BK-46 kuritti Ilvestä 4–0

Urheilu
Kommentoi

RAASEPORI | Karjaan BK-46:n ote lohkonsa kärkipaikasta jalkapallon miesten kakkosessa on yhä vankempi. BK päihitti sarjakakkonen Tampereen Ilveksen 4–0 (1–0) eilen Karjaalla, ja näin joukkueiden välinen piste-ero on kahdeksan pistettä, kun seitsemän kierrosta on pelaamatta.

Tänään vieraissa Lohjan Pallon kohtaava Rauman Pallo-Iirot on ottelun vähemmän pelanneena pisteen Ilveksen takana.

Eilen BK viimeisteli neljästi ja jätti Ilveksen maaleitta yli 1 100 katsojan edessä.

– Olimme parempia 4–0. Olimme niin vahvoja, pojat olivat latauneita tähän peliin. Ei tätä voi kuin ihmetellä, hehkutti BK:n valmentaja Timo Tuomi.

– Kaikki pelasivat erittäin hyvin.

Olimme parempia.

Avausjakson ainoan maalin teki Lucas Mondino Ilveksen maalin ja rangaistuspilkun puolivälistä Nicholas Brainin syötöstä vajaan puolen tunnin pelin jälkeen.

Niklas Roiha puski läheltä 2–0:aan lähes maan tasalta toisen jakson alkupuolella Matias Astradan syötöstä.

Muut maalit tekivät Henrik Henrisson ja Casper Källberg viimeisen vartin aikana.

Toista peräkkäistä kautta kakkosessa pelaavan BK:n alkuperäinen tavoite tällä kaudella oli 40 pistettä. Nyt joukkueella on pisteitä jo 45, ja kautta on vielä reilu neljännes pelaamatta.

– Tottakai tavoitteemme nyt on päästä nousukarsintoihin, Tuomi sanoi.

Nousukarsinnoissa yhdestä paikasta ykköseen pelaavat kakkosen kolmen lohkon voittajat, sekä paras kakkonen. Kaksiosaisten välierien voittajat kohtaavat nousukarsinnan finaalissa.

Ilveksellä on tällä hetkellä lohkokakkosista eniten pisteitä.

BK ja C-lohkoa johtava Seinäjoen Jalkapalloklubi ovat ainoat tappiottomat joukkueet kakkosessa.

Seuraavaksi BK kohtaa Järvenpään Palloseuran vieraissa lauantaina.

Karjaalaisten seuraava kotiottelu on Pallo-Iiroja vastaan ensi viikon lauantaina.

BK-46–Ilves 4–0 (1–0).

1. puoliaka: 27 min. Lucas Mondino 1–0.

2. puoliaika: 56. min Niklas Roiha 2–0, 78 min. Henrik Henriksson 3–0, 86 min. Casper Källberg 4–0.

BK-46: Joakim Pihlström, Marko Heino, Joonas Vikholm, Samir Attouche, Joni Alho, Henrik Henriksson, Lucas Mondino, Matias Astrada (89. Otto Enberg), Nicholas Brain (84. Oscar Hafström), Niklas Roiha (74. Casper Källberg), Anilton Cruz.

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.