2012 ja maailmanloppu?

Pian alkava vuosi 2012 on saanut maailmanlopun ennustajat jälleen liikkeelle.

Tulevan tuhon merkkejä nähdään jo kaikkialla. On tsunameja, maanjäristyksiä, myrskyjä, tulvia ja nälänhätää. On ilmastonmuutosta ja valuuttakriisiä. Valtiojärjestelmät murenevat.

Tarkka maailmanlopun päivämäärä on tällä kertaa 21. joulukuuta. Se perustuu muinaisten mayojen kalenteriin, joka päättyy tuohon päivämäärään.

Tosin maya-kulttuuriin oikeasti perehtyneet tutkijat eivät jaa käsitystä maailmanlopusta. Mutta heidän äänensä tuskin kuuluu. Viihdeteollisuus ja muut rahan tahkoajat ottavat 2012-myyteistä nyt irti kaiken minkä saavat.

Maailmanlopun ennustuksiin voisi olla helppo uskoa, ainakin tätä kirjoittaessani. Maisemani on nimittäin kuin raskaan pommituksen jäljiltä.

Myrsky on rusikoinut koko metsikkörinteemme. Siinä missä oli ennen suloinen satumetsä, on nyt sikin sokin kaatuneita jättikuusia pystyyn nousseine juurakoineen. Kaatuessaan ne ovat pirstoneet suuria mäntyjä, koivuja, katajia ja muuta kasvillisuutta. Ja siinä missä oli ennen vaja, on nyt säpälöityneiden puunrunkojen ja oksien kaaos.

Raivoisat tuulenpuuskat riepottelevat jälleen maisemaa, kuin yrittäen varmistaa, ettei vain mitään jäisi tuhoamatta. Itse katson sitä jo liki turtana. Eihän metsikköä, joka oli yksi tärkeä voimanlähteeni, muutenkaan enää ole.

Näin tuhoisaa jälkeä ei olisi syntynyt, jos naapuri olisi tyytynyt metsänhakkuissaan edes hitusen vähempään. Valtaisa avohakkuualue on ulotettu kuitenkin kuin nuollen pitkin rajaamme. Täystuho oli väistämätön, kun myrsky iski juuri aukon suunnasta, eikä edes routa ankkuroinut kuusia, joiden juuret kasvavat luonnostaan liki maanpintaa.

Hyväksyn nöyrästi sen, että ihminen on pieni ja voimaton luonnon järisyttävien voimien edessä. Mutta toisen ihmisen piittaamattomuutta en voi niellä. Enkä ymmärrä, että on laillista panna metsänsä rahoiksi aina viimeistä puunrunkoa myöten, vaikka samalla aiheuttaa välillisesti mittavan vahingon naapurille, jolle jää siitä yksin vastuu.

Hieman maailmalopun tunnelmia tuo sekin, että kirjoitan tätä käsin, otsalampun ja kynttilöiden valossa, takki niskassa. Sähköt ovat olleet poikki jo puolitoista vuorokautta.

Öljylämmitysjärjestelmä ei toimi. Siinä on kyllä pesä puille, mutta mies on vasta raivaamassa väylää läpi kaatuneiden puunrunkojen suuntaan, jossa puuvajamme sijaitsi.

Jääkaapin sisältö on kiikutettu kuistille, jossa on liki jääkaappilämpötila. Mutta pakastimet sulavat hiljalleen. Eniten surettaa runsaan marjasadon mahdollinen menetys.

Pieni kaasulla toimiva retkikeitin on oiva apu ruoanlaitossa. Kaiholla silti muistelen muinoista kotiani, jossa oli puilla lämpiävä hella ja suuri leivinuuni.

Juomavettä älysin varata isoon astiaan jo joulupäivänä. Nyt sekin hupenee uhkaavasti. Vesivessaan saa vettä vaikka ämpärillä purosta, mutta kauanko pelaa vessakaan ennen kuin sähköpumpulla toimiva lokasäiliö täyttyy, koska se ei saa hulautettua sisältöään kunnan viemäriverkostoon. No, pääseehän sitä myös ulos pensaan juurelle, jos on hätä.

Mutta milläs ihmiset hälyttävät apua, jos on ihan oikea hätä? Kännykkä ei nimittäin toimi, koska verkko on ollut pimeänä jo toista vuorokautta. Tukiaseman akut kun toimivat vain muutaman tunnin, kun sähköt katkeavat.

Maailmanlopun ennustuksia en osaa ottaa vakavasti, vaikka suuria maailmanlaajuisia muutoksia voikin tulla. Mutta kaikella vakavuudella kannustaisin turvaamaan edes hätäpuhelut tulevissa kriisitilanteissa.

Kirjoittaja on läntisen Uudenmaan takamailla asuva kirjailija.