Pohjanoteerauksia

Kolumnit
Kommentoi

Saksan presidenttiä ajetaan pois sopimattomien yksityisvelkojen takia. Edellinen presidentti ajettiin pois, koska hän erehtyi sanomaan, että Saksan laivasto puolustaa Saksan etuja merirosvojen vastaisessa partioinnissa somalirannikoilla.

On sopimatonta ottaa statuuttien kieltämällä tavalla lainaa, mutta sopimatonta oli myös sanoa ääneen poliittinen itsestäänselvyys, koska Saksan asevoimat eivät miltään osin vuoden 1945 jälkeen voi eivätkä saa olla missään muodossa Saksan asialla.

Irakin presidentti (kurdi, sunni) on antanut turvapaikan kurdialueella varapresidentille (arabisunni), josta pääministeri (shialainen) on antanut pidätysmääräyksen terrorismista syytettynä.

Pohjois-Korean presidentti täyttää 100 vuotta maaliskuussa. Koska presidentti täytettiin jo 18 vuotta sitten, hänestä ei ole odotettavissa suurempaa häiriötä eikä eroanomuskaan ole todennäköinen.

Omasta presidenttikysymyksestämme on julkaissut ehdokashaastattelusarjaa helsinkiläinen City-lehti. City on julistautunut 15–28-vuotiaiden lehdeksi, joka ei edes toivo sen vanhempia lukijoita. Presidenttijuttujen rinnalla on otsikoita ”Seksibloggaaja riisuutuu”.

Kaikki ehdokkaat esiintyvät mielellään nuorten lehdessä, ehkä tajuamatta riskiä. Nuori lukijakunta ei ole turtunutta kuten me vanhat, vaan jos se ryhtyy asiajuttua lukemaan, se muodostaa sen nojalla myös kantoja.

Haavisto, Soini ja Arhinmäki voittavat olemalla siellä, Väyrynen herättää hilpeyttä ja muilla on riski pönöttää itsensä roskiin. Lehteä lukee myös joukko sellaisia aikuisia, joilla on mielipidekaikuvaikutusta. Ja nyt meillä on tässä Niinistö vastaan Lipponen. Näin sitten käy:

Niinistö virkistyy kun esille otetaan tupajumit ja ympäristöasiat. Hän saa pisteen siitä, että huomauttaa keskustelun ailahtelusta. Samat poliitikot vaativat ensin kulutuksesta luopumista ympäristön vuoksi, mutta laman tultua kulutuksen lisäämistä työllisyyden ja verosaannon vuoksi. Lipponen virkistyy saadessaan puhua perheestään. On sympaattista että virkistyy, mutta jos muu maailma saa osakseen vain itsekeskeistä kurnutusta, olisi parempi jäädä hemmapappaksi kokonaan.

Lipposen pääviesti on, että sen jälkeen kun hän pääministerin paikan jätti, on Euroopassa sotkettu kaikki asiat. Lipponen luettelee Väyrysen tavoin, keitä on tuntenut ja missä ollut mukana. Lisäksi hän puhuu markkinoista kuin karrikatyyrioikeistolainen, kun Niinistö puhuu käyttäytymisestä (jonka resultantti ne markkinat ovat) kuin sosiologi.

Lipponen luettelee mitä kaikkea on tehty väärin. Niinistö hahmottelee ja ehkä hieman hapuilee, kieltämättä koivistomaisesti, että mitä voitaisiin ruveta tekemään oikein. Hänen maailmansa ei ole valmis, kuten ei liene nuorten lukijoidenkaan. Lipposen lempisanonta on ”kun Minä”.

Lopussa säyseän ironinen haastattelija toivottaa onnea presidentin tehtävässä. Niinistö korjaa ”Ehdokkaan.” Lipponen sanoo ”Kiitos paljon!” Kuten Väyrynen, on hänkin presidentti ajattomalla ajalla unissaan.

On sanomattoman sääli, että entinen valtiomies on mennyt tuollaiseksi. Lasse Lehtinen olisi ollut parempi ehdokas SDP:lle. Ei hän vaalia voittaisi, mutta ruokkisi henkeämme ja häviäisi tyylikkäämmin ja vähemmän.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja kouluttaja.

Käyttäjän Jukka Keitele kuva
Jukka Keitele

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.