoja jos joku niin haluaa. Teen kuvista ja teksteistä kannet ja ensilehden sekä laatikoihin kannen ja ehkä pohjan, sanoo Katariina Simpura.

Kirjoissa on omatekoisesta patinoidusta uusiopaperista valmistetut tyhjät sivut ilman tekstiä.

– Ihmiset ostavat kirjojani eri syistä. Periaatteessa kirjan omistaja voi täyttää sivut jos haluaa ja sitten kun on valmis siihen. Sivut kyllä odottavat.

– Kirja ostetaan harjoitusmielessä, lahjaksi tai taide-esineeksi. Sitä voi käyttää myös tyhjänä, sillä monet viehättyvät kirjan ulkoasuun.

– Itse en käytä omia töitäni. Jos haluan puja-tekstin, otan sen kirjahyllystä painetussa muodossa, sanoo Katariina Simpura.

Poikkeuksen kirjojen sisällön suhteen tekevät mantrat. Näyttelyssä on mukana iso ja pieni mantrakirja, joiden kannessa on tiibetinkielinen teksti myötätunnon mantrasta ja sivuilla Om mani padme hum eli Jalokivi Lootuksessa.

– Yleensä mantraa toistetaan helminauhan kanssa, mutta tässä se on saanut kirjan muodon, kertoo Katariina Simpura. Hän avaa kirjan ja sen kaikki lehdet ovat täynnä samaa tekstiä: Om mani padme hum.

Itse en käytä omia töitäni.

Yksi kirjoista on kuin viuhka.

– Pitäisi osata kiinaa, jotta pystyisi lukemaan tekstiä.

Näyttelyssä on myös laatikkokirja 600–700-luvulta. Se on sutra Suuresta ja liittyy Kaanonin kokoelmiin, sisältää salattuja asioita ja on tarkoitettu pidemmälle edistyneille munkeille.

– Sutrat on luokiteltu sisällöltään eri tasoisiin koreihin. Maallikoille on eri korit kuin asiaan vihkiytyneille, luonnehtii Katariina Simpura.

Kirjoissa on erilaisia sidontatapoja. On länsimaista, mutta myös esimerkiksi japanilainen sidontatapa, jossa kirja on kaapissa.

Tai haitarisidos, jossa kansi on tehty kiinalaisella palikkapainantamenetelmällä ja kuvaa buddhaa. Kääntöpuolella on 7-kertainen puja.

Se on Länsimaisen buddhalaisen veljeskunnan ystävien suomennos tyypillisestä buddhalaisesta palvontatekstistä.

Kirjatyyppi edelleen käytössä.

Katariina Simpura käyttää myös ketjuommelsidosta. Kirjaa voi käyttää harjoitukseen, koska sitä on helppo pitää pöydällä ja selata.

Laatikkosidontaan kuuluu laatikko, jossa kirjoja voi halutessaan säilyttää.

Buddhan opetuksiin kuuluvan sutran hengityksen täydestä tiedostamisesta Katariina Simpura on sitonut tavalla, joka tunnetaan intialaisena ja tiibetiläisenä palmunlehtisidontana.

– Kirjatyyppi on edelleen käytössä ja sen muoto on säilynyt, hän kertoo.

Eräs kirjansidonnan alkeismuoto on 100–300-luvuilla Eurooppaan tullut triptyykki. Katariina Simpuran triptyykissä rautalanka toimii sekä sidoksena että kehyksenä. Sen alkuperäislähde on brittiläisen kirjaston omaisuutta.

Laatikkosidonnassa laatikolla on merkittävä osa.

– Ostan laatikoita, kun näen sellaisia, joita voi työstää. Se voi olla käsittelemätöntä puuta. Patinoin sen aina halutulle teokselle sopivaksi eikä rikkinäisyys haittaa, sanoo Katariina Simpura.

Alkuperäisessä muodossaan buddhalaiset kuvat ja tekstit ovat usein kääröinä.

– Minä annan niille uuden muodon, toteaa Katariina Simpura.

p Yhdeksän hautausmaamietiskelyä -näyttely Lohjan pääkirjastossa 2.-26.11.2010